Julkaistu: 31.3.2017

Julkisyhteisöjen alijäämä 1,9 prosenttia ja velka 63,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2016

Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen alijäämä oli 1,9 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2016. Alijäämä alitti näin EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisen viitearvon, joka on kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Julkisyhteisöjen EDP-velka eli sulautettu bruttovelka oli vuoden 2016 lopussa 63,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, eli yli 60 prosentin viitearvon.

Julkisyhteisöjen EDP-alijäämä (-), suhteessa bruttokansantuotteseen

Julkisyhteisöjen EDP-alijäämä (-), suhteessa bruttokansantuotteseen

Julkisyhteisöjen alijäämä eli kansantalouden tilinpidon mukainen nettoluotonotto oli 4,1 miljardia euroa vuonna 2016. Vuoteen 2015 verrattuna julkisyhteisöjen rahoitusasema parani 1,6 miljardia euroa. Valtionhallinnon alijäämä pieneni edellisvuodesta 471 miljoonaa euroa ja oli 5,9 miljardia euroa. Paikallishallinnon alijäämä oli 1,0 miljardi euroa vuonna 2016, ja edellisvuodesta alijäämä pieneni 246 miljoonaa euroa. Sosiaaliturvarahastot jakaantuvat työeläkelaitoksiin ja muihin sosiaaliturvarahastoihin. Työeläkelaitokset olivat 2,3 miljardia euroa ylijäämäisiä, mutta niiden ylijäämä pieneni edellisvuosien tapaan, nyt 397 miljoonalla eurolla. Muut sosiaaliturvarahastot olivat jälleen ylijäämäisiä kahden alijäämäisen vuoden jälkeen. Niiden rahoitusasema parani 1 310 miljoonaa euroa, ja vuoden 2016 ylijäämäksi muodostui 491 miljoonaa euroa. Muiden sosiaaliturvarahastojen rahoitusaseman paranemisen taustalla oli muun muassa kerättyjen työttömyysvakuutusmaksujen merkittävä kasvu.

Julkisyhteisöjen EDP-velka, suhteessa bruttokansantuotteeseen

Julkisyhteisöjen EDP-velka, suhteessa bruttokansantuotteeseen

Julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka (EDP-velka) oli 136,1 miljardia euroa vuoden 2016 lopussa. Velka kasvoi 2,7 miljardia euroa vuonna 2016. Valtionhallinnon osuus velan kasvusta oli 2,4 miljardia euroa ja paikallishallinnon 0,8 miljardia. Sosiaaliturvarahastojen velka pieneni 0,8 miljardia euroa, ja mikä johtui lähinnä työeläkelaitosten johdannaisiin ja arvopaperilainaukseen liittyvien saatujen käteisvakuuksien kannan pienenemisestä. Lisäksi julkisyhteisöjen välisen sulautuksen pieneneminen kasvatti velkaa 0,3 miljardia euroa. EDP-velka kuvaa julkisyhteisöjen velkaa talouden muille sektoreille ja ulkomaille, ja sen kehitykseen vaikuttavat sekä sulauttamattoman bruttovelan että julkisyhteisöjen sisäisten velkojen muutokset.

Ennakkotiedot vuoden 2016 julkisyhteisöjen alijäämästä ja velasta julkaistiin ensimmäisen kerran 16.3.2017, tilastoissa Kansantalouden tilinpito ja Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain. Nyt julkaistut tiedot ovat samat, eli tarkennuksia ei tietoihin tällä välin tullut.

Eurostat tarkastaa jäsenmaiden raportoimia alijäämä- ja velkatietoja seuraavien viikkojen aikana. Tässä yhteydessä Tilastokeskuksen raportoimiin tietoihin voi tulla muutoksia. Mikäli näin tapahtuu, päivittyneet tiedot julkaistaan tämän tilaston sivuilla samana päivänä kun Eurostat julkistaa tiedot (alustavasti 24. huhtikuuta).

