tk-icons
Sivuston näkymät

Työolotutkimus

Artikkeli
20.9.2017
Marianne Keyriläinen

Robotit, tekoäly, big data, algoritmit, digitaaliset alustat, 3D-tulostus – asiantuntijoiden mukaan työ on suuressa murroksessa. Uusi teknologia ja digitalisaatio muuttavat tapojamme oppia, työskennellä, toimia ja kommunikoida. Niiden myötä uusiutuvat myös käsityksemme työstä ja työnteosta. Perinteisiä tehtävä- ja ammattirakenteita muuttuu ja vanhoja tehtäviä häviää sekä uusia syntyy.

Blogi
22.5.2015
Anna-Maija Lehto

”Lähes jokainen joutuu työuransa aikana vaihtamaan ammattia ja kouluttautumaan uudelleen”. Näinhän meille vakuutellaan, mutta usein hoettu väite ei saa tukea Tilastokeskuksen työolotutkimusten tuloksista.

Blogi
16.12.2014
Anna-Maija Lehto

Suomalaisen työelämän synkkyyttä toistellaan nyt tiheään. Synkistely on jotenkin hämmentävää, sillä juuri julkistetut tulokset työoloista antavat aivan toisenlaisen kuvan työelämän tilasta. Vaikka epävarmuus on lisääntynyt, monet asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan.

Artikkeli
10.4.2014
Anna-Maija Lehto

Tuoreimman työolotutkimuksen mukaan yli 50-vuotiaista palkansaajista yhä useampi arvioi jäävänsä eläkkeelle vanhempana kuin 63-vuotiaana. Osuus on kasvanut tuntuvasti – lähes 10 prosenttiyksikköä – pelkästään vuodesta 2008.