Konsernien sisäinen kaupankäynti muodostaa eri arvioiden mukaan 30–50 prosenttia globaalista ulkomaankaupasta. Konsernien sisäistä eli siirtohinnoiteltua kauppaa eivät monesti määritä tavallisen kaupankäynnin taloudelliset kannustimet.
Veroasteiden erot konsernin eri toimipisteiden sijaintimaissa synnyttävät houkutuksen asettaa vienti- ja tuontihinnat siten, että konsernin voitot siirtyvät matalamman verotuksen piiriin.
Verottaja valvoo konsernien asettamia siirtohintoja, mutta veronkiertoa on vaikea kitkeä kokonaan. Soveliaita hintoja on haastavaa määritellä ulkopuolelta, sillä kauppaa käyvä konserni on usein ainoa, joka tietää tarkalleen omat kustannuksensa.
Siirtohinnoittelun laajuutta Suomessa ei ole tarkasti tutkittu, minkä vuoksi selvitin Tilastokeskuksessa tekemässäni gradussa, miten suomalaisten konsernien tavaraviennin siirtohinnat eroavat muista hinnoista. Vaikka vastaavia tutkimuksia ei ole Suomessa tehty, tuloksia veromotivoituneesta siirtohinnoittelusta on saatu esimerkiksi Ranskassa (Davies ym., 2018), Yhdysvalloissa (Clausing, 2003) ja Tanskassa (Cristea & Nguyen, 2016).
Yhdistämällä tullin tavaroiden ulkomaankauppatilasto ja konsernirekisteri saadaan tieto siitä, onko viejäyrityksellä viennin kohdemaassa tytäryhtiö. Hintojen jako siirtohintoihin ja markkinaehtoisiin hintoihin on tällä menetelmällä karkea ja epätarkka, mutta siihen on ollut tyytyminen tarkemman tiedon puuttuessa.
Aineisto antaa viitteitä veromotivoituneesta siirtohinnoittelusta: kohdemaan efektiivisen marginaaliveroasteen pudotessa 10 prosenttia viennin siirtohinnat laskevat muista hinnoista poiketen 1,2 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että vuonna 2017 tavaraviennin kokonaisarvosta puuttui jopa 0,8 miljardia euroa siirtohintojen reagoitua verokannustimiin, mikä vastaa yli kahta prosenttia suomalaisten konsernien ja yritysten tavaraviennin arvosta.
Nämä suomalaiskonsernien ulkomaille jäävät tulot johtivat karkeasti laskettuna noin 160 miljoonan euron loveen Suomen yhteisöverokertymässä. Tulos kattaa vain suppean osan siirtohinnoittelun kokonaiskuvasta, sillä tarkastelun ulkopuolelle jäivät niin ulkomaiset konsernit, tuonnin siirtohinnoittelu kuin palveluiden ulkomaankauppa.
Tarkemmalle tiedolle siirtohinnoista olisi käyttöä
Ongelmana edellä esitetyissä luvuissa siirtohinnoittelun taloudellisille vaikutuksille on, että ne on laskettu pystymättä erottelemaan siirtohintoja täsmällisesti muista hinnoista. Tarkkaa tietoa siirtohinnoista ei ole saatavilla, mikä on vaivannut kaikkia EU-maissa tehtyjä tutkimuksia.
Läpinäkyvyys kauppaa käyvien osapuolten riippuvuussuhteista auttaisi arvioimaan, kuinka suuri osuus Suomen ulkomaankaupasta on konsernien sisäistä ja miten se poikkeaa kaupasta kolmansille osapuolille.
Tutkimukseni mukaan jopa 60 prosenttia suomalaisyritysten tavaraviennin arvosta kohdistuu maahan, jossa viejäyrityksellä on tytär- tai sisaryhtiö, mutta tarkempaa tietoa kaupan riippuvuuksista ei tällä hetkellä löydy.
Siirtohinnat näyttelevät suurta osaa ulkomaankaupassa ja niiden käyttäytyminen poikkeaa muista hinnoista. Tietoa niistä on kuitenkin tilastoissa tarjolla valitettavan vähän.
Kirjoittaja työskentelee 1.8.2020 alkaen yliaktuaarina Tilastokeskuksen maksutase- ja rahoitustilinpidossa. Keväällä ja kesällä 2020 hän teki harjoittelijana pro gradun Helsingin yliopiston taloustieteen maisteriohjelmassa ulkomaankaupan siirtohinnoittelusta.
Lähteet:
Clausing, K. A. (2003). “Tax-motivated transfer pricing and US intrafirm trade prices”. Journal of Public Economics 87:9-10, 2207–2223.
Cristea, A. D. & Nguyen, D. X. (2016). “Transfer pricing by multinational firms: New evidence from foreign firm ownerships”. American Economic Journal: Economic Policy 8:3, 170–202.
Davies, R. B., Martin J., Parenti M. & Toubal F. (2018). “Knocking on tax haven’s door: Multinational firms and transfer pricing”. Review of Economics and Statistics 100:1, 120–134.
Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.
