Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 29.11.2010

Kuluttajien luottamus ennallaan marraskuussa

Kuluttajien luottamus talouteen pysyi marraskuussa korkealla. Kuluttajien luottamusindikaattori oli marraskuussa 20,8, kun se lokakuussa oli 20,5 ja syyskuussa 22,9. Marraskuussa luottamus talouteen oli samalla selvästi vahvempi kuin vuotta aikaisemmin ja pitkällä ajalla keskimäärin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 19. marraskuuta 1 383 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä odotukset omista säästämismahdollisuuksista paranivat marraskuussa edelliskuuhun verrattuna. Marraskuussa kuluttajien arviot omasta ja Suomen taloudesta sekä työttömyyskehityksestä taas heikkenivät hieman. Suomen talouden näkemykset olivat kuitenkin edelleen vahvat. Lisäksi kuluttajat pitivät säästämistä aiempaa kannattavampana marraskuussa.

Marraskuussa 47 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista vain 13 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 54 ja 17 prosenttia. Oman taloutensa kohentumiseen luotti marraskuussa 28 prosenttia kuluttajista ja 12 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajista 36 prosenttia odotti marraskuussa, että työttömyys vähenee Suomessa seuraavan vuoden aikana, ja 25 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten synkät 13 ja 62 prosenttia.

Marraskuussa 20 prosenttia työllisistä uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 14 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Nämäkin osuudet olivat vielä vuosi sitten synkät 8 ja 26 prosenttia. Marraskuussa 43 prosenttia työllisistä arvioi työttömyyden uhan pysyneen ennallaan ja 24 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat ennustivat marraskuussa, että kuluttajahinnat nousevat 2,8 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotus oli viime vuoden marraskuussa 2,0 prosenttia, ja sen pitkän ajan keskiarvo on 2,1 prosenttia.

Marraskuussa 67 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Vuosi sitten tätä mieltä oli 56 prosenttia kuluttajista. Kotitalouksista 67 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja peräti 82 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamisen arvioi marraskuussa kannattavaksi 68 prosenttia kuluttajista. Marraskuussa 12 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajista 49 prosenttia piti marraskuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Vuosi sitten näin ajatteli 58 prosenttia kuluttajista. Ostoaikeet olivat marraskuussa maltillisia, mutta monet kotitaloudet käyttävät rahaa esimerkiksi matkailuun tai harrastusvälineiden ja viihde-elektroniikan hankintaan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vuoden sisällä 18 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 8 prosenttia asunnon. Vastaavat osuudet olivat viime vuoden marraskuussa 15 ja 8 prosenttia.

Kuluttajabarometrin marraskuun haastatteluissa selvitettiin myös erilaisten laitteiden omistusta kotitalouksissa. Laitetiedot ovat nähtävissä myöhemmin tutkimuksen internet-sivuilla.

Kuluttajien näkemykset taloudesta

  Keskiarvo 10/1995- Maksimi 10/1995- Minimi 10/1995- 11/2009 10/2010 11/2010 Näkymä
A1 Kuluttajien luottamusindikaattori = (B2+B4+B7+D2)/4 13,2 22,9 -6,5 10,9 20,5 20,8 ++
B2 Oma talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 9,1 14,1 2,3 7,4 9,4 8,9 +/-
D2 Kotitalouden säästämismahdollisuudet seuraavan 12 kk:n aikana (saldoluku) 37,1 52,0 10,9 47,8 47,1 51,7 ++
B4 Suomen talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 5,3 25,3 -27,1 18,2 19,2 17,2 ++
B7 Työttömyys Suomessa 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 1,4 27,6 -51,1 -29,8 6,3 5,3 +/-
B6 Inflaatio 12 kk:n kuluttua (prosenttia) 2,1 4,6 0,6 2,0 3,0 2,8  
C1 Ajankohdan otollisuus kestotavaroiden ostamiseen (saldoluku) 21,3 41,8 -14,2 35,2 26,8 24,6 +
C2 Ajankohdan otollisuus säästämiseen (saldoluku) 11,1 36,8 -19,6 8,4 19,8 21,0 +
C3 Ajankohdan otollisuus lainanottoon (saldoluku) 18,5 42,0 -47,1 26,6 26,8 23,4 +

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja 100:n välillä – mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.

Näkymä-sarakkeen selitykset: ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, +/- Näkymä neutraali, - Näkymä huono, - - Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan myöhemmin EU:n komission sivuilla: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results; http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/surveys/index_en.htm


Lähde: Kuluttajabarometri 2010, marraskuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo (09) 1734 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Julkaisu pdf-muodossa (440,4 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 29.11.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. marraskuu 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2010/11/kbar_2010_11_2010-11-29_tie_001_fi.html