Julkaistu: 1.3.2006

Julkisyhteisöjen velka pieneni vuonna 2005

Julkisyhteisöjen euromääräinen EMU-velka aleni 3,4 miljardia euroa edellisvuodesta. EMU-velan BKT-osuus supistui 41,1 prosenttiin, mihin vaikutti velan pienenemisen lisäksi BKT:n kasvu. Kuntien velkaantuminen jatkui, kun taas valtion velka kääntyi selvään laskuun. EMU-velka kuvaa julkisyhteisöjen velkaa talouden muille sektoreille ja ulkomaille, ja siihen vaikuttavat sekä bruttovelan että julkisyhteisöjen sisäisten velkojen muutokset. Vuonna 2005 julkisyhteisöjen yhteenlaskettu bruttovelka aleni 3,3 miljardia euroa ja sisäiset velat pysyivät edellisvuoden tasolla.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen EMU-ylijäämä oli 2,6 prosenttia BKT:sta vuonna 2005. Valtiolle kertyi ylijäämää 1,3 miljardia euroa. Kuntasektori sen sijaan oli edelleen 1,2 miljardia euroa alijäämäinen. Työeläkelaitokset keräsivät 4 miljardin euron ylijäämän kun taas muut sosiaaliturvarahastot jäivät 0,1 miljardia* euroa alijäämäisiksi.

Kansantalouden tilinpidon uudistetut aikasarjat vuosilta 1975-2004 julkaistaan 31.3.2006. Silloin päivitetään myös julkisyhteisöjen EMU-alijäämän ja velan aikasarjat, jotka ovat toistaiseksi elokuussa 2005 raportoidun mukaisia. Tarkistetun aikasarjan kanssa yhtenevät vuotta 2005 koskevat tiedot julkaistaan 13.7.2006.

* Muutos korjattu 1.3.2006, oli aiemmin ilmoitettu virheellisesti miljoonina

Suomen julkisyhteisöjen EMU-alijäämä (-) ja -velka, prosenttia BKT:sta *

*) EMU-alijäämä ja -velka 1995-2004 elokuussa 2005 raportoidun mukaisia.

Lähde: Julkisyhteisöjen alijäämä ja bruttovelka EMU-kriteerien mukaisina 2005. Tilastokeskus

Lisätietoja: Paula Koistinen-Jokiniemi (09) 1734 3362, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi
Emu-velka: Matti Okko (09) 1734 3341
Emu-alijäämä: Elli Paakkolanvaara (09) 1734 2262

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Linkit: Tilastojulkistukseen liittyvä tiedote

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot


Päivitetty 1.3.2006

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5892. 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.11.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/jali/2005/jali_2005_2006-03-01_tie_001.html