Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Ajaako yleisödemokratia etuamme?

23.2.2015

Puoluejäsenten määrä on huvennut jo pitkään ja jäsenistöt harmaantuvat. Eduskuntavaaleissa äänestysprosenttien lasku on toistaiseksi pysähtynyt 70 prosentin tuntumaan. Yleisödemokratia voimistuu ja samalla kansalaisten yleinen kiinnostus politiikkaa kohtaan näyttää lisääntyneen.

Nykyisten eduskuntapuolueiden yhteenlasketun jäsenmäärän kehitys 1970-2013 ja jäsenten kokonaismäärän osuus (%) eduskuntavaalien kotimaan äänioikeutetuista, Sami Borg, Tieto&trendit

Puoluejäsenten määrä on huvennut jo pitkään ja jäsenistöt harmaantuvat. Eduskuntavaaleissa äänestysprosenttien lasku on toistaiseksi pysähtynyt 70 prosentin tuntumaan. Yleisödemokratia voimistuu ja samalla kansalaisten yleinen kiinnostus politiikkaa kohtaan näyttää lisääntyneen.

Maan hallitus, oikeusministeriö ja vaalitutkijat ovat aktivoituneet kuluvalla vuosituhannella analysoimaan ja seuraamaan suomalaisen demokratian kehittymistä. Kyse ei ole ollut Ruotsin mallin mukaisista laajoista ja monialaisista demokratia­-arvioinneista, vaan joustavammasta, riittävään tietopohjaan nojaavasta politiikka­-analyysista. Tuloksia on koottu hiljattain julkaistuun hallituksen demokratia­poliittiseen selontekoon (OM 2014) ja sen lähdejulkaisuihin.

Keskeisinä tietoaineistoina ovat toimineet monet Tilastokeskuksen tuottamat tilastot ja akateemisen tutkimuksen piirissä toteutetut kansalliset eduskunta­vaali­tutkimukset. Jo Vanhasen ykköshallituksen aikana toimineen Kansalais­vaikuttamisen politiikka­ohjelman aikana käynnistettiin rahoitusmekanismeja tukemaan säännöllisten vaalitutkimusten toteuttamista eduskuntavaalien jälkeen.

Vuosien 2003 ja 2007 eduskunta­vaaleista tehdyt tutkimukset (Paloheimo 2005 toim. sekä Borg ja Paloheimo 2009 toim.) toteutettiin enimmäkseen Suomen Akatemian rahoituksella. Vuoden 2011 eduskunta­vaaleja koskenut hanke (Borg 2012 toim.) oli aineistonkeruun osalta oikeusministeriön rahoittama, kuten tulee olemaan myös kuluvan vuoden eduskunta­vaaleista toteutettava vastaava tutkimus.

Kansalliset eduskunta­vaali­tutkimukset tarjoavat monipuolisen pohja-aineiston oikeusministeriön vastuulla olevalle demokratia­seurannalle. Ne perustuvat valtakunnallisiin kyselyihin, joiden vastaajat edustavat tasapainoisesti vaalien valitsija­kuntaa.

Muita olennaisia pitkittäistietoja seurantaan tarjoavat vaali­tilastot ja monet muut Tilastokeskuksen tuottamat tilastot sekä useat erityyppiset kansainväliset kysely­tutkimukset, joihin Suomi osallistuu säännöllisesti. Näistä keskeisin on joka toinen vuosi kerättävä European Social Survey. Siinäkin aineiston­keruu­organisaationa toimii Tilastokeskus.

Demokratiaseurannan pitkittäistuloksia on tähän mennessä raportoitu kahteen pääraporttiin, jotka ovat vapaasti saatavilla internetistä oikeusministeriön verkkosivuilta (Borg 2006 toim. ja Borg 2013 toim.). Tässä artikkelissa esittelen muutamia keskeisiä havaintoja viimeisimmästä indikaattori­raportista.

