Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.12.2013

Kuluttajien luottamuksen lievä nousuvire jatkui joulukuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori oli joulukuussa 7,2, kun se oli marraskuussa 6,4 ja lokakuussa 3,8. Luottamus talouteen oli joulukuussa vahvempi kuin vuosi sitten (3,5), mutta edelleen heikompi kuin pitkällä ajalla keskimäärin (12,2). Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2. - 16. joulukuuta 1 379 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä vain jo ennestään valoisat näkemykset omista säästämismahdollisuuksista paranivat joulukuussa marraskuuhun verrattuna. Muut osatekijät pysyivät suunnilleen ennallaan. Odotukset Suomen taloudesta ja varsinkin työttömyyskehityksestä olivat edelleen heikot ja omasta taloudesta varovaiset.

Kuluttajat pitivät joulukuussa ajankohtaa otollisempana säästämiselle ja aiempaa enemmän myös lainanotolle kuin kestotavaroiden ostamiselle. Työlliset kuluttajat kokivat joulukuussa jonkin verran omakohtaista työttömyyden uhkaa.

Oma ja Suomen talous

Joulukuussa 31 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 29 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat viime vuoden joulukuussa 23 ja 40 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti joulukuussa 24 prosenttia kuluttajista ja 13 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Työttömyys ja inflaatio

Kuluttajista 15 prosenttia odotti joulukuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 55 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 11 ja 61 prosenttia.

Joulukuussa 9 prosenttia työllisistä kuluttajista uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan, kun taas 23 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Työllisistä 42 prosenttia arvioi uhan pysyneen ennallaan ja 26 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat arvioivat joulukuussa, että kuluttajahinnat nousevat 2,5 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,3 prosenttia.

Kestotavaroiden ostaminen

Kuluttajista 40 prosenttia piti joulukuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Erilaiset kulutusaikeet olivat joulukuussa edelleen maltilliset. Vuoden sisällä vain 14 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 6 prosenttia asunnon. Asuntonsa peruskorjaamista vuoden sisällä suunnitteli 18 prosenttia kotitalouksista.

Säästäminen ja lainanotto

Joulukuussa 55 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Kotitalouksista 67 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja 78 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamisen arvioi joulukuussa kannattavaksi 59 prosenttia kuluttajista. Vastaava osuus oli kuukautta aiemmin 53 prosenttia. Joulukuussa 13 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajien näkemykset taloudesta

  Keskiarvo 10/1995- Maksimi 10/1995- Minimi 10/1995- 12/2012 11/2013 12/2013 Näkymä
A1 Kuluttajien luottamusindikaattori = (B2+B4+B7+D2)/4 12,2 22,9 -6,5 3,5 6,4 7,2 -
B2 Oma talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 8,6 14,1 2,3 4,4 6,9 6,0 -
B4 Suomen talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 3,5 25,3 -27,1 -11,4 1,8 -0,8 -
B6 Inflaatio 12 kk:n kuluttua (prosenttia) 2,3 4,6 0,6 3,1 2,6 2,5  
B7 Työttömyys Suomessa 12 kk:n kuluttua (saldoluku) -1,9 27,6 -51,1 -28,1 -24,5 -22,3 --
B8 Työttömyyden uhka omalla kohdalla nyt (saldoluku) -0,1 7,6 -18,8 -5,8 -9,5 -9,2 --
C1 Ajankohdan otollisuus kestotavaroiden ostamiseen (saldoluku) 18,8 41,8 -14,2 0,1 0,8 5,2 --
C2 Ajankohdan otollisuus säästämiseen (saldoluku) 11,4 36,8 -19,6 10,1 6,2 5,1 -
C3 Ajankohdan otollisuus lainanottoon (saldoluku) 17,1 42,0 -47,1 9,7 5,9 14,0 +/-
D2 Kotitalouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n sisällä (saldoluku) 38,6 52,2 10,9 49,0 41,5 46,0 +

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.

Näkymä -sarakkeen selitykset: ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, +/- Näkymä neutraali, - Näkymä huono, -- Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

Tutkimuksen perusjoukko ja otos

Kuluttajabarometrin perusjoukkoon kuuluu 4,4 miljoonaa 15–84-vuotiasta henkilöä ja heidän 2,6 miljoonaa kotitalouttaan Suomessa. Perusjoukkoa laajennettiin 75–84-vuotiailla tammikuusta 2012 alkaen. Tutkimuksen brutto-otoskoko on kuukausittain 2 350 henkilöä (aiemmin 2 200 henkilöä).

Joulukuussa kuluttajabarometrin vastauskato oli 41,3 prosenttia. Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan.

Perusjoukon laajennuksen eli 75–84-vuotiaiden henkilöiden vastausten arvioidaan heikentäneen kuluttajien luottamusindikaattorin arvoa runsaalla yhdellä yksiköllä tammikuusta 2012 alkaen. Pääasiassa tämä on johtunut yhden osatekijän, kotitalouden säästämismahdollisuuksien saldoluvun laskusta. Perusjoukon laajennus on lisäksi vaikuttanut jonkin verran kodintekniikan omistusta koskeviin tuloksiin.

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan EU:n komission sivuilla: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results; http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/surveys/index_en.htm


Lähde: Kuluttajabarometri 2013, joulukuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 09 1734 3598, Tara Junes 09 1734 3503, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (516,1 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 27.12.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. joulukuu 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2013/12/kbar_2013_12_2013-12-27_tie_001_fi.html