Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Asuntokunnat ja asuinolot 2012

Asuntokunnan keskikoko 2,06 henkilöä

Yhden ja kahden henkilön asuntokuntien määrä on kasvanut jo usean vuosikymmenen ajan ollen 75 prosenttia kaikista asuntokunnista vuoden 2012 lopulla. Kaikkiaan asuntokuntia oli vuoden 2012 lopulla 2 580 000, joista yhden henkilön asuntokuntia oli 1 070 000 eli 41 prosenttia. Asuntokunnan keskikoko oli 2,06 henkilöä vuonna 2012, kun se vielä vuonna 1970 oli kolme henkilöä.

Kuvio 1. Asuntokunnat koon mukaan 1970–2012, lkm

Kuvio 1. Asuntokunnat koon mukaan 1970–2012, lkm
Asuntokuntien koossa oli alueellista vaihtelua. Kaupunkimaisissa kunnissa asuntokuntien keskikoko oli 2,00 henkilöä kun taas maaseutumaisissa kunnissa 2,17 henkilöä. Asuntokuntarakenne on erilainen maalla ja kaupungeissa. Kaupungeissa on enemmän (43 %) yksinasuvien asuntokuntia kuin maaseutumaisissa kunnissa (38 %).

Suomalaisista noin puolet asuu pientaloissa

Noin puolet suomalaisista asui erillisissä pientaloissa, vaikka vakinaisesti asutuista asunnoista vain 40 prosenttia oli erillisissä pientaloissa. Asuttuja rivitaloasuntoja oli 357 000 eli 14 prosenttia asuntokannasta. Vakituisesti asutuista asunnoista oli kerrostaloissa 44 prosenttia, vaikka väestöstä vain kolmasosa asui kerrostaloissa. Tämä selittyy sillä, että asunnot ovat kerrostaloissa pienempiä ja niissä asuu pienempiä perheitä tai asuntokuntia kuin rivi- ja pientaloissa.

Taulukko 2. Asuntokunnat ja henkilöt talotyypin mukaan 2012

Talotyyppi Asuntokuntia     % Henkilöitä         %
Kaikki asuntokunnat 2 579 781 100,0 5 308 485 100
Erillisessä pientalossa (omakoti- tai paritalossa) asuvat 1 041 782 40,4 2 693 622 50,7
Rivitalossa asuvat 356 664 13,8 703 926 13,3
Asuinkerrostalossa asuvat 1 133 793 43,9 1 828 636 34,4
Muu rakennus (liikerakennuksessa ym. asuvat) 47 542 1,8 82 301 1,6

Asuntokunnalla oli käytössään asuinpinta-alaa keskimäärin noin 82 neliömetriä ja henkilöä kohti pinta-alaa oli 40 neliömetriä. Henkilöä kohti laskettu pinta-ala pienenee merkittävästi asuntokunnan koon kasvaessa. Yksin asuvalla oli käytössään keskimäärin 59 neliömetriä, kahden henkilön asuntokunnalla 44 neliötä, mutta kuuden henkilön asuntokunnalla oli enää 21 neliömetriä asukasta kohti.

Taulukko 3. Pinta-ala henkilöä kohden (m2) asuntokunnan koon mukaan vuosina 1985–2012

Vuosi Asuntokunnan koko
Kaikki asuntokunnat 1 henkilö 2 henkilöä 3 henkilöä 4 henkilöä 5 henkilöä 6 henkilöä 7+ henkilöä
1985 28,9 48,6 34,3 27,6 24,1 21,2 18,7 15,2
1990 31,4 51,8 37,0 29,4 25,0 21,7 19,0 14,8
1995 33,4 54,0 39,2 30,4 25,3 21,9 19,0 15,0
2000 35,3 55,6 40,8 31,4 26,0 22,5 19,4 15,4
2005 37,5 57,0 42,4 32,3 27,3 23,7 20,4 16,3
2010 39,1 58,6 43,6 33,0 28,2 24,4 21,0 16,9
2012 39,6 59,1 43,9 33,3 28,4 24,5 21,1 16,9

Neljäsosa suomalaisista asui ahtaasti

Ahtaasti asuvia asuntokuntia oli vuoden 2012 lopussa 225 000 ja ahtaasti asui yhteensä 929 000 henkilöä. Ahtaasti asuva on asuntokunta, jossa on enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti. Yksin asuvaa henkilöä ei siis katsota ahtaasti asuvaksi. Ahtaasti asuvia asuntokuntia olikin 15 prosenttia muista kuin yksin asuvista asuntokunnista ja henkilöistä lähes joka viides asui ahtaassa asunnossa. Edelliseen vuoteen verrattuna ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä väheni tuhannella ja ahtaasti asuvien henkilöiden määrä väheni noin 6 000 henkilöllä.

Omistusasunnoissa asuttiin väljemmin kuin vuokra-asunnoissa, kun mittarina käytetään henkilöä kohti laskettua huoneistoalaa. Omistusasunnossa asuvalla asuntokunnalla oli keskimäärin 42 neliömetriä huoneistoalaa henkeä kohti, kun taas vuokra-asunnossa asuvalla asuntokunnalla oli käytössään keskimäärin vain 32 neliömetriä asukasta kohti.

