Näillä sivuilla kuvattavat käsitteet ovat sanoja ja ilmauksia, joita käytetään tilastoissa tietyssä, rajatussa merkityksessä. Arkipuheessa sanalla voi olla eri merkitys. Kunkin määritelmän yhteydestä löydät tiedon, missä tilastoissa käsitettä käytetään.

Jos etsit tilastolukuja, siirry määritelmästä tilaston sivulle.

Tuotantonimikkeistö

Teollisuuden hyödyketilastossa käytettävä tuotantonimikkeistö (tuoteluokitus) perustuu vuodesta 1997 lähtien Euroopan unionin vuosittain päivitettävään teollisten toimialojen tuotannon PRODCOM-luokitukseen (Classification of goods used for statistics on industrial production in the EU), jonka tuotenimikkeet ovat 8-numeroisia.

PRODCOM-luokitus ei sisällä kaikkia tuoteryhmiä, joten sitä on täydennetty kansallisilla lisänimikkeillä. Osa PRODCOM-luokituksen nimikkeistä on lisäksi jaettu kansallisiin alanimikkeisiin. Kansalliset nimikekoodit ovat 10-numeroisia. Koodin neljä ensimmäistä numeroa vastaavat Euroopan yhteisön tilastollisen toimialaluokituksen (NACE Rev. 2) koodia ja siten Tilastokeskuksen toimialaluokituksen TOL 2008:n neljää ensimmäistä numeroa. Koodin kuusi ensimmäistä numeroa vastaavat EU:n tilastollista toimialoittaista tuoteluokitusta (CPA, European Classification of Products by Activity).



Määritelmää käyttävät tilastot

Määritelmän voimassaoloaika

  • Voimassa oleva

Hyödyketilastossa käytettävä tuotantonimikkeistö perustuu vuodesta 1997 lähtien Euroopan unionin vuosittain päivitettävään PRODCOM-luokitukseen, jonka tuotenimikkeet ovat 8-numeroisia. PRODCOM-luokitus ei sisällä kaikkia tuoteryhmiä, joten sitä on täydennetty kansallisilla lisänimikkeillä. Osa PRODCOM-luokituksen nimikkeistä on lisäksi jaettu kansallisiin alanimikkeisiin. Kansalliset nimikekoodit ovat 10-numeroisia. Koodin neljä ensimmäistä numeroa vastaavat Euroopan yhteisön tilastollisen toimialaluokituksen (NACE Rev. 1.1) koodia ja siten Tilastokeskuksen toimialaluokituksen TOL 2002:n neljää ensimmäistä numeroa. Koodin kuusi ensimmäistä numeroa vastaavat Euroopan yhteisön tilastollista toimialoittaista tuoteluokitusta (CPA).



Määritelmää käyttävät tilastot

Määritelmän voimassaoloaika

  • 1.1.1997 - 31.12.2007

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Jaa