Puolue- ja vaaliosallistuminen hiipuvat

Suomalaisen demokratian tämänhetkinen kokonaiskuva ei ole niin varjoisa kuin millaisena se joskus näyttäytyy julkisessa keskustelussa. Kansalaisten enemmistön omien mielipiteiden nojalla nykydemokratialla on ongelmansa, mutta se on silti parempi kuin muut hallitusmuodot. Asiaa mittaavasta vaalitutkimusten asennekysymyksestä on nykyisin samaa mieltä yli 90 prosenttia äänioikeutetuista.

Lisäksi vuoden 2011 eduskunta­vaaleista toteutetussa tutkimuksessa kolme neljästä äänioikeutetusta oli ainakin jonkin verran kiinnostunut politiikasta. Yhtä suuri osuus sanoo myös löytävänsä puolueen, joka edustaa omaa näkemystä suhteellisen hyvin.

Konkreettista toimintaa ja osallistumista kartoittavat mittarit eivät kuitenkaan kuvaa demokratian tilaa yhtä valoisaksi. Yksi suurimmista demokratia­haasteista on puolue- ja vaali­osallistumisen hiipuminen. Yleisten vaaliemme äänestys­prosentit ovat länsimaittain melko matalia, ja puolueisiin kuului vuonna 2013 jäsenenä enää kuusi prosenttia äänioikeutetuista. Jäsenosuus oli peräti kolminkertainen 1970-luvun alussa.

Eduskuntavaalien äänestysprosenttien ja puolueiden jäsenmäärien laskun pitkittäiskehitys on kuvattu kuvioissa 1 ja 2.

Kuvio 1. Eduskuntavaalien 1945– 2011 äänioikeutetut ja äänestysprosentit (Klikkaa kuva isommaksi)

Lähteet: Tilastokeskuksen ja oikeusministeriön eduskuntavaalitilastot

 

Kuvio 2. Nykyisten eduskunta­puolueiden yhteenlasketun jäsenmäärän kehitys 1970 – 2013 ja jäsenten kokonaismäärän osuus (%) eduskunta­vaalien kotimaan äänioikeutetuista

Nykyisten eduskuntapuolueiden yhteenlasketun jäsenmäärän kehitys 1970 - 2013 ja jäsenten kokonaismäärän osuus (%) eduskuntavaalien kotimaan äänioikeutetuista, Sami Borg, Tieto&trendit

Lähde: Demokratiaindikaattorit 2013, s. 28.

Puolueiden jäsenistöjen ikääntymistä ei ole ollut aivan helppoa tutkia luotettavasti, koska kyselyaineistot eivät anna tarkkaa kuvaa muutoksista. Myöskään puolueet eivät ole itse kovin mieluusti julkistaneet jäsenistöjään koskevia, jäsenrekistereihin perustuvia ikärakennetietoja, koska jäsenistön ikääntyminen ei välttämättä anna dynaamista kuvaa puolueesta.

Tästä huolimatta eduskuntapuolueet ovat pyydettäessä suostuneet toimittamaan jäsenrekistereihinsä perustuvia jäsenistöjensä ikärakennetietoja yhteislaskelmaan, jossa asiaa tarkastellaan eduskunta­puolueiden osalta kootusti. Tällaisen tiedonkeruun nojalla eduskunta­puolueiden puolue­jäsenistöjen yhteenlaskettu ikärakenne on muuttunut viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana melko nopeasti.

Vielä 1990-luvun puolivälissä 60 vuotta täyttäneitä oli puoluejäsenistä noin joka kolmas mutta 2010-luvun alussa saman ikäisiä oli jäsenistä jo joka toinen (taulukko 1). Tasainen ikääntymis­kehitys saattaa johtaa siihen, että ensi vuosikymmenellä jo yli puolet kaikista Suomen puoluejäsenistä on eläkeikäisiä.