Vuokra-asunnoista väljimmin asuttiin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Niissä asuinpinta-alaa asukasta kohti oli 33 neliömetriä. Erot muihin vuokra-asuntoihin eivät olleet suuria. Arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa pinta-alaa henkeä kohti oli 31 neliömetriä. Asumisoikeusasunnoissa asuinpinta-alaa asukasta kohti oli 32 neliömetriä

Vuokra-asunnoissa pääosin 1–2 henkilön asuntokuntia

Vuokra-asunnossa asuvista asuntokunnista suurin osa, 86 prosenttia, oli yksin tai kaksin asuvia henkilöitä, omistusasunnoissa vastaava osuus oli 70 prosenttia. Suurempia, vähintään neljän henkilön asuntokuntia oli vuokra-asunnoissa asuvista asuntokunnista 6 prosenttia ja omistusasunnossa asuvista 18 prosenttia. Vakinaisesti asuttuja vuokra-asuntoja oli vuoden 2012 lopulla kaikkiaan noin 786 000, joista 45 prosenttia oli arava- tai korkotukivuokra-asuntoja.

Kuvio 2. Asuntokuntarakenne vuokra- ja omistusasunnoissa asuntokunnan koon mukaan 2012

Kuvio 2. Asuntokuntarakenne vuokra- ja omistusasunnoissa asuntokunnan koon mukaan 2012

Kaikkiaan vakinaisesti asuttuja asuntoja oli vuoden 2012 lopulla 2 580 000. Runsaasta miljoonasta vakinaisesti asutusta kerrostaloasunnosta yli puolet oli vuokra-asuntoja. Rivitaloissa oli noin 113 000 vuokra-asuntoa, mikä on noin kolmannes asutuista rivitaloasunnoista. Omakoti- ja paritaloissa oli 33 000 vuokra-asuntoa.

Neljännes väestöstä asui vuokralla

Vakinaisesti asutuista asunnoista vuokra-asuntojen osuus oli 30 prosenttia, mutta vuokralla asuvia oli 1,3 miljoonaa henkilöä eli neljäsosa väestöstä. Tämä selittyy sillä, että vuokra-asunnoissa asuu pienempiä asuntokuntia kuin omistusasunnoissa.Vakinaisesti asuttuja vuokra-asuntoja oli vuoden 2012 lopulla kaikkiaan noin 786 000, joista 45 prosenttia oli valtion tukemien arava- ja korkotukirajoitusten piirissä. Vakinaisesti asuttuja asumisoikeusasuntoja oli vuoden 2012 lopussa 37 000. Näistä 44 prosenttia sijaitsee pääkaupunkiseudulla.

Kuvio 3. Asunnot hallintaperusteen mukaan 1960–2012

Kuvio 3. Asunnot hallintaperusteen mukaan 1960–2012

Vuokra-asuminen on etenkin nuorten asuntokuntien asumismuoto. Asuntokunnan vanhimman henkilön iän kasvaessa vähenee vuokralla asuvien asuntokuntien osuus. Asuntokunnista, joiden vanhin henkilö on alle 30-vuotias, vuokralla asui 71 prosenttia, 30-44-vuotiaiden asuntokunnista lähes kolmannes ja 45 vuotta täyttäneistä vuokralaisasuntokuntia oli enää 21 prosenttia. Talon omisti todennäköisimmin asuntokunta, jonka vanhin henkilö oli 45-74-vuotias. 46 prosenttia tämän ikäluokan asuntokunnista asui omistamassaan talossa. Sen sijaan, kun asuntokunnan vanhin oli iäkkäämpi, oli oman talon omistaminen jo harvinaisempaa. Iäkkäämpänä asunto-osakkeen omistaminen oli kaikkein yleisin asumistapa.

Hissittömiä asuinkerrostaloja suhteellisen paljon

Yli kolmekerroksisia kerrostaloja oli noin 23 000, joista 3 200 oli hissittömiä rakennuksia. Yli kolmekerroksisissa hissittömissä kerrostaloissa oli asuntoja 105 000 ja asukkaita yhteensä 143 000. Näistä 24 000 oli 65 vuotta täyttäneitä. Tasan kolmekerroksisissa taloissa hissi oli vielä harvinaisempi. Kolmekerroksisissa rakennuksissa olevista 345 000 asunnosta oli 14 prosenttia talossa, jossa oli hissi. Hissittömissä kolmekerroksisissa taloissa asui 427 000 suomalaista, joista 65 vuotta täyttäneitä oli 77 000.


Lähde: Asunnot ja asuinolot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Marja Hermiö 09 1734 3211, Arja Tiihonen 09 1734 3272, Elina Aspblad-Huohvanainen 09 1734 3232, asuminen@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 18.10.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6745. yleiskatsaus 2012, 2. Asuntokunnat ja asuinolot 2012 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/asas/2012/01/asas_2012_01_2013-10-18_kat_002_fi.html