Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 20.12.2006

Energian kokonaiskulutus kasvoi vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana 10 prosenttia

Energian kokonaiskulutus oli 1090 petajoulea tammi-syyskuussa 2006, mikä oli 10 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan vuonna 2005. Kasvun tärkein syy oli lauhdetuotannon lisääntyminen sähkön hankinnassa. Lauhdetuotannon suuri merkitys, johtuu siitä, että siinä polttoaineita kuluu yli 2,5-kertaisesti tuotetun sähkön määrään verrattuna. Kasvuun vaikutti merkittävästi myös teollisuuden energiankulutuksen kohoaminen viime vuoden alhaiselta tasolta.

Hiilen kulutus kasvoi kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana peräti 68 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tässä hiili sisältää myös koksin sekä masuuni- ja koksikaasun. Myös turpeen ja puupolttoaineiden kulutukset kasvoivat huomattavasti edellisvuodesta, 26 ja 20 prosenttia. Vesivoiman tuotanto väheni 17 prosenttia ja sähkön nettotuonti 25 prosenttia.

Useimpien energialähteiden kulutus jäi vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä hiukan pienemmäksi kuin vuonna 2004. Energian kokonaiskulutus oli samalla tasolla kuin kaksi vuotta sitten. Merkittävää nousua kahden vuoden takaiseen verrattuna oli nettotuonnissa ja puupolttoaineiden kulutuksessa. Tämän takia energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt olivat hieman pienemmät kuin kaksi vuotta sitten, vaikka kasvua viime vuoteen verrattuna oli peräti 21 prosenttia.

Energian kokonaiskulutus, petajoulea

Lähde: Energian hankinta, kulutus ja hinnat 2006, 3. vuosineljännes. Tilastokeskus. Tiedot julkaistaan myös kauppa- ja teollisuusministeriön Energiakatsauksessa 4/2006.

Lisätietoja: Saku Slioor, puh. (09) 1734 2685 energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi

Taulukot

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 20.12.2006

Viittausohje:

Tilasto: Energian hankinta, kulutus ja hinnat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3363. 3. vuosineljännes 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ehkh/2006/03/ehkh_2006_03_2006-12-20_tie_001.html