Suomen työmarkkinoilla on viiden vuosikymmenen aikana koettu merkittäviä rakennemuutoksia. Työoloja on pitkälle kehitetty pohjoismaisia turvallisuuden ja sitoutumisen periaatteita noudattaen. Viime aikoina lisääntynyt kansainvälinen talouskilpailu on tuonut mukanaan ristiriitaisia muutostrendejä.
Tuoreimman työolotutkimuksen mukaan yli 50-vuotiaista palkansaajista yhä useampi arvioi jäävänsä eläkkeelle vanhempana kuin 63-vuotiaana. Osuus on kasvanut tuntuvasti – lähes 10 prosenttiyksikköä – pelkästään vuodesta 2008.
Suomessa siirrytään eläkkeelle entistä myöhemmin. Pääasiallinen syy tähän on vuoden 2005 eläkeuudistus, jonka nojalla eläkkeelle voi jäädä joustavasti 63–68 vuoden iässä. Eläkeikää lähestyvien työllisyysaste on parempi mittari työurien todellisen pidentymisen tarkasteluun kuin 25-vuotiaalle laskettu eläkkeellesiirtymisiän odote.
”Lähes jokainen joutuu työuransa aikana vaihtamaan ammattia ja kouluttautumaan uudelleen”. Näinhän meille vakuutellaan, mutta usein hoettu väite ei saa tukea Tilastokeskuksen työolotutkimusten tuloksista.
Hiljattain eräs toimittaja kyseli Tilastokeskukselta, miksi edelleen käytetään luokkaa ”alemmat toimihenkilöt”. Eikö pitäisi puhua vain toimihenkilöistä? Kysymys on erittäin aiheellinen.
Suomalaisen työelämän synkkyyttä toistellaan nyt tiheään. Synkistely on jotenkin hämmentävää, sillä juuri julkistetut tulokset työoloista antavat aivan toisenlaisen kuvan työelämän tilasta. Vaikka epävarmuus on lisääntynyt, monet asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan.
Keskustelu eläkeiän asettamisesta tuo hyvin esiin sen, miten suomalaisten uskotaan asennoituvan työntekoon. Joidenkin näkemysten mukaan eläkkeelle lähdetään heti, kun se lain mukaan on mahdollista.
Kun kuntien taloudesta parhaillaan tehdään päätöksiä, on hyvä miettiä, mitä päätökset merkitsevät kuntien nykyisen henkilöstön kannalta. Työolotutkimusten mukaan kunnissa tehtävä työ on edelleen hyvin raskasta vaikka myös palkitsevaa. Ongelmien pääsyy on henkilöstömitoitus, jonka kiristämiseen ei olisi enää varaa.
Suomessa vedotaan usein siihen, että useimmissa EU-maissa on 65 vuoden eläkeikä. Vaatimuksena on, että Suomessakin alin eläkeikä tulisi nostaa tuolle tasolle. Työllisyystilastojen avulla nähdään kuitenkin, että useimmissa EU-maissa yli 60-vuotiaat ovat paljon harvemmin töissä kuin suomalaiset – korkeasta eläkeiästä riippumatta.
Findikaattoriin on äskettäin päivitetty kolme kuviota, joita on syytä tutkia tarkkaan nyt, kun keskustellaan eläkkeen alaikärajan nostamisesta. Kuvioiden tiedot eläkkeellesiirtymisajan odotteista, työkyvyttömyyseläkkeistä ja ikääntyneiden työllisyysasteista eivät tue nostamista.
Työurarintamalta kuuluu tasa-arvon kannalta hyviä uutisia. Naisten työurat ovat pidentyneet 2000-luvun aikana kolmella vuodella, miestenkin yli vuodella*. Myös työurien sisällön kannalta naiset ovat parantaneet asemiaan: naisesimiesten osuus on noussut voimakkaasti ja sijoittuu nyt Euroopan huipulle. Halpatyötkään eivät ole suomalaisille naisille tyypillisiä, kun EU-maita vertaillaan.
Nuorten työttömyydestä esiintyy julkisuudessa vääriä käsityksiä. Oikeasti tilastoissa esitetty työttömyysaste lasketaan työvoimaan kuuluvista, ei väestöstä. Myös lääkkeeksi tarjottu matalapalkkatyöselvitys pohjaa harhaanjohtavaan näkemykseen väestön koulutusrakenteesta.
Puhutaan talouskriisistä. Puhutaan eläkejärjestelmän kestämättömyydestä. Puhutaan työttömyyden kasvusta ja työllisyyden laskusta. Miten nämä uhat näkyvät työllisyysluvuissa? Vastausta voi etsiä Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta, jossa joka kuukausi haastatellaan 12 000 suomalaista.