1. Johdanto

Innovaatiotutkimuksen keskeisenä tavoitteena on selvittää yritysten harjoittaman innovaatiotoiminnan yleisyys sekä kartoittaa uusien tuotteiden ja prosessien kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä ja kehittämistoiminnan piirteitä.

Innovaatiolla tarkoitetaan yrityksen markkinoille tuomaa uutta tai aiemmasta olennaisesti parannettua tuotetta (tavara tai palvelu) tai yrityksen käyttöönottamaa uutta tai aiemmasta olennaisesti parannettua prosessia (tuotanto- tai jakelumenetelmä tai prosesseja palveleva tukitoiminto). Innovaatiotoimintaa harjoittavaksi yritykseksi katsotaan yritys, joka on tehnyt innovaatioita tai jolla on ollut näihin tähtäävää toimintaa.

Tutkimuksessa tiedusteltiin nyt ensimmäistä kertaa tuote- ja prosessi-innovaatioiden sekä näihin liittyneiden projektien ja toimien lisäksi myös yritysten organisaatio- ja markkinointi-innovaatioista, sillä käsitteistöuudistuksen myötä innovaatiokäsite on laajennettu kattamaan myös nämä nk. ei-teknologiset innovaatiot. 1)

Innovaatiotutkimus 2006 oli osa Euroopan tilastoviraston Eurostatin koordinoimaa EU:n jäsenmaiden yhteishanketta Community Innovation Survey (CIS2006). Vastaava tutkimus on tehty myös muissa EU:n jäsenmaissa. Tutkimuksessa käytettiin harmonisoitua tiedonkeruulomaketta sekä yhtenäisiä rajauksia ja menetelmiä (menetelmäkuvaus käsitteineen esitetään kohdassa 8).

Tutkimuksen kohteena oli kolmen vuoden ajanjakso 2004–2006 ja tutkimus kattoi vähintään kymmenen henkilöä työllistävät yritykset teollisuudessa, kaivostoiminnassa, sähkö-, kaasu- ja vesihuollossa sekä eräillä palvelutoimialoilla. Tutkimuksen kohdejoukko ja tutkimuksen toteutus kuvataan tarkemmin kohdassa 8.


1) Innovaatiotilastojen laadinnan suositukset sisältävästä Oslo-manuaalista valmistui uusi versio vuonna 2005 (Oslo Manual, Guidelines for collecting and interpreting innovation data, 3rd edition). Käsikirjauudistukseen liittyy olennaisena osana innovaatiokäsitteen laajentaminen, jonka myötä käsite kattaa tuote- ja prosessi-innovaatioiden sijaan nyt neljä innovaatiotyyppiä: tuote-, prosessi-, organisaatio- ja markkinointi-innovaatiot.

Lähde: Innovaatiotoiminta 2006, Tilastokeskus

Lisätietoja: Mervi Niemi (09) 1734 3263, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 12.12.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Innovaatiotoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-4380. 2006, 1. Johdanto . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 25.2.2020].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/inn/2006/inn_2006_2008-12-12_kat_001_fi.html