Taulukko 1. Eduskuntapuolueiden jäsenistöjen ikärakenne vuosina 1995, 2003 ja 2013, prosenttia

Eduskuntapuolueiden jäsenistöjen ikärakenne vuosina 1995, 2003 ja 2013, prosenttia, Sami Borg, Tieto&trendit

Lähde: Demokratiaindikaattorit 2013, s. 30

Yhä useampien irtaantuminen kiinteistä puoluesiteistä sopii yleisiin havaintoihin suomalaisten järjestö­kiinnittyneisyyden pitkittäismuutoksista. Työolo­barometrien mukaan työssä käyvien kansalaisten ammatillinen järjestäytymis­aste on pysytellyt vuosituhannen vaihteen jälkeen tasaisesti hieman yli 70 prosentissa.

Liittoon kuuluminen on kuitenkin eri asia kuin aktiivinen osallistuminen sen toimintaan. Tilastokeskuksen vapaa-aika­tutkimukset osoittavat ammatti­yhdistys­aktiivisuuden laskeneen merkittävästi 1980-luvun alusta kuluvan vuosituhannen alkuun.

Vielä 1980-luvulla lähes joka neljäs vastaaja oli osallistunut ammatti­yhdistys­toimintaan viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana, mutta kuluvalla vuosituhannella osallistujien osuus on painunut alle 10 prosentin. Puolueiden toimintaan aktiivisesti osallistuvia lienee nykyisin korkeintaan yksi prosentti äänioikeutetuista.

Järjestö- ja yhdistys­osallistumisen pitkittäisnäkymä kertoo poliittisten ja aatteellisten yhdistysten menettäneen merkittävästi vetovoimaansa. Sitä vastoin monet vapaa-ajan yhdistystoiminnan muodot, kuten urheilu- ja liikunta­seurat, ovat jopa lisänneet suosiotaan.

Liikkuva äänestäminen yleistyy

Puolue- ja ammatti­yhdistys­kiinnittyneisyyden heikentyminen ei voi olla jossakin vaiheessa näkymättä vaaleissa. Eduskunta­vaaleissa matalahko äänestys­prosentti lienee osaltaan hillinnyt puolueiden välisiä kannatus­siirtymiä. Sotien jälkeisissä eduskunta­vaaleissamme puolue­kannatuksen niin sanottu kokonais­muutos eli voittaneiden puolueiden yhteenlaskettu kannatusmuutos prosentti­yksikköinä laskettuna on yleensä jäänyt selvästi alle kymmenen.

Yli kymmenen prosenttiyksikön kokonaismuutokseen on ylletty vuosien 1948–2011 vaaleissa viidesti ja suurin niistä koettiin viime eduskuntavaaleissa. Silloin voittaneiden puolueiden kannatusosuuksien yhteenlaskettu muutos vuodesta 2007 kohosi lähes 16 prosentti­yksikköön.

Ilmiö selittyi lähes yksinomaan Perussuomalaisten kannatuksen nousulla (+15,0 %-yksikköä). Eduskunnan pienin puolue nousi paikkamäärältään kolmanneksi suurimmaksi. Peräti 34 lisäpaikkaa nosti puolueen eduskuntaryhmän koon yhteensä 39 kansanedustajaan.

Vuoden 2011 iso muutos näkyy myös puolueiden ajankohtais­tutkimuksiin ja kansallisiin vaali­tutkimuksiin nojaavissa, kysely­tutkimuksiin perustuvissa puolue­uskollisuuden pitkittäis­tiedoissa. Ne koskevat äänestämistä peräkkäisissä eduskunta­vaaleissa. Kuvion 3 tulokset kertovat, kuinka suuri osa vaalien valitsijakunnasta on äänestänyt peräkkäisissä eduskunta­vaaleissa samaa puoluetta (puolueuskolliset), eri puoletta (liikkuvat äänestäjät) ja kuinka suuri osa nukkunut.

