Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Data- ja alustatalous kiinnostavat – miten mitata niitä?

30.7.2019
Kuva: shutterstock

Data on uusi öljy. Alustat on voittava liiketoimintamalli. Tällaiset lausahdukset kertovat, kuinka merkittävänä dataa ja alustamaista liiketoimintaa yleisesti pidetään tällä hetkellä.

Suomen liiketoiminta­ympäristölle tämä asettaa haasteen siitä, kuinka suomalaisten yritysten kilpailukykyä datataloudessa ja alusta­taloudessa voidaan edistää. Tilasto­keskukselle haaste on siinä, kuinka näitä ilmiöitä voidaan kuvata ja seurata tilastoissa.

Valtiovarainministeriö julkaisi loppuvuodesta 2018 ”Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella” -selonteon. Yhtenä osana ”meidän tietä” nostetaan esiin datatalouden kilpailu­kyvyn vahvistaminen. Tilastokeskus aloitti raportin valmistelu­vaiheessa oman selvitystyönsä siitä, miten data- ja alusta­taloutta voidaan mitata. Tämä ensi vaiheen taustaselvitys on julkistettu Tilastokeskuksen Working Papers -sarjassa.

Alustojen mahdollistamat uudet liiketoiminta­mallit ja datan määrän kasvu yrityksissä korostavat digitaalisen tiedon merkitystä ja arvoa. USA:ssa sijaitsevien alusta­yritysten vahva markkina-asema muodostaa muuttuvan ja uudenlaisen ympäristön talouden mittaamiselle.

Mutta mistä oikein puhutaan, kun puhutaan datataloudesta tai alustataloudesta?

Käsitteet eivät ole itsestään selviä tai vakiintuneita, ja se, mitä termeillä tarkoitetaan, saattaa vaihdella käyttäjän mukaan.

Alustatalouden voi nähdä toisaalta liiketoiminnan organisointi­mallina ja toisaalta sellaisten teknologisten alustojen toimintana, joiden varaan muut voivat rakentaa tuotteita ja palveluita.

Paljon puhutun jakamis­talouden voi nähdä alusta­talouden osa-alueena, jossa yksityiset ihmiset jakavat ylimääräistä kapasiteettia toisilleen digitaalisen alustan kautta.

Alustatalous on uusi tapa toimia digitalisoituneen maailman työkaluilla.

Datatalous voidaan nähdä yhdistelmänä tiedon eri markkinoita, jotka ovat syntyneet datan määrän mittakaavan muutoksen ja sen käsittelyn mahdollistaman teknologian kehittymisen myötä. Dataa kertyy eri suunnista ja usein myös sivutuotteena esimerkiksi juuri alusta­liiketoiminnan tai vaikkapa esineiden internetin kautta. Dataa voi hyväksikäyttää uusilla tavoilla ja uudessa mittakaavassa.

Kuinka tällaisia ilmiöitä kuvataan tai voidaan kuvata tilastoissa?

Yhtä lukua, joka kertoisi alustatalouden suuruuden tai datatalouden suuruuden ei ole olemassa ja on haasteellista tuottaa. Tällaiseenkin suuntaan voidaan tilastoja pyrkiä kehittämään, mutta toisaalta paremmin ja nopeammin kuvaukseen päästään kiinni kuvaamalla ilmiöitä eri kulmista eri tilastojen kautta.

Datataloudessa on erilaisia toimijoita eri rooleissa – asiakkaina, palvelun tarjoajina ja myyjinä – eikä datataloutta ole olemassa ilman näitä eri toimijoita. Datataloutta voidaan mittaamisessa lähestyä eri toimijoiden ja roolien kautta, kuten yksityis­henkilöiden palvelujen käytöstä kertovina tai data- tai alustayritysten eri tavoin aggregoituina tunnuslukuina.

Tilastokuvausta hankaloittaa kuitenkin se, että yhtä datatalouden tai alusta­talouden toimialaa ei ole ja olemassa olevia toimialoja eri tavoin yhdistelemällä voidaan saada vain rajallisesti tietoa ilmiöstä.

Teknologioiden kehittyminen ja uusien liike­toimintojen muodostuminen on haaste esimerkiksi toimiala­luokitukselle, joka on keskeinen osa tilastoja ja mittaamista. Luokitusten uudistuminen edelleen on tärkeää ja voi parantaa edellytyksiä mittaamiselle uusien teknologioiden huomioimisen ja kansainvälisesti yhtenäisemmän käsittelyn myötä.

Luokituksiin sisältyy silti merkittäviä kysymyksiä, joihin uudistamis­työkään ei ehkä tuo vastauksia. Esimerkiksi alustamaista ja data­liiketoimintaa voi harjoittaa myös niin, että se ei ole pääasiallista toimintaa, eivätkä yritykset siksi erotu luokituksissa tilastointia varten.

Luokittelujen ongelmien vuoksi suorat tiedonkeruut data- ja alusta­talouden kuvaamiseksi ovat ehkä ensi vaiheessa paras tie tiedon hankintaan tilasto­kuvauksen pohjaksi. Tiedonkeruussa on tärkeää huomioida tiedonkeruu­rasitus vastaajan kannalta. Tässä digitalisaation hyvänä puolena on kasvanut mahdollisuus suoraan tiedon löytymiseen digitaalisessa muodossa ja parhaimmillaan julkisena internetistä. Netti­haravoinnin mahdollisuuksia tiedon­keruussa kannattaa data- ja alusta­talouden näkökulmasta tutkia.   

Kansainvälinen tilastoyhteistyö on data- ja alustatalouden mittaamisessa ensiarvoisen tärkeää aiheen rajat ylittävän luonteen vuoksi. Myös käsitteet, määritelmät ja tähän yhdistyvät luokitukset on tärkeää saada sovittua kansainvälisesti.

 

Aarno Airaksinen työskentelee Tilastokeskuksen yritystilastot -yksikössä ja Jan Nokkala Tilastokeskuksen talous- ja ympäristö­tilastot -yksikössä.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
29.6.2023
Anna Pärnänen

Reilulle neljännekselle alustatyötä tekevistä se on päätyö. Yli puolelle kyse on täydentävästä tai satunnaisesta työstä. Vain 7 prosenttia teki alustatyötä siksi, ettei muuta työtä ollut saatavilla. Tuore kysely antaa yllättävän myönteisen kuvan alusta­työntekijöiden autonomiasta. Valtaosa kokee voivansa kontrolloida työtehtäviään ja -aikojaan. 

Artikkeli
29.6.2023
Hanna Sutela

Alustatyöstä puhutaan monin eri määritelmin. Tämä hankaloittaa niin ilmiön mittaamista kuin siitä käytävää keskustelua. Tilastokeskus osallistui vuonna 2022 toteutettuun Eurostatin koordinoimaan pilottitutkimukseen, jossa pyrittiin mittaamaan alustatyön yleisyyttä. Mitä ja miten kysyä alustatyöstä? Entä mitä alustatyö oikeastaan on ja mitä se ei ole? Hanna Sutela avaa artikkelissaan Tilastokeskuksen tiedonkeruuta ja tehtyjä linjauksia.

Blogi
7.3.2022
Leena Storgårds

This year the fundamental principles of statistical work prepared by the United Nations Statistical Commission will be 30 years old. Over the years, their importance has grown in society. The fundamental principles provide a sound basis for the management and dissemination of information, especially in the public sector.

Blogi
28.2.2022
Outi Ahti-Miettinen

The UN's Fundamental Principles of Official Statistics instruct statistical authorities to describe in detail how statistics have been compiled. The principle can also be used to assess the reliability of other data generated in society. 

Blogi
29.9.2021
Mikko Lindholm

Alamme Suomessa lähestyä kriittistä pistettä, jossa datataloudesta tulee oikeasti merkittävää liiketoimintaa. Mikä sitten tekee menestyvän datapalvelun? Datamenestyjät -kilpailutöissä nousee esiin ainakin kaksi ominaisuutta: visualisointi ja oikeanlainen kysymyksen asettelu. 

Blogi
17.8.2021
Mikko Lindholm

Avoimen datan potentiaalia uuden digitalouden käyttövoimana ja mahdollistajana on vielä paljolti hyödyntämättä. Myös julkisten virastojen ja laitosten datapalveluiden on tulevaisuudessa oltava entistä ammattimaisempia. 

Artikkeli
29.6.2021
Ossi Nurmi

Kansainvälisten alustojen kautta majoitusvarauksia tekevät enimmäkseen ulkomaiset matkailijat. Suurin ulkomaisten osuus oli Helsingissä, 83 prosenttia yöpymisistä. Lähes joka neljäs alustojen kautta varatuista ulkomaisista yöpymisistä kirjattiin venäläisille, kertovat Eurostatin ensimmäistä kertaa julkaisemat tiedot alustojen kautta tehdyistä varauksista.

tk-icons