Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Asuntokunnat ja asuinolot 2017

Asuntokunnan keskikoko 2,01 henkilöä

Yhden ja kahden henkilön asuntokuntien määrä on kasvanut jo usean vuosikymmenen ajan ollen 76 prosenttia kaikista asuntokunnista vuoden 2017 lopulla. Kaikkiaan asuntokuntia oli vuoden 2017 lopulla 2 680 000, joista yhden henkilön asuntokuntia oli 1 162 000 eli 43 prosenttia. Asuntokunnan keskikoko oli 2,01 henkilöä vuonna 2017, kun se vielä vuonna 1970 oli kolme henkilöä.

Kuvio 2. Asuntokunnat koon mukaan 1970–2017, lkm

Kuvio 2. Asuntokunnat koon mukaan 1970–2017, lkm
Asuntokuntien koossa oli alueellista vaihtelua. Kaupunkimaisissa kunnissa asuntokuntien keskikoko oli 1,97 henkilöä kun taas maaseutumaisissa kunnissa 2,10 henkilöä. Asuntokuntarakenne on erilainen maalla ja kaupungeissa. Kaupungeissa on enemmän (45 %) yksinasuvien asuntokuntia kuin maaseutumaisissa kunnissa (40 %).

Suomalaisista noin puolet asuu pientaloissa

Puolet suomalaisista asui erillisissä pientaloissa, vaikka vakinaisesti asutuista asunnoista noin 40 prosenttia sijaitsi erillisissä pientaloissa. Asuttuja rivitaloasuntoja oli 365 000 eli 14 prosenttia asuntokannasta. Vakituisesti asutuista asunnoista oli kerrostaloissa 45 prosenttia, vaikka väestöstä runsas kolmasosa asui kerrostaloissa. Tämä selittyy sillä, että kerrostaloasunnot ovat verrattain pieniä ja näin ollen niissä myös asuu pienempiä asuntokuntia kuin rivi- ja pientaloissa.

Taulukko 2. Asuntokunnat ja henkilöt talotyypin mukaan 2017

Talotyyppi Asuntokuntia     % Henkilöitä         %
Kaikki asuntokunnat 2 680 077 100,0 5 385 972 100
Erillisessä pientalossa (omakoti- tai paritalossa) asuvat 1 054 924 39,4 2 656 612 49,3
Rivitalossa asuvat 365 381 13,6 711 722 13,2
Asuinkerrostalossa asuvat 1 214 584 45,3 1 941 093 36,0
Muu rakennus (liikerakennuksessa ym. asuvat) 45 188 1,7 76 545 1,4

Asuntokunnalla oli käytössään asuinpinta-alaa keskimäärin noin 81 neliömetriä. Henkilöä kohti pinta-alaa oli puolestaan 41 neliömetriä. Henkilöä kohti laskettu pinta-ala pienenee merkittävästi asuntokunnan koon kasvaessa. Yksin asuvalla oli käytössään keskimäärin 60 neliömetriä, kun kahden henkilön asuntokunnalla neliöitä oli 45. Kuuden henkilön asuntokunnalla oli enää 21 neliömetriä asukasta kohti.

Taulukko 3. Pinta-ala henkilöä kohden (m2) asuntokunnan koon mukaan vuosina 1985–2017

Vuosi Asuntokunnan koko
Kaikki asuntokunnat 1 henkilö 2 henkilöä 3 henkilöä 4 henkilöä 5 henkilöä 6 henkilöä 7+ henkilöä
1985 28,9 48,6 34,3 27,6 24,1 21,2 18,7 15,2
1990 31,4 51,8 37,0 29,4 25,0 21,7 19,0 14,8
1995 33,4 54,0 39,2 30,4 25,3 21,9 19,0 15,0
2000 35,3 55,6 40,8 31,4 26,0 22,5 19,4 15,4
2005 37,5 57,0 42,4 32,3 27,3 23,7 20,4 16,3
2010 39,1 58,6 43,6 33,0 28,2 24,4 21,0 16,9
2015 40,1 59,8 44,3 33,4 28,3 24,6 21,0 16,9
2016 40,3 60,0 44,4 33,5 28,3 24,5 21,0 16,8
2017 40,5 59,9 44,6 33,6 28,3 24,5 20,9 16,8

Vajaa viidesosa suomalaisista asui ahtaasti

Ahtaasti asuvia asuntokuntia oli vuoden 2017 lopussa 224 000 ja ahtaasti asui yhteensä 925 000 henkilöä. Ahtaasti asuva on asuntokunta, jossa on enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti. Yksin asuvaa henkilöä ei tällöin katsota ahtaasti asuvaksi. Koko asuntoväestöstä vajaa viidennes asui ahtaassa asunnossa. Vuonna 2017 ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä jälleen väheni noin 3 000 ja henkilöiden määrä samoin väheni noin 11 000 henkilöllä.

Omistusasunnoissa asuttiin väljemmin kuin vuokra-asunnoissa, kun mittarina käytetään henkilöä kohti laskettua huoneistoalaa. Omistusasunnossa asuvalla asuntokunnalla oli keskimäärin 44 neliömetriä huoneistoalaa henkeä kohti, kun taas vuokra-asunnossa asuvalla asuntokunnalla oli käytössään keskimäärin vain 33 neliömetriä asukasta kohti.

Vuokra-asunnoista väljimmin asuttiin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Niissä asuinpinta-alaa asukasta kohti oli 33 neliömetriä. Erot muihin vuokra-asuntoihin eivät olleet suuria. Arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa pinta-alaa henkeä kohti oli 31 neliömetriä. Asumisoikeusasunnoissa asuinpinta-alaa asukasta kohti oli 33 neliömetriä.

Vuokra-asunnoissa pääosin 1–2 henkilön asuntokuntia

Vuokra-asunnossa asuvista asuntokunnista suurin osa, 87 prosenttia, oli yksin tai kaksin asuvia henkilöitä, omistusasunnoissa vastaava osuus oli 71 prosenttia. Suurempia, vähintään neljän henkilön asuntokuntia oli vuokra-asunnoissa asuvista asuntokunnista 6 prosenttia ja omistusasunnossa asuvista 17 prosenttia. Vakinaisesti asuttuja vuokra-asuntoja oli vuoden 2017 lopulla kaikkiaan noin 878 000, joista 317 000 oli arava- ja korkotukivuokra-asuntoja ja vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja oli 561 000.

Kuvio 3. Vuokra-asunnot asuntokunnan henkilöluvun mukaan 2017, %

Kuvio 3. Vuokra-asunnot asuntokunnan henkilöluvun mukaan 2017, %

Kaikkiaan vakinaisesti asuttuja asuntoja oli vuoden 2017 lopulla 2 680 000. Runsaasta miljoonasta vakinaisesti asutusta kerrostaloasunnosta yli puolet oli vuokra-asuntoja. Rivitaloissa oli noin 118 000 vuokra-asuntoa, mikä on noin kolmannes asutuista rivitaloasunnoista. Omakoti- ja paritaloissa oli 34 000 vuokra-asuntoa.

Neljännes väestöstä asui vuokralla

Vuoden 2017 lopulla vakinaisesti asutuista asunnoista vuokra-asuntojen osuus oli 33 prosenttia. Vuokralla asuvia oli 1,4 miljoonaa henkilöä eli neljäsosa väestöstä. Vuokra-asunnoissa asuu keskimäärin pienempiä asuntokuntia tai perheitä kuin omistusasunnoissa. Vakinaisesti asuttuja vuokra-asuntoja oli vuoden 2017 lopulla kaikkiaan noin 878 000, joista 36 prosenttia oli valtion tukemien arava- ja korkotukirajoitusten piirissä. Edellisvuodesta arava- ja korkotukirajoitusten piirissä olevien vuokra-asuntojen osuus kaikista vakinaisesti asutuista vuokra-asunnoista pieneni. Aravarajoituksista vapautuneet asunnot kasvattivat muuta vuokra-asuntokantaa. Myös asuntorahastojen ja muiden valtakunnalisten vuokrataloyhtiöiden asuntotuotanto lisäsi vapaarahoitteista vuokra-asuntokantaa. Vakinaisesti asuttuja asumisoikeusasuntoja oli vuoden 2017 lopussa 43 000. Näistä 45 prosenttia sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

