Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 26.11.2013

Yhdyskuntajätteen poltto kasvoi liki miljoonaan tonniin

Yhdyskuntajätteistä meni poltettavaksi viime vuonna 0,9 miljoona tonnia. Polton osuus yhdyskuntajätteiden käsittelyssä kohosi kolmannekseen, lähelle Euroopan läntisten maiden keskiarvoa. Erityisesti yhdyskuntien sekajätettä poltettiin aiempaa enemmän, määrä kasvoi 520 000 tonniin. Yhdyskuntien sekajätteen poltto alkoi yleistyä vuoden 2006 jälkeen, jolloin se oli vain viidesosa nykyisestä.

Yhdyskuntajätteet käsittelytavoittain vuosina 2002–2012

Yhdyskuntajätteet käsittelytavoittain vuosina 2002–2012

Samaan aikaan vuonna 2012 kaatopaikoille sijoitetun yhdyskuntajätteen määrä putosi ensi kertaa kymmeniin vuosiin alle miljoonan tonnin. Kaatopaikoille sijoitettiin jätteitä 901 000 tonnia, josta lähes kaikki, 97 prosenttia, oli yhdyskuntien sekajätettä. Kaatopaikkojen osuus yhdyskuntajätteen käsittelystä laski 33 prosenttiin. Vielä viisi vuotta sitten kaatopaikoille kuljetettiin puolet yhdyskuntajätteestä.

Kaikkiaan vuonna 2012 yhdyskuntajätemäärä kasvoi 2,74 miljoonaan tonniin. Yhdyskuntajätteestä erilliskerättiin eli lajiteltiin syntypaikoilla hieman alle puolet joko kierrätystä tai polttoa varten. Suurimpia erilliskerättyjä jätejakeita olivat paperi- ja kartonkijätteet, biojätteet, metallijätteet, sähkö- ja elektroniikkaromu, puu-, muovi- ja lasijätteet. Näiden lisäksi erilliskerättiin energiajaetta, joka koostuu useanlaatuisista materiaaleista.

Vuonna 2012 yhdyskuntajätteitä kierrätettiin eli hyödynnettiin materiaalina edellisvuosien tapaan, noin kolmannes jätemäärästä. Yhdyskuntajätteiden polton kasvu ei ole laskenut kierrätyksen osuutta jätteenkäsittelyssä.


Lähde: Jätetilasto - Yhdyskuntajätteet 2012, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juha Espo 09 1734 3463, Simo Vahvelainen 09 1734 3457, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (224,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 26.11.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Jätetilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3339. 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jate/2012/jate_2012_2013-11-26_tie_001_fi.html