Kuvio 3. Valitsijoiden kuuluminen puolueuskollisten, liikkuvien äänestäjien ja nukkuvien ryhmään eduskuntavaaleissa 1975–2011, prosenttia

Valitsijoiden kuuluminen puolueuskollisten, liikkuvien äänestäjien ja nukkuvien ryhmään eduskuntavaaleissa 1975 - 2011, prosenttia, Sami Borg, Tieto&trendit

Lähteet: Vuosien 1975–2003 osalta Paloheimo 2003, 180. Vuosien 2007 ja 2011 tulokset perustuvat kansallisten vaalitutkimusten aineistoihin. Jakaumia on painotettu siten, että ne vastaavat eduskuntavaalien kotimaan äänestys­prosentteja.

Vuoden 1975 eduskunta­vaaleista alkava tarkastelu pohjautuu enimmäkseen professori Heikki Paloheimon (2003) laskemiin tietoihin puolueiden ajankohtaistutkimuksista. Paloheimon laskentatavassa liikkuviksi äänestäjiksi on luettu vertailtavissa vaaleissa puoluetta vaihtaneet tai merkittynä vuonna äänestäjiksi mobilisoituneet.

Nukkuviksi on laskettu kyselyissä äänestämättä jättäneiksi ilmoittautuneet sekä ne, jotka kieltäytyivät kertomasta, äänestivätkö he vaaleissa. Prosenttiosuuksia on painotettu niin, että puolueuskollisten ja liikkuvien äänestäjien yhteisosuus vastaa kunkin vaalin todellista kotimaan äänestysprosenttia.

Tuloksista havaitaan, että puolueuskollisten osuus putosi tarkastelujakson aikana ensi kerran alle 40 prosentin vuoden 2011 vaaleissa. Samalla liikkuvien osuus kohosi ennätyslukemiin (32 %). On huomattava, että liikkuvien osuus on laskettu koko valitsijakunnasta eikä äänestämässä käyneistä. Jälkimmäisellä laskutavalla osuus olisi vielä paljon suurempi.

Kansalliset vaalitutkimukset ja demokratiaseuranta ovat vakiintuneet Suomeen 2000-luvulta alkaen, ja seuraavan tutkimushankkeen aineistonkeruu alkaa heti huhtikuun vaalien jälkeen neljän yliopiston tutkijoiden yhteistyönä. Hankkeen toteuttaa vaali­tutkimus­konsortio professori Kimmo Grönlundin johdolla.

Riittääkö yleisödemokratia?

Suomalaisen puolue- ja vaali­demokratian tutkimuksen yhtenä kokoavana kehyksenä on hyödynnetty Bernard Maninin (1997) esittämää väljää kehitysteoriaa. Sitä tiivistäen länsimaiset yhteiskunnat ovat siirtyneet viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana puoluevetoisesta demokratiasta kohti yleisödemokratiaa. Nykyvaiheelle ovat ominaisia monet päällekkäiset ja osin ehkä epäselvätkin kansalaisidentiteetit.

Yleisödemokratiassa kansalaisyhteiskunta jäsentyy enää harvoin vahvan ja pitkäkestoisen aatteellisen ryhmäsitoutumisen puitteissa. Yhä useammin ihmisten yhteiskunnallinen osallistuminen ja poliittiset mielipiteet rakentuvat monikerroksisesti ja yksittäisten asiakysymysten kautta.

Kun puolue- ja muun yhdistystoiminnan merkitys osallistumisessa ja tiedonsaannissa vähenee, median ja internetin merkitys viestintä- ja kampanjointiareenana korostuu. Monien kansalaisten edustuskäsitykset ja -toiveet irtautuvat puolue-edustuksesta ja tarraavat entistä helpommin keskeisiin politiikan hahmoihin ja heidän imagoihinsa.

Näin myös poliittinen johtajuus muuttuu ideologispainotteisesta asiakohtaiseksi ja mieli­kuva­painotteiseksi. Samalla yhteiskunnallista keskustelua leimaa yhä enemmän taistelu mediassa läpi saatavien poliittisten viestien ilmaherruudesta. Tällaista kamppailua voi olla kiinnostavaakin seurata, mutta toimiiko yleisödemokratia pitkässä juoksussa kansalaisten parhaaksi?

