tk-icons
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Laadukas haastattelutoiminta on taannut monipuoliset tiedot väestön elinoloista

23.7.2015

Tilastokeskus aloitti oman haastattelu­toiminnan verraten myöhään, mutta on kirinyt itsensä sittemmin alan eturiviin.

Christer Nyman

Kuvaaja Christer Nyman

Tilastokeskuksen oma haastattelu­toiminta on yllättävän nuorta. Vasta 1970-luvun alussa havahduttiin siihen, että yhteiskunnan kehityksen kuvaamiseksi tarvitaan sellaista tietoa, jota ei saada kuin kysymällä suoraan kansalaisilta.

Olihan Tilastokeskus tehnyt tähänkin asti jonkin verran haastatteluja ja siihen verrattavaa tiedon keruuta. Tärkein tällainen tutkimus oli kotitalous­tiedustelu, jolla selvitettiin koti­talouksien tuloja ja kulutus­menoja.

Tiedonkeruu ostettiin 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa ulkopuolisilta organisaatioilta, suurimpana Maatalouskeskusten liitto ja sen neuvojat. He eivät kuitenkaan olleet tiedon­keruun eivätkä haastattelun ammattilaisia.

Haastattelutoiminnan kehittämisessä Suomi oli esimerkiksi Ruotsia jäljessä noin 25 vuotta. Ruotsin tilastoviraston (SCB) haastattelu­toiminta oli aloitettu jo heti 1950-luvun alussa, esikuvana lähinnä Yhdysvalloissa aloitetut laajat haastattelu­tutkimukset.

Suomessa oli jo 1950-luvulla keskusteltu oman haastattelu­organisaation perustamisesta. Rahoitusta ei tuolloin kuitenkaan vielä löytynyt.

Vasta Tilastokeskuksen vuoden 1974 budjettiin saatiin kirjaus, jonka perusteella konkreettiset toimet oman organisaation perustamiseksi voitiin aloittaa. Budjetin perusteluissa oli mainittu mm. jatkuva kotitaloustiedustelu ja siihen perustuvan tulonjako­tilaston kehittäminen.

Myös työvoimatiedustelu, nykyään työvoima­tutkimus, oli mainittu. Sittemminhän nämä tiedon­keruut ovat toteutuneet, ja ne ovat nykyisinkin haastattelu­toiminnan suurimmat työllistäjät.

Haastattelutoiminnan aloittamisen taustalla vaikutti myös kansainvälinen – lähinnä YK:n ja OECD piirissä ‒  käynnistynyt ns. sosiaali-indikaattorikeskustelu. Indikaattoreilla pyrittiin kuvaamaan yhteis­kunnan tilaa monipuolisemmin kuin pelkästään taloudellisin mittarein. Jotta tämä olisi mahdollista, tarvittiin laajasti tietoa ihmisten elinoloista.

Tällaista tietoa ei ollut saatavilla, ja kansainvälisesti oli osoitettu, että halvin tapa hankkia tietoa, on otantapohjainen haastattelututkimus. Voisi sanoa, että tässä vaiheessa Suomi kiri kansainvälisessä tilastojärjestelmävertailuissa edistyneitä maita selvästi kiinni. Tilastokeskus perusti 1970-luvulla monia elinoloja kuvaavia tilastoja.

Haastatteluorganisaation lähtöoletuksena oli, että haastatteluja tehdään paitsi Tilasto­keskukselle myös muille julkisille organisaatioille. Erikseen suunnittelupapereissa mainittiin yliopistot ja tutkimuslaitokset.

Alusta lähtien oli myös selvää, että Tilasto­keskus julkisena laitoksena voi osallistua tiedon kerääjänä vain sellaisiin hankkeisiin, joiden tutkimustulokset ovat julkisia. Tämä sulki automaattisesti pois esimerkiksi markkinatutkimuksen. Myös haastateltavien ehdoton tietosuoja oli alusta lähtien toiminnan kulmakiviä.

Sittemmin asiakas- ja yhteisrahoitteisista tutkimuksista on tullut merkittävä osa Tilasto­keskuksen haastattelutoimintaa. Tällä saralla haastattelu­organisaatio oli edelläkävijä, ellei jopa aikaansa edellä. Näitä toimeksiannosta tehtäviä tutkimuksia vastustettiin aluksi. Niillä on kuitenkin voitu paikata budjettirahoitteisen toiminnan aukkoja.

Korkea vastausosuus on avainasia

Haastattelijoiden työtä suunniteltaessa tavoitteena oli, että työn oli muodostuttava ammattityöksi, jossa voi jatkuvasti kehittyä. Työehtojen oli oltava riittävän kilpailukykyiset laadukkaan henkilöstön hankkimiseksi.

