Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Kauppa

Liikevaihto

Vuoden 2008 tilinpäätöstilastossa on siirrytty käyttämään TOL 2008 -toimialaluokitusta. Kaupasta siirtyi yrityksiä teollisuuteen ja liike-elämän palveluihin sekä kuljetukseen ja varastointiin. Kauppaan tuli luokituksen vaihtumisen myötä osia teollisuudesta, liike-elämän palveluista, majoitus- ja ravitsemistoiminnasta. Niiden vaikutus on kuitenkin vähäinen, sillä uudella toimialaluokituksella kaupan liikevaihdon taso laski vain 166 miljoonaa euroa verrattaessa TOL 2002 mukaisiin kaupan lukuihin.

Kaupan sisällä tapahtui myös toimialamuutoksia. Vaikutuksiltaan suurin niistä on huoltamotoiminnan ja automaateista tapahtuvan polttoaineiden vähittäiskaupan siirtyminen autokaupasta vähittäiskauppaan. Polttoainekaupan liikevaihto vuonna 2008 oli 1,2 miljardia euroa. Kannattavuuden tunnuslukuihin muutoksen vaikutus oli vähäinen. Katsauksessa kaikki luvut on laskettu uuden luokituksen mukaisina sekä tilastovuodesta että vertailuvuosista.

Kaupan liikevaihto toimialoittain 2006–2008

Kaupan liikevaihto toimialoittain 2006–2008

Kaupan yritykset keräsivät liikevaihtoa Tilastokeskuksen mukaan 125,6 miljardia euroa vuonna 2008. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 7,3 miljardia eli 6,2 prosenttia. Yritysten lukumäärä lisääntyi 500 yrityksellä. Kaupassa toimi kaikkiaan 47 200 yritystä ja ne työllistivät 3 500 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin, kaikkiaan 253 900 henkilöä.

Kaupan yrityksistä lähes viidesosa on autokauppoja, neljäsosa tukkukauppoja ja vajaa puolet vähittäiskauppoja. Agentuuritoimintaan kuuluu 8 prosenttia toimialan yrityksistä.

Kaupan liikevaihdon muutos toimialoittain 2007 ja 2008

Kaupan liikevaihdon muutos toimialoittain 2007 ja 2008

Vaikka kaupan liikevaihdon kasvu supistui edellisestä vuodesta, kasvoi se silti yli 6 prosenttia vuonna 2008. Suurin osa liikevaihdon kasvusta tuli tukkukaupasta, jossa kasvu oli 4,7 miljardia euroa. Vähittäiskauppa kasvatti liikevaihtoaan 1,7 miljardia ja autokauppa 0,7 miljardia euroa edellisestä vuodesta.

Kaupan liikevaihto suuruusluokittain 2008

Kaupan liikevaihto suuruusluokittain 2008

Kaupan toimialalla lähes 99 prosenttia yrityksistä ja 55 prosenttia henkilöstöstä kuului pk-sektoriin. Ne keräsivät 38 prosenttia kaupan liikevaihdosta. Kaupan pk-yritysten liikevaihto kohosi 47,2 miljardiin euroon vuonna 2008, kasvua edellisvuodesta 3 miljardia euroa. Suurten yritysten liikevaihto nousi 78,4 miljardiin euroon.

Henkilöstö

Kaupan henkilöstöstä yli puolet työskenteli vähittäiskaupassa. Tukkukaupan piirissä toimi 30 prosenttia ja autokaupassa 15 prosenttia henkilöstöstä. Pienin toimiala, agentuuritoiminta, työllisti 2 prosenttia kaupan henkilöstöstä. Henkilöstön määrä kasvoi eniten tukkukaupassa, jossa työvoimaa tuli lisää 1 400 henkilöä. Vähittäiskauppa työllisti 1 300 henkilöä edellisvuotista enemmän, vastaava luku autokaupassa oli 700.

Kaupan henkilöstö toimialoittain 2008 pk- ja kaikki yritykset

Kaupan henkilöstö toimialoittain 2008 pk- ja kaikki yritykset

Kaupan pk-yrityksissä työskenteli runsas puolet eli 55 prosenttia kaupan henkilöstöstä.

Kannattavuus

Kaupan käyttökate, rahoitus-, netto- ja kokonaistulos 2000–2008

Kaupan käyttökate, rahoitus-, netto- ja kokonaistulos 2000–2008

Liikevaihdon suhteellisen vahvasta kasvusta huolimatta kannattavuus heikkeni kaupassa myyntikatetta lukuun ottamatta. Myyntikate, joka koheni 1,6 miljardia, oli 26,6 miljardia euroa eli 21,2 prosenttia liikevaihdosta. Kaikki muut lasketut kannattavuuden tunnusluvut putosivat sekä euromääräisesti että prosentuaalisesti. Välituloksia vetivät alas erityisesti kasvaneet liiketoiminnan muut kulut ja rahoituskulut. Liiketulos oli 2,8 miljardia ja kokonaistulos 1,7 miljardia euroa. Voittoa kauppa sai 1,7 prosenttia liiketoiminnan tuotoista eli 2,2 miljardia euroa.

Tukkukaupan kannattavuus 2008, pk- ja suuret yritykset

Tukkukaupan kannattavuus 2008, pk- ja suuret yritykset

Vaikka tukkukaupan myyntikate koheni euromääräisesti puoli miljardia, heikkeni se silti 0,5 prosenttiyksikköä ja oli 17,3 prosenttia liikevaihdosta. Muut välitulokset heikkenivät. Kokonaistulos ja tilikauden tulos peräti 2,3 prosenttiyksikköä ja olivat 0,9 ja 1 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Tukkukaupan pk-yritysten nettotulos oli 3,6 prosenttiyksikköä parempi kuin suurten yritysten, joilla netto- ja kokonaistulos painuivat miinukselle.