 

Kirjoittaja on valtio-opin dosentti ja Tampereen yliopiston yhteydessä toimivan Suomen yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston johtaja. Hän on toiminut vastuututkijana useissa kansallisissa vaalitutkimuksissa.

 

Lähteet:

Borg, Sami 2006 (toim.). Suomen demokratia­indikaattorit. Oikeusministeriön julkaisu 1/2006. Helsinki: Oikeusministeriö.

Borg, Sami 2012 (toim.). Muutosvaalit 2011. Helsinki: Oikeusministeriö. Oikeusministeriön julkaisu; 16/2012. Helsinki: Oikeusministeriö.

Borg, Sami 2013 (toim.). Demokratia­indikaattorit 2013. Oikeusministeriön julkaisu, selvityksiä ja ohjeita 52/2013. Helsinki: Edita.

Borg, Sami & Paloheimo, Heikki 2009 (toim.). Vaalit yleisödemokratiassa. Eduskunta­vaali­tutkimus 2007. Tampere: Tampere University Press.

Manin, Bernard 1997. The Principles of Representative Government. Cambridge: Cambridge University Press.

Oikeusministeriö 2014. Avoin ja yhdenvertainen osallistuminen. Valtioneuvoston demokratia­poliittinen selonteko 2014. OM Selvityksiä ja ohjeita 15/2014. Helsinki: Oikeusministeriö.

Paloheimo, Heikki 2003. Miten äänestäjät valitsevat puolueen? Politiikka 45:3.

Paloheimo, Heikki 2005 (toim.). Vaalit ja demokratia Suomessa. Porvoo – Helsinki: WSOY.

Lisätietoja niin kansallisista vaalitutkimuksista kuin demokratia­indikaattoreistakin löytyy vaali­tutkimus­konsortion verkkosivuilta.

 

 

Lue samasta aiheesta:

Blogi
24.10.2022
Jukka Hoffren

Demokratioissa tilastot ovat osa yhteiskunnallista keskustelua, päätöksentekoa sekä seurausten arviointia  ja puolueettomina ne luovat edellytyksiä kompromisseille. Tietoon perustuva päätöksenteko edellyttää hidasta, harkitsevaa ja kyseenalaistavaa ajattelua. Jotta demokratia säilyisi informaatioyhteiskunnan perustana, tulisi tilastojen luku- ja käyttötaidosta tehdä yleinen kansalaistaito.

Blogi
5.11.2019
Iiro Jussila

Tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu  on tänä vuonna itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana. "Tähän hienoon valintaan liittyy vahvaa symboliikkaa, jota korostavat presidentti Niinistön sanat virkaveljelleen Washingtonissa: pitäkää demokratiastanne huolta". Vieraskynässä Iiro Jussila, PTT:n toimitusjohtaja ja Tilastokeskuksen neuvottelukunnan jäsen.

Artikkeli
9.4.2019
Rauli Kohvakka

Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla 12 prosenttia 16–89-vuotiaista haki yhteisöpalveluista tietoa puolueiden ja ehdokkaiden vaaliohjelmista. Suomalaisten suosimat vaalikoneet lisäävät vaalien kiinnostavuutta ja vaikuttavat etenkin nuorten valintoihin.

Artikkeli
7.3.2017
Jani Erola, Hannu Lahtinen, Hanna Wass

Nuorten poliittinen osallisuus eriytyy pysyvästi, kun kotoa omaksuttu käsitys itsestä yhteiskunnallisena toimijana ”jää päälle”. Hyväosaisten yliedustus äänestäneissä johtaa helposti hyväosaisia huono-osaisten kustannuksella suosivaan politiikkaan luoden otollisen kasvualustan populismin kannatuksen nousulle.

tk-icons