Myös haastattelijoiden perus- ja jatkokoulutukseen satsattiin alusta lähtien. Haastattelijoiden palkkausmuodoksi valittiin tuntipalkka, koska sen arvioitiin takaavan paremman laadun kuin suoritepalkka. Asiaan vaikutti myös otanta­menetelmä. Haluttiin, että haastattelijat käyttävät työaikaansa vastahakoisten haastateltavien saamiseksi mukaan tutkimuksiin sekä jäljittävät riittävästi vaikeasti tavoitettavia.

Korkea vastausosuus nähtiin tutkimusten keskeisenä laatutekijänä. Tässä onkin vuosien mittaan onnistuttu hyvin, ja kansainvälisesti vertaillen Suomen tulokset ovat olleet hyviä. Hyvät vastauso­suudet ovat tänäkin päivänä tärkeä laatukriteeri.

Vastausosuudet ovat vuosikymmenten mittaan laskeneet niin Suomessa kuin muuallakin. Silti Suomi pärjää edelleen kohtuullisesti kansain­välisissä vertailuissa. Vertailu on tänä päivänä helpompaa, koska kansainväliset tutkimukset ovat lisääntyneet merkittävästi verrattuna toiminnan alkuaikoihin.

Toiminta perustuu ammattitaitoisten haastattelijoiden varaan

Haastatteluorganisaatio perustettiin vuonna 1975. Keväällä tehtiin ensimmäisen kymmenen haastattelijan koerekrytointi ja peruskoulutus. Tämä oli eräänlainen pilotti ja harjoitus syksyn suurta varsinaista perustamisvaihetta varten. Tavoitteena oli, että varsinainen tietojen­keruu alkaa vuoden 1976 alussa.

Syksyllä 1975 rekrytoitiin 87 uutta haastattelijaa. Rekrytoivia haettiin lehti-ilmoituksilla. Kiinnostuneet täyttivät hakulomakkeen, jonka perusteella tehtiin karsintaa.

Tämän jälkeen jatkoon valitut saivat luettavakseen tilasto­haastattelijan oppaan. Se oli monikymmensivuinen vihkonen, jossa kerrottiin haastattelu­työn perusteet. Tällainen opas oli tehty Englannin ja Ruotsin mallien mukaan.

Näihin maihin oli tehty opintomatkoja, koska alusta lähtien haluttiin, että toiminta voidaan perustaa parhaiden kansainvälisten käytäntöjen mukaiseksi. Oppaan lukeminen ja omaksuminen kontrolloitiin tekstin perusteella tehdyillä kysymyksillä ja tehtävillä.

Seuraavassa vaiheessa jokainen vielä mukana oleva ehdokas tavattiin henkilökohtaisesti. Näitä rekrytointihaastatteluja tehtiin Joensuusta Vaasaan ja Sodankylästä Hankoon. Erikoisuutena näissä tapaamisissa oli se, että haastattelija­ehdokas joutui tekemään rekrytoijalle ns. koe­haastattelun.

Haastattelussa mitattiin sitä, miten hyvin hakija oli omaksunut oppaan ja työ­ohjeiden haastattelu­tekniikan, miten hyvin hän hallitsi luontevan vuorovaikutus­tilanteen, miten tarkkoja lomakemerkinnät olivat jne. Tällainen hakijan kannalta aika työläs ja monella tavalla vuoro­vaikutteinen rekrytointiprosessi oli Suomessa uutta.

Perusteellisen rekrytoinnin tavoitteena oli varmistaa mahdollisimman laadukas työntekijäkunta. Olihan tilanne Tilastokeskuksen kannalta varsin uusi.

Haastattelijat työskentelivät eri puolilla Suomea kotonaan käsin, eikä välitöntä työnjohtoa ollut, vaan organisaatiota johdettiin keskitetysti Helsingistä. Tällöin luottamus työntekijöihin täytyi olla varsin suurta. Edustivathan he suureen yleisöön päin Tilastokeskusta kansallisena instituutiona. Haastattelijat olivat viraston ensimmäiset etä­työntekijät. Tämä ei ollut aivan tavanomaista 1970-luvun puolivälissä.

Loppuvuodesta 1975 järjestettiin neljä erillistä perus­kurssia ja kenttä­työt alkoivat noin sadan haastattelijan voimin heti vuoden 1976 alusta. Työt aloitettiin kotitalous­tiedustelun ja kuluttajahintaindeksin tietojen keruulla.

Kotitalosutiedustelu olikin varsin vaativa kokonaisuus ensimmäiseksi tiedon­keruuksi. Otos jakautui tasaisesti koko vuodelle 1976. Ensin tehtiin noin tunnin mittainen käynti­haastattelu, jonka jälkeen haastattelijan tuli motivoida kotitalous pitämään kirjaa kaikista menoistaan kuukauden ajan.

Seuraavan vuoden alussa tehtiin vielä samoille koti­talouksille noin tunnin mittainen käynti­haastattelu. Mitään näin vaativaa ja vastaajille rasittavaa tutkimusta kukaan tuskin uskaltaisi lähteä toteuttamaan tänä päivänä.

Otantateoriaan kiinnitettiin huomiota

Alusta lähtien pyrittiin käyttämään tilasto­tieteellisesti niin oikeaoppisia otanta­menetelmiä kuin mahdollista. Tämä tarkoitti käytännössä väestö­rekisteristä satunnaisesti poimittuja henkilöitä/kotitalouksia, joiden poiminta­todennäköisyys tunnettiin. Tämäkin oli tässä laajuudessa Suomessa uutta.

Ensi vaiheessa käytettiin ns. kantanäyte­ratkaisua ja kaksi­vaiheista otantaa, jossa isot yli 40 000 asukkaan kunnat olivat omina ositteinaan ja lopuista kunnista muodostettiin 40 000 asukkaan ositteita mahdollisimman homo­geenisista kunnista. Näistä yksi kunta arvottiin edustamaan koko ositetta.

Toiminnan kansainvälisyydestä kertoo se, että ratkaisun suunnitteli intialais­taustainen tilasto­tieteilijä. Tämän alueen osaamista oli Suomessa tuohon aikaan verraten vähän.

Kantanäyteratkaisu valittiin lähinnä kustannus­syistä, koska ajateltiin, että näin saadaan pienennettyä haastattelijoiden matka­kustannuksia. Ongelmia tuli varsin pian, kun tutkimusten määrä lisääntyi ja otoskoot kasvoivat. Varsinkin pienissä ns. edustavissa kunnissa samat ihmiset tai koti­taloudet joutuivat jatkuvasti otoksiin.

Vähitellen siirryttiinkin ensimmäisen asteen itse­painottuviin otoksiin ja sen sovelluksiin. Tällöin perusjoukkona oli koko Suomen väestö tai tietyn ikäinen väestö.

Kustannusvaikutuksia tutkittiin tarkkaan, eivätkä kustannukset kasvaneet vaan pikemminkin päinvastoin. Työvoimatutkimus muuttui 1983 aiemmasta postikyselystä haastattelu­tutkimukseksi ja uusi otos­menettely otettiin tuolloin lopullisesti käyttöön. Oikeaoppiset otannat ja niiden soveltaminen on selkeästi ollut Tilasto­keskuksen vahvuus tiedon keruussa.

Haastattelulomakkeet olivat luonnollisesti aluksi paperi­lomakkeita. Olikin aikamoinen ponnistus jaella ja lähetellä paperisia lomakkeita Helsingin ja ympäri Suomea toimineiden haastattelijoiden välillä. Tehtiinhän paperilomakeaikakaudella suurimmillaan noin 250 000 haastattelua vuodessa. Näistä suurin osa oli puhelinhaastatteluja.

Onneksi tietotekniikka tuli apuun. Heti 1990-luvun alusta siirryttiin tietokone­avusteisiin haastattelulomakkeisiin ja sähköiseen tieto­liikenteeseen ensimmäisten eurooppalaisten tilasto­virastojen joukossa.

Tilastokeskuksen oman haastattelu­organisaation tavoitteet olivat kunnianhimoiset. Toiminnan ja aineiston laatu olivat keskiössä. Tavoitteena oli olla kustannus-laatusuhteella mitattuna Suomen paras surveyorganisaatio.

Tämä tavoite pätee edelleen, vaikka se ei aina ole helppoa ollutkaan varsinkaan taloudellisesti tiukkoina aikoina. Ei aikaisemmin eikä tälläkään hetkellä. Tilasto­keskuksen haastattelu­toiminnan ansiosta Suomessa on pitkät ja kattavat aikasarja-aineistot väestön elinoloista: kulutuksesta, tulonjaosta, työllisyydestä ja työoloista, ajankäytöstä, vapaa-ajasta sekä hyvin­voinnista.

Nykyisin tiedonhankinta Tilasto­keskuksessa on laajaa ja menetelmät monipuolisia. Rekisteri­pohjainen tiedonkeruu on erittäin mittavaa.

Yritystiedonkeruu on lähes kokonaan sähköistetty. Henkilöpohjaisessa tiedon­keruussa pääpaino on haastatteluissa, joista suurin osa on puhelin­haastatteluja. Jonkin verran käytetään yhä paperisia lomakkeita sekä henkilö- että yritys­tiedonkeruissa. Henkilö­tiedonkeruissa on meneillään siirtymä­vaihe, jossa haastattelujen vaihto­ehtona on vastaaminen verkossa.

Kirjoittaja on kenttäpäällikkö Tilastokeskuksen tiedonhankinta-yksikössä.

Tilaa Tieto&trendit-juttukooste sähköpostiisi

Kommentit

Lue samasta aiheesta: