Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Mittari

Blogi
10.9.2019
Jukka Hoffren

Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan arviolta 10–15 prosenttia. Kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa – noin 23 kiloa ruokaa suomalaista kohti. Esitetyt arviot ovat kuitenkin epävarmoja, ja ruokahävikin tilastointia ollaan parhaillaan kehittämässä.

Artikkeli
5.12.2017
Sami Pirkkala

Suomen kansalliseen kestävän kehityksen seurantatyöhön haetaan uutta potkua avoimella ja osallistavalla järjestelmällä. Seuranta perustuu kansallisen seurantaverkoston määrittämiin indikaattoreihin, ja tulkintoja koskevaan keskusteluun voivat osallistua kaikki kiinnostuneet.

Artikkeli
27.1.2014
Marjo Bruun

Viime aikoina julkisuudessa on käsitelty julkisen sektorin kokoa tavalla, josta voi syntyä virheellisiä tulkintoja. Esimerkiksi YLEn Pressiklubissa (17.1.2014) esitettiin, että ”brutto­kansan­tuotteesta menee 58 prosenttia julkisen talouden ylläpitämiseen”. Väite ei pidä paikkaansa.

tk-icons