Kaupan käyttökate toimialoittain 2006–2008

Kaupan käyttökate toimialoittain 2006–2008

Myös auto- ja vähittäiskaupassa kannattavuus kapeni, paitsi myyntikate. Autokaupalle myyntikatetta kertyi 3,4 miljardia euroa, mikä oli 16,1 prosenttia liikevaihdosta. Voitto oli 1,7 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Vähittäiskaupan myyntikate, 10,4 miljardia euroa, oli 30,1 prosenttia liikevaihdosta. Toimintakulujen, poistojen ja arvonalentumisten vähentämisen jälkeen jäi vähittäiskaupalle liiketulosta miljardi euroa eli 3 prosenttia tuotoista. Tilikauden tulos 962 miljoonaa euroa oli 2,7 prosenttia tuotoista.

Kaupan pk-sektorin myyntikate heikkeni 0,5 prosenttiyksikköä ja muut kannattavuuden tunnusluvut vajaan prosenttiyksikön edellisestä vuodesta. Pk-yritykset kattoivat 38 prosenttia kaupan liikevaihdosta, puolet kaupan myyntikatteesta ja 78 prosenttia tilikauden tuloksesta.

Rahoitus

Kaupan rahoitusasema heikkeni. Omavaraisuusaste, 39,7 prosenttia taseesta, putosi 2,3 prosenttiyksikköä edellisestä vuodesta ja kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kasvoivat vajaalla prosenttiyksiköllä, nousten 27,2 prosenttiin. Taseen vieras pääoma ilman ennakkomaksuja kasvoi 2,8 miljardia euroa edellisestä vuodesta. Tuottoa kokonaispääomalle kauppa sai 5,8 prosenttia taseesta, mitä voidaan pitää tyydyttävänä.

Kaupan rahoituksen tunnuslukuja 2006–2008

Kaupan rahoituksen tunnuslukuja 2006–2008

Pk-yritysten omavaraisuusaste ja kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon vähenivät hieman ja olivat 42,7 ja 24,6 prosenttia. Kokonaispääomalle pk-yritykset saivat tuottoa 9,5 prosenttia suhteutettuna oikaistuun taseeseen.

Kaupan kokonaispääoman tuotto toimialoittain 2006–2008

Kaupan kokonaispääoman tuotto toimialoittain 2006–2008

Tukkukaupassa kokonaispääomantuottoa ja omavaraisuutta vetivät alas poikkeuksellisen suuret rahoituskulut. Omavaraisuusaste heikkeni 2,6 prosenttiyksiköllä ja oli 39,3 prosenttia taseesta. Vähittäiskaupan rahoitusasema heikkeni myös. Omavaraisuusaste, 41,8 prosenttia taseesta, tuli alaspäin 1,7 prosenttiyksikköä ja kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kohosivat 29,1 prosenttiin, nousua 2,2 prosenttiyksikköä. Eikä autokaupan rahoitusasema tehnyt poikkeusta. Sielläkin kokonaisvelkojen suhde liikevaihtoon kasvoi 2,4 prosenttiyksikköä, nousten 23,7 prosenttiin. Omavaraisuusaste oli 35,5 prosenttia taseesta, pudotusta 2,5 prosenttiyksikköä.

Investoinnit

Kaupassa investoitiin vuonna 2008 edellisvuotista enemmän. Aineellisten nettoinvestointien määrä nousi lähes 35 prosenttia, kivuten 1,2 miljardiin euroon. Kaupan liikevaihtoon suhteutettuna investoinnit ovat 0,9 prosenttia. Tukkukauppa investoi 521 miljoonalla ja vähittäiskauppa 474 miljoonalla eurolla. Autokaupan aineelliset nettoinvestoinnit olivat 147 miljoonaa euroa.

Kaupan aineelliset nettoinvestoinnit toimialoittain 2006–2008

Kaupan aineelliset nettoinvestoinnit toimialoittain 2006–2008

Pk-yritykset kattoivat kaupan aineellisista nettoinvestoinneista noin 40 prosenttia.

Päivittäistavarakauppa

Vähittäiskaupoista oli päivittäistavarakauppoja 17 prosenttia, ne työllistivät 34 prosenttia henkilöstöstä ja keräsivät 42 prosenttia vähittäiskaupan liikevaihdosta. Päivittäistavarakaupat, joita siis toimi 3 900 yritystä, keräsivät liikevaihtoa 14,4 miljardia euroa ja työllistivät 45 400 henkilöä. Vaikka yritysten lukumäärä supistui edellisvuodesta 100 yrityksellä, kasvoi henkilöstön määrä 1 800 ja liikevaihto 1,2 miljardilla eurolla.

Päivittäistavarakaupan liikevaihto 2006–2008

Päivittäistavarakaupan liikevaihto 2006–2008

Myyntikate koheni päivittäistavarakaupassa sekä euroina että prosentteina. Muut kannattavuuden välitulokset ja tunnusluvut heikkenivät edellisvuodesta. Voittoa päivittäistavarakauppa sai 285 miljoonaa euroa, mikä oli 2 prosenttia liiketoiminnan tuotoista.

Päivittäistavarakaupan omavaraisuusaste oli hyvä, vaikka se putosi 2,3 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Se oli 50,8 prosenttia oikaistusta taseesta. Kokonaisvelkojen suhde liikevaihtoon puolestaan kohosi 1,5 prosenttiyksikköä, ollen 23,2 prosenttia.


Lähde: Kaupan tilinpäätöstilasto 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Leena Jussila (09) 1734 3754, rakenne.tilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 30.12.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kaupan tilinpäätöstilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-5336. 2008, Kauppa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/katipa/2008/katipa_2008_2009-12-30_kat_001_fi.html