Julkaistu: 31.5.2013

Adoptioiden määrä pysyi ennallaan vuonna 2012

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin 466 adoptointia vuonna 2012. Määrä on sama kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten adoptioiden määrä kasvoi hieman. Niiden määrä oli 258, viisi enemmän kuin edellisenä vuonna. Rekisteröidyssä parisuhteessa olevien perheen sisäiset adoptoinnit pysyivät lukumäärältään ennallaan ja niitä oli viime vuonna 91.

Adoptiot 1987–2012

Adoptiot 1987–2012

Suomen kaikista adoptioiduista vuonna 2012 oli tyttöjä 198 ja poikia 268. Suurin osa adoptoiduista henkilöistä on pieniä lapsia. Adoptoiduista oli alle 5-vuotiaita 271. Yli 18-vuotiaita oli adoptoiduissa 85. Ulkomailta lasta adoptoitaessa lapsi oli harvoin yli 10-vuotias. Kotimaisissa adoptioissa yli 18-vuotiaita adoptoitavia oli 73.

Suomeen adoptoitiin vuoden 2012 aikana 208 ulkomailla syntynyttä lasta. Määrä on muutama vähemmän kuin vuonna 2011. Suomeen adoptoitiin ulkomailta eniten Kiinassa ja Etelä-Afrikassa syntyneitä lapsia. Adoptiolapsista oli syntynyt Kiinassa 64 ja Etelä-Afrikassa 32 lasta. Valtaosa Kiinasta adoptoiduista lapsista on poikia. Kolmanneksi eniten lapsia adoptoitiin Venäjältä, jossa syntyneiden lasten määrä oli 23. Vuonna 2011 adoptoitiin Suomeen eniten lapsia Etelä-Afrikasta.

Ulkomaisissa adoptioissa adoptoinnin suoritti neljässä viidesosassa tapauksista kaksi vanhempaa. Suomessa syntyneen lapsen adoptoinnissa kahden vanhemman adoptioita oli kolmasosa. Kahden vanhemman ulkomaisissa adoptioissa ottoisä ja ottoäiti olivat iältään tyypillisimmin 35–39 -vuotiaita.


Lähde: Väestö- ja kuolemansyytilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Matti Saari 09 1734 3401, vaesto.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (244,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 31.5.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Adoptiot [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-7363. 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.1.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/adopt/2012/adopt_2012_2013-05-31_tie_001_fi.html