Suomen virallisen tilaston tietosuojasuositus on hyväksytty SVT-neuvottelukunnan kokouksessa 30.1.2009. Nämä suositukset koskevat kaikkia Suomen virallisen tilaston tuottajia.
Suomen virallisen tilaston tietosuojan perusasiat on määritelty tilastolaissa (280/2004), henkilötietolaissa (523/1999), laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja Euroopan neuvoston asetuksessa N:o 223/2009. Näihin suosituksiin on sisällytetty keskeisimmät lakiin pohjautuvat toimintaohjeet sekä suosituksia, joiden pohjana ovat Euroopan komission laatimat Euroopan tilastojen käytännesäännöt. Tilastontuottajilla voi olla tarkempaa lainsäädäntöä ja ohjeistuksia oman toimialansa aineistoista ja niiden käsittelystä, esimerkiksi rahoitusmarkkinoihin vaikuttavien tilastojen tietoja ja niiden kanssa työskenteleviä henkilöitä koskevat omat säännöksensä.
Tilastoviranomainen, joita ovat Tilastokeskuksen ohella Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Tullihallitus, voi luovuttaa tunnistetietoja toiselle tilastoviranomaiselle sen toimialaan kuuluvien tilastojen laatimista varten, jos tunnistetietojen luovuttaminen on välttämätöntä tilastojen laatimisen kannalta.
Tietojen luovutuksesta laaditaan sopimus, jossa kuvataan luovutuksen kohteena oleva tilastoaineisto ja muuttujat, luovutuksen aikataulut sekä luovutuksen kohteena olevan tiedon laatu. Luovutus edellyttää käyttölupapäätöksen tekemistä.
Aineistojen edelleen luovutus on kielletty.
Tilastokeskus: käyttölupahakemus ohjeineen
Kansaneläkelaitos: Tietopyynnöt tieteellisiin tutkimuksiin
THL: Lupahakemus tietojen saamiseksi tutkimusta varten
Tike: Tiedonluovutus
Työterveyslaitos: Tietopyynnöt tieteellisiin tutkimuksiin
Tilastokeskus: tietosuoja, Laatua tilastoissa -julkaisun 2. painos, verkkoversio
Rekisteritutkimuksen lupa-asioissa tietoja, neuvoa ja opastusta saatavissa myös Rekisteritutkimuksen tukikeskuksesta. Koonnos eri viranomaisten henkilörekisteritietojen luovutusperiaatteista / luovutus tutkimukseen, selvitystyöhön ja tilastointiin
Päivitetty 14.9.2011
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tietosuojasuositus
[verkkojulkaisu].
Helsinki: SVT-neuvottelukunta [viitattu: 19.6.2013].
Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/meta/svt/tietosuoja_kaytannot.html
Suomen virallinen tilasto (SVT)
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |