Julkaistu: 23.2.2015

Heikko taloustilanne heijastuu vähittäiskauppaan

  1. Päivittäistavarakauppa kannattelee vähittäiskauppaa
  2. Suomessa vähittäiskaupan volyymi on kasvanut EU:n keskiarvoa nopeammin
  3. Rautakauppa on merkittävin erikoiskaupan ala
  4. Internetin kautta ostetaan eniten vaatteita ja jalkineita
  5. Myynnin haasteet jatkuvat edelleen
  6. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Internetin kautta ostetaan eniten vaatteita ja jalkineita

Verkkokauppa on koko ajan yleistyvä ilmiö ja asettaa haasteita myös erikoiskaupan aloille. Tilastokeskuksen väestön viestintä- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen mukaan 16–74-vuotias väestö osti vuonna 2013 verkosta miltei 2,9 miljardilla eurolla erilaisia tavaroita (Tilastