Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Kauppa

Kaupan 48 000 yritystä keräsivät vuonna 2007 Tilastokeskuksen mukaan liikevaihtoa 118,4 miljardia euroa. Toimialalla työskenteli 7 300 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 249 000 henkilöä. Kaupan yrityksistä viidesosa on autokauppoja, lähes neljäsosa tukkukauppoja ja vajaa puolet vähittäiskauppoja. Agentuuritoiminta on kaupan pienin toimiala, sen osuus on 8 prosenttia yritysten lukumäärästä. Kaupan yrityksistä lähes 99 prosenttia kuuluu pk-sektoriin, jonka osuus toimialan liikevaihdosta oli 37 ja henkilöstöstä 56 prosenttia.

Kaupan liikevaihto toimialoittain 2000-2007

Kaupan liikevaihto toimialoittain 2000-2007

Kaupan liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 9,7 miljardia euroa eli 9 prosenttia. Kasvusta kaksi kolmasosaa eli 66 prosenttia, tuli tukkukaupasta, viidesosa vähittäiskaupasta ja autokaupan osuus kasvusta oli 12 prosenttia.

Kaupan henkilöstö toimialoittain 2007, pk- ja kaikki yritykset

Kaupan henkilöstö toimialoittain 2007, pk- ja kaikki yritykset

Kaupan pk-sektorilla työskenteli lähes 2 000 henkilöä enemmän verrattaessa edelliseen vuoteen. Henkilöstön määrä kasvoi eniten vähittäiskaupassa, jossa työvoimaa tuli lisää 5 300 henkilöä. Tukkukauppa työllisti 1 700 henkilöä edellisvuotista enemmän.

Kaupan käyttökate toimialoittain 2000–2007, pl. agentuuritoiminta

Kaupan käyttökate toimialoittain 2000–2007, pl. agentuuritoiminta

Vaikka euromääräiset katteet kohenivat edelleen kaupassa, pysyivät kannattavuuden tunnusluvut edellisen vuoden tasolla. Myyntikate koheni 1,8 miljardia euroa edellisvuodesta 25,1 miljardiin euroon. Toimintakulujen vähentämisen jälkeen jäi kaupalle 4,9 miljardia euroa muiden kulujen kattamiseen, käyttökatteen ollessa edellisvuoden tapaan 4,1 prosenttia liiketoiminnan tuotoista. Edellisvuodesta vähentyneet käyttöomaisuuden myyntivoitot ja fuusiovoitot vetivät alaspäin kokonaistulosta, joka heikkeni 0,2 prosenttiyksikköä. Voittoa kauppa sai 3,8 miljardia euroa eli 3,2 prosenttia tuotoista.

Omavaraisuusaste heikkeni kaupassa 0,8 prosenttiyksikköä ja oli 42,1 prosenttia taseesta. Kokonaisvelkojen suhde liikevaihtoon säilyi kuitenkin edellisvuoden tasolla, 26,6 prosentissa. Tuottoa kokonaispääomalle kauppa sai 8,6 prosenttia taseesta, mitä voidaan pitää tyydyttävänä.

Pk-yritykset

Kaupan pk-sektorin 47 300 yritystä keräsivät liikevaihtoa 44,3 miljardia euroa vuonna 2007, kasvua edellisestä vuodesta oli 6,9 prosenttia. Suurilla yrityksillä kasvu hidastui, mutta oli kuitenkin 10,3 prosenttia liikevaihdon noustessa 74,1 miljardiin euroon

Kaupan pk— ja suurten yritysten liikevaihto 2003-2007

Kaupan pk— ja suurten yritysten liikevaihto 2003-2007

Pk-sektorin kannattavuus koheni hieman. Myyntikatetta kertyi 12,8 miljardia euroa. Voittoa pk-yritykset saivat 1,9 miljardia euroa, mikä oli 4,3 prosenttia liiketoiminnan tuotoista.

Rahoitusasema pk-sektorilla vahvistui. Omavaraisuusaste koheni lähes prosenttiyksiköllä nousten 42,9 prosenttiin taseesta. Kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon vähenivät 0,4 prosenttiyksikköä ollen 24,8 prosenttia. Kokonaispääomalle pk-yritykset saivat tuottoa 11,2 prosenttia suhteutettuna oikaistuun taseeseen.

Autokauppa

Vahvojen kasvun vuosien jälkeen autokaupan liikevaihdon kasvu hidastui 5,5 prosenttiin. Silti liikevaihto kasvoi 1,1 miljardia euroa edellisestä vuodesta ja sitä kertyi 21,8 miljardia euroa. Autokauppoja toimi 9 800 ja niissä työskenteli 41 200 henkilöä. Jalostusarvoa niille kertyi 2,2 miljardia euroa, mikä oli 52 400 euroa henkilöä kohden laskettuna.

Autokaupan liikevaihto 2000-2007, pk- ja suuret yritykset

Autokaupan liikevaihto 2000-2007, pk- ja suuret yritykset

Pk-sektorilla toimi lähes 99 prosenttia autokaupan yrityksistä, niiden osuus toimialan liikevaihdosta oli 37 prosenttia ja ne työllistivät 62 prosenttia henkilöstöstä.

Autokaupan kannattavuuden tunnuslukuja 2000-2007

Autokaupan kannattavuuden tunnuslukuja 2000-2007

Liikevaihdon kasvusta huolimatta autokaupan kannattavuus heikkeni edelleen myyntikatetta lukuunottamatta sekä euromääräisesti että prosentuaalisesti. Toimintakulut lohkaisivat 97,4 prosenttia liiketoiminnan tuotoista, jolloin käyttökatetta jäi 580 miljoonaa euroa eli 2,6 prosenttia tuotoista. Tilikauden tulos 458 miljoonaa euroa oli 2,1 prosenttia liiketoiminnan tuotoista.

Autokaupan kokonaispääoman tuotto 2000-2007, pk- ja suuret yritykset

Autokaupan kokonaispääoman tuotto 2000-2007, pk- ja suuret yritykset

Kokonaispääomantuotto putosi 1,5 prosenttiyksikköä autokaupassa, ollen 7,1 prosenttia. Omavaraisuusaste säilyi edellisvuoden tasolla ja oli 37,8 prosenttia taseesta. Kokonaisvelat sen sijaan kasvoivat 0,7 prosenttiyksiköä liikevaihtoon suhteutettuna ollen 21 prosenttia. Pk-sektorilla omavaraisuusaste koheni prosenttiyksiköllä nousten 42,2 prosenttiin taseesta.

Tukkukauppa

Tukkukaupan 11 700 yritystä keräsivät 54 prosenttia kaupan liikevaihdosta ja työllistivät 30 prosenttia kaupan henkilöstöstä. Kaupan toimialalla liikevaihto kasvoi voimakkaimmin juuri tukkukaupassa, jossa liikevaihto kohosi 63,7 miljardiin euroon. Kasvua edellisvuodesta oli peräti 6,5 miljardia euroa kasvuprosentin ollessa 11,3. Pk-sektori kokosi tukkukaupan liikevaihdosta kolmasosan eli 20,6 miljardia euroa. Liikevaihto kasvoi 1,5 miljardia eli 8 prosenttia vuodesta 2006. Suuret yritykset, joita oli noin 3 prosenttia tukkukaupan yrityksistä, veivät 5 miljardia liikevaihdon kasvusta ja ylsivät 43,2 miljardin euron liikevaihtoon. Jalostusarvo, jota tukkukaupalle kertyi 6,3 miljardia euroa, kasvoi 9,8 prosenttia edellisvuodesta ja oli henkilöä kohden laskettuna 82 600 euroa.

Tukkukaupan kannattavuuden tunnuslukuja 2007, pk- ja suuret yritykset

Tukkukaupan kannattavuuden tunnuslukuja 2007, pk- ja suuret yritykset

Tukkukaupan kannattavuus koheni euromääräisesti, myös lasketut kannattavuuden tunnusluvut kohenivat hieman myyntikatetta ja tilikauden tulosta lukuunottamatta. Aine- ja tarvikekäytön vähentämisen jälkeen myyntikatetta jäi 11,4 miljardia euroa, mikä oli 1,1 miljardia enemmän kuin vuotta aiemmin. Voitto 2,2 miljardia oli edellisvuoden tapaan 3,3 prosenttia tuotoista.

Pk-yritysten toiminta oli kannattavampaa kuin suurten. Vaikka pienten yritysten liikevaihto oli alle puolet suurten yritysten liikevaihdosta, jäi pk-yrityksille kuitenkin myyntikatetta 450 miljoonaa euroa enemmän kuin suurille yrityksille. Pk-yritysten myyntikate 28,7 prosenttia liikevaihdosta oli 5,9 miljardia euroa, kun taas suurilla yrityksillä myyntikateprosentti oli 12,6. Rahoitus- ja satunnaisten tuottojen voimakas kasvu nosti suurten yritysten tilikauden tuloksen 1,2 miljardiin euroon. Pk- yrityksille jäi voittoa 944 miljoonaa euroa.

Tukkukaupan myyntikate 2000– 2007, pk- ja suuret yritykset

Tukkukaupan myyntikate 2000– 2007, pk- ja suuret yritykset

Tukkukaupan omavaraisuusaste heikkeni 0,3 prosenttiyksikköä edellisvuodesta 42,1 prosenttiin taseesta. Sen sijaan kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kasvoivat 0,6 prosenttiyksiköllä vuotta aiemmasta ja olivat 27,2 prosenttia. Tuotto kokonaispääomalle koheni 1,1 prosenttiyksikköä ja oli 8,9 prosenttia.

Vähittäiskauppa

Vähittäiskauppa, jossa toimi 22 600 yritystä, keräsi liikevaihtoa 31,7 miljardia euroa. Liikevaihto kasvoi 2 miljardia euroa edellisvuodesta. Vähittäiskaupassa työskenteli 126 500 henkilöä, joten ala työllisti puolet kaupan henkilöstöstä. Vähittäiskaupan jalostusarvo, 5,5 miljardia euroa, kasvoi 5,7 prosenttia vuotta aiemmasta. Pk-sektori kattoi vähittäiskauppojen lukumäärästä 99 prosenttia, liikevaihdosta ne keräsivät 46 prosenttia eli 14,7 miljardia euroa ja työllistivät henkilöstöstä 52 prosenttia.

Vähittäiskaupan kannattavuuden tunnuslukuja 2000–2007

Vähittäiskaupan kannattavuuden tunnuslukuja 2000–2007

Kokonais- ja tilikauden tulosta lukuunottamatta kannattavuus säilyi edellisvuoden tasolla vähittäiskaupassa. Toimialamuutokset ja satunnaisten tuottojen supistuminen vetivät kokonaistulosta alaspäin 0,6 ja tilikauden tulosta 0,7 prosenttiyksikköä. Voittoa vähittäiskauppa sai 1,1 miljardia euroa eli 3,4 prosenttia liiketoiminnan tuotoista.

Vähittäiskaupan rahoituksen tunnuslukuja 2005-2007, pk- ja kaikki yritykset

Vähittäiskaupan rahoituksen tunnuslukuja 2005-2007, pk- ja kaikki yritykset

Vähittäiskaupan rahoitusasema heikkeni, omavaraisuusaste putosi 2,8 prosenttiyksiköllä edellisvuodesta ja oli 43,8 prosenttia taseesta. Myös kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon kasvoivat 1,4 prosenttiyksiköä 27,3 prosenttiin. Pk-sektorin rahoituasema sen sijaan säilyi edellisvuoden tasolla. Omavaraisuusaste oli 42,7 prosenttia ja kokonaisvelat edellisvuoden tavoin 22,5 prosenttia.

Päivittäistavarakauppa

Vähittäiskaupoista oli päivittäistavarakauppoja 18 prosenttia, ne työllistivät 35 prosenttia henkilöstöstä ja keräsivät 42 prosenttia liikevaihdosta. Päivittäistavarakaupat, joita siis toimi 4 000 yritystä, keräsivät liikevaihtoa 13,3 miljardia euroa ja työllistivät 44 200 henkilöä. Vaikka yritysten lukumäärä pieneni edellisvuodesta muutamalla kymmenellä yrityksellä, kasvoi henkilöstön määrä 1 800 henkilöllä ja liikevaihto 822 miljoonalla eurolla.

Päivittäistavarakaupan liikevaihto 2000-2007, pk- ja suuret yritykset

Päivittäistavarakaupan liikevaihto 2000-2007, pk- ja suuret yritykset

Kannattavuus koheni päivittäistavarakaupassa kokonais- ja tilikauden tulosta lukuunottamatta. Rahoitustulos nousi prosenttiyksiköllä 4,5 prosenttiin liiketoiminnan tuotoista. Nettotulos, joka oli 2,4 prosenttia tuotoista, koheni 0,6 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Tilikauden tulos 2,6 prosenttia tuotoista heikkeni 0,9 prosenttiyksikköä edellisvuodesta ja oli 353 miljoonaa euroa.

Rahoitusasema vahvistui reippaasti. Omavaraisuusaste parani 1,6 prosenttiyksikköä, nousten 53,1 prosenttiin taseesta ja kokonaisvelat suhteessa liikevaihtoon puolestaan vähenivät 3,4 prosenttiyksikköä, ollen 21,7 prosenttia.


Lähde: Kaupan tilinpäätöstilasto 2007, Tilastokeskus

Lisätietoja: Leena Jussila (09) 1734 3754, rakenne.tilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 16.12.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kaupan tilinpäätöstilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-5336. 2007, Kauppa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/katipa/2007/katipa_2007_2008-12-16_kat_001_fi.html