Kuvio 4. Asunnot hallintaperusteen mukaan 1960–2017

Kuvio 4. Asunnot hallintaperusteen mukaan 1960–2017

Vuokra-asuminen on etenkin nuorten asuntokuntien asumismuoto. Asuntokunnan vanhimman henkilön iän kasvaessa vähenee vuokralla asuvien asuntokuntien osuus. Asuntokunnista, joiden vanhin henkilö on alle 30-vuotias, vuokralla asui 78 prosenttia, 30-44-vuotiaiden asuntokunnista reilu kolmannes ja 45 vuotta täyttäneistä vuokralaisasuntokuntia oli enää 22 prosenttia. Talon omisti todennäköisimmin asuntokunta, jonka vanhin henkilö oli 45-74-vuotias. 42 prosenttia tämän ikäluokan asuntokunnista asui omistamassaan talossa. Sen sijaan kun asuntokunnan vanhin oli iäkkäämpi, oli oman talon omistaminen jo harvinaisempaa. Iäkkäämpänä asunto-osakkeen omistaminen oli kaikkein yleisin asumistapa.

Ensiasunnon ostajia 21 900 vuonna 2017

Vuonna 2017 asuntoväestöön kuului 21 900 osakemuotoisen ensiasunnon ostajaa. Ensiasunnon ostajien määrä on vähentynyt 12 300 henkilöllä (36 prosenttia) verrattuna vuoteen 2006. Ensiasunnon ostajalla tarkoitetaan tässä henkilöä, joka on ostanut osakemuotoisen asunnon ja vapautettu varainsiirtoverosta ensiasunnon ostajana. Kiinteistömuotoisen ensiasunnon ostaneet eivät ole mukana tilastossa.

Osakemuotoisen ensiasunnon ostajat keskittyvät kaupunkeihin. Suurin osa, 66 prosenttia, ensiasunnon ostajista asui ostovuonna Suomen kymmenessä suurimmassa kunnassa. 21 prosenttia ensiasunnon ostajista asui Helsingissä.

Kuvio 5. Ensiasunnon ostajat asuinkunnan mukaan 2006–2017, henkilöitä

Kuvio 5. Ensiasunnon ostajat asuinkunnan mukaan 2006–2017, henkilöitä

Vuonna 2017 osakemuotoisen ensiasunnon ostaneiden keski-ikä oli 28,7 vuotta. Kaikista ensiasunnon ostajista asui ostamassaan asunnossa 19 000 henkilöä vuoden lopussa. Henkilöt jakautuivat 15 000:een asuntokuntaan, joista 5 800 oli yhden hengen asuntokuntia.

Varainsiirtoverosta vapautetaan 18 - 39 -vuotiaat, jotka eivät ennestään omista asuntoa ja jotka ostavat asunnon omaan käyttöönsä. Ensiasuntoon on muutettava kuuden kuukauden sisällä ostohetkestä, mistä johtuen kaikki ensiasunnon ostajat eivät asu tilaston viiteajankohtana ostamassaan asunnossa. Laitoksissa vakinaisesti kirjoilla olevat, asuntoloissa ja ulkomailla asuvat sekä asunnottomat henkilöt eivät kuulu asuntoväestöön. Pääkaupunkiseutuun kuuluvat Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupungit.

Vanhempiensa luona asui pääkaupunkiseudulla asuvista 20–29 -vuotiaista 15 prosenttia vuonna 2017. Osuus on kasvanut 2 prosenttiyksikköä vuodesta 2005. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvista 20–29 -vuotiaista 17 prosenttia asui vanhempiensa luona vuonna 2017. Osuus on vähentynyt 4 prosenttiyksikköä vuodesta 2005, mutta se on edelleen korkeampi kuin pääkaupunkiseudulla.


Lähde: Asunnot ja asuinolot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Otto Kannisto 029 551 3044, Marja Hermiö 029 551 3211, info@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 10.10.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6745. yleiskatsaus 2017, 2. Asuntokunnat ja asuinolot 2017 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/asas/2017/01/asas_2017_01_2018-10-10_kat_002_fi.html