Tilaston sisällöstä ja käsitteistä

Julkisyhteisöjen yli-/alijäämällä tarkoitetaan kansantalouden tilinpidon sektoritilien mukaista nettoluotonantoa/-ottoa, joka on kokonaistulojen ja kokonaismenojen erotus. Esimerkiksi paikallishallinnon tapauksessa käsite poikkeaa sektoriin kuuluvien kuntien ja kuntayhtymien tuloslaskelmien mukaisesta tilikauden yli-/alijäämästä. Keskeinen ero liittyy investointeihin, jotka kirjataan kansantalouden tilinpidossa menoiksi sellaisenaan.

Julkisyhteisöjen tilinpidossa Euroopan väliaikainen rahoitusvakausväline ERVV käsitellään Eurostatin päätöksen perusteella siten, että ERVV:n velanotto tilastoidaan osaksi takauksia myöntäneiden maiden julkista velkaa. Avunsaajamaan ERVV:ltä saama laina tilastoidaan ikään kuin se olisi saatu takaukset myöntäneiltä euromailta, ja nämä maat puolestaan ovat vastaavan summan velkaa ERVV:lle. Tämän seurauksena takaukset myöntäneillä euromailla EDP-bruttovelka kasvaa, mutta nettovelka pysyy ennallaan, koska maille syntyy yhtä iso saaminen avunsaajamaalta. Kunkin maan julkisyhteisöjen velkaan kirjattava osuus ERVV:n myöntämistä lainoista lasketaan jakamalla avunsaajamaille annettu laina sovitetulla jako-osuudella (perustuu kuhunkin tukipakettiin osallistuvien jäsenmaiden osuuksiin EKP:n pääomasta).

Vuoden 2016 lopussa Suomen julkisyhteisöjen velkaan on kirjattu 3 401 miljoonaa euroa velkaa ERVV:n myöntämien lainojen perusteella. Vuoden 2015 lopussa määrä oli sama. Vastaavaa käsittelyä ei Euroopan vakausmekanismin (EVM) kohdalla tehdä.

Valtionhallinnon EDP-velka eroaa käsitteellisesti Valtiokonttorin julkaisemasta valtionvelasta. Valtion EDP-velkaan luetaan mukaan lisäksi väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ERVV:n myöntämät lainat avunsaajamaille, johdannaissopimuksiin liittyvät saadut vakuustalletukset, ydinjätehuoltorahaston pääoma, valtion elinkaarihankkeiden investoinneista syntyneet velat ja kierrossa olevat kolikot. Kansantalouden tilinpidossa valtionhallinto on myös käsitteellisesti laajempi kuin budjetti- ja rahastotalous, joiden lisäksi siihen luetaan mm. yliopistot, Solidium, Yleisradio ja Senaatti-kiinteistöt. Kun nämä erot otetaan huomioon päästään EDP-käsitteen mukaiseen valtionhallinnon bruttovelkaan (Liitetaulukko 2), eli vuonna 2016 Valtiokonttorin budjetti- ja rahastotalouden valtionvelka 102,4 mrd euroa + velan käsitteelliset erot 9,8 mrd euroa + sektorirajauksesta johtuvat erot 3,6 mrd euroa = valtionhallinnon bruttovelka 115,8 mrd euroa. Arvostusperiaatteena molemmissa velkakäsitteissä on nimellisarvo, jossa korko- ja valuutanvaihtosopimusten vaikutus on huomioitu.

Lista julkisyhteisöihin sisältyvistä yksiköistä löytyy osoitteesta http://www.stat.fi/meta/luokitukset/_linkki/julkisyhteisot.html. Päätöksiä merkittävimmistä sektoriluokitustapauksista löytyy puolestaan osoitteesta http://www.stat.fi/meta/luokitukset/_linkki/soveltamisp.html.


Lähde: Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka, Tilastokeskus

Lisätietoja: Niina Suutarinen 029 551 2307, Atte Virtanen 029 551 3685, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (241,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 31.3.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5892. 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.8.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/jali/2016/jali_2016_2017-03-31_tie_001_fi.html

Jaa