Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

3. Innovaatiotoimintaa harjoitti 62 prosenttia tutkituista yrityksistä vuosina 2016–2018

Innovaatiotutkimuksen kohteena olleista yrityksistä kaikkiaan 62 prosenttia ilmoitti harjoittaneensa innovaatiotoimintaa vuosina 2016–2018. Tuoteinnovaatioiden markkinoille tuonnista raportoi yli kolmannes yrityksistä, 37 prosenttia, ja tätäkin suurempi osa, 48 prosenttia yrityksistä, oli ottanut käyttöönsä liiketoimintaprosesseihinsa liittyviä innovaatioita kolmen vuoden tutkimusjakson aikana.

Innovaatiotoimintaa harjoittaneiden yritysten osuus on viime vuosina kasvanut, sillä osuus on kahdessa viimeisimmässä tutkimuksessa kivunnut yli 60 prosentin. Näitä edeltäneissä tutkimuksissa innovaatiotoiminnasta ilmoitti reilu puolet tutkimuksen kohteena olleista yrityksistä.

Innovaatiotoimintaa harjoittavaksi yritykseksi katsotaan yritys, jolla on tutkimusjaksolla ollut innovaatioita eli joka on tuonut markkinoille tai ottanut käyttöönsä uusia tai parannettuja tuotteita tai prosesseja tai jolla on ollut näiden käyttöönottoon tähtäävää toimintaa.

Innovaatiotoiminta on yleistynyt kaikissa kokoluokissa, mutta etenkin tutkimuksen keskikokoisten eli 50–249 henkilöä työllistävien yritysten keskuudessa. Aiemmissa tutkimuksissa innovaatiotoiminnasta raportoi reilu 60 prosenttia tämän kokoluokan yrityksistä, kahdessa viimeisimmässä tutkimuksessa innovaatiotoimintaa harjoittaneiden osuus on keskikokoisten yritysten keskuudessa ylittänyt 75 prosenttia.

Aiempien tutkimusten tavoin innovaatiotoiminta oli vuosina 2016–2018 yleisempää teollisuudessa kuin palveluissa. Teollisuudessa innovaatiotoimintaa harjoitti 66 prosenttia yrityksistä ja palveluissa 59 prosenttia. Myös kokoluokittain tarkasteltuna tilanne on säilynyt ennallaan, sillä suurten yritysten keskuudessa innovaatiotoiminta on edelleen pieniä yrityksiä yleisempää.

Kuvio 1. Innovaatiotoiminnan yleisyys teollisuudessa ja palvelualoilla yrityksen kokoluokan mukaan 2016–2018, osuus yrityksistä

Kuvio 1. Innovaatiotoiminnan yleisyys teollisuudessa ja palvelualoilla yrityksen kokoluokan mukaan 2016–2018, osuus yrityksistä

Teollisuuden toimialoista yleisintä yritysten innovaatiotoiminta oli vuosina 2016–2018 lääketeollisuudessa (C21), tekstiili- ja vaateteollisuudessa (C13-14), tietokoneiden, elektronisten ja optisten tuotteiden valmistuksessa (C26), paperiteollisuudessa (C17) ja kumi- ja muovituotteiden valmistuksessa (C22). Myös juomateollisuudessa (C11), kuten myös sähkölaitteiden valmistuksessa (C27) sekä muiden koneiden ja laitteiden valmistuksessa (C28) yrityksistä noin 80 prosenttia ilmoitti innovaatiotoiminnan harjoittamisesta. Yleisimmin innovoineet alat edustivat täten sekä yritysmäärältään pieniä että suurempia toimialoja.

Palvelualoilla innovaatiotoiminta oli yleisintä ohjelmistoalalla (J62), tutkimuksessa ja kehittämisessä (M72) ja tietopalvelutoiminnassa (J63).

Lukumääräisesti tarkasteltuna yksittäisistä toimialoista eniten innovoivia yrityksiä oli tukkukaupassa (G46), ohjelmistoalalla (J62), arkkitehti- ja insinööripalveluissa (M71 arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi), metallituotteiden valmistuksessa (C25 metallituotteiden valmistus, pl. koneet ja laitteet), muiden koneiden ja laitteiden valmistuksessa (C28) ja elintarvikkeiden valmistuksessa (C10).

Innovaatiotoimintaa harjoittaneista valtaosa raportoi innovaatioista vuosien 2016–2018 aikana, eli joko uusista tai parannetuista tuotteista, jotka oli tuotu markkinoille, tai uusista tai parannetuista liiketoimintaprosesseista, jotka oli tutkimusjaksolla otettu käyttöön. Innovaatioista ilmoitti 56 prosenttia yrityksistä eli 90 prosenttia kaikista innovaatiotoimintaa harjoittaneista yrityksistä.

Lähes kolmannes yrityksistä ilmoitti tutkimusjakson lopussa meneillään olleista hankkeista, joiden tavoitteena oli aikaansaada innovaatioita, mutta jotka eivät olleet vielä valmistuneet. Joka kymmenes yritys ilmoitti tutkimusjaksolla keskeytyneistä innovaatiohankkeista.

Tutkimus- ja kehittämistoimintaa (t&k), joka kokonaisuudessaan lasketaan innovaatiotoiminnaksi, oli 41 prosentilla yrityksistä. Noin joka neljäs yritys ilmoitti säännöllisestä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, kun taas 17 prosenttia ilmoitti harjoittaneensa t&k-toimintaa epäsäännöllisesti. Noin neljännes yrityksistä ilmoitti tilanneensa t&k:ta muilta yrityksiltä tai organisaatioilta. Tutkimusta ja kehittämistä harvoin kuitenkaan tilataan ilman että yritys tekee myös omaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Yritysten osuus, joilla oli omaa t&k-toimintaa tai jotka tilasivat tutkimusta ja kehittämistä muilta, oli kaikkiaan 44 prosenttia kaikista yrityksistä ja 70 prosenttia innovaatiotoimintaa harjoittaneista.

T&k:ta harjoittaneiden tai tilanneiden osuudet ovat sekä teollisuudessa että palveluissa nyt useita prosenttiyksiköitä korkeampia kuin tutkimuksissa aikavälillä 2006–2014. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleistyminen on tapahtunut nimenomaan säännöllisen oman tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleistymisenä ja ennen kaikkea palvelualoilla.

Lisätietoja innovaatiotoiminnan yleisyydestä toimialoittain ja kokoluokittain

Yritysten innovaatiotoiminta toimialaryhmän ja yrityksen kokoluokan mukaan
Yritysten innovaatiotoiminta toimialan mukaan

Lähde: Innovaatiotoiminta 2018, Tilastokeskus

Lisätietoja: Mervi Niemi 029 551 3263, Heidi Pirkola 029 551 3246, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko


Päivitetty 23.4.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Innovaatiotoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-4380. 2018, 3. Innovaatiotoimintaa harjoitti 62 prosenttia tutkituista yrityksistä vuosina 2016–2018 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/inn/2018/inn_2018_2020-04-23_kat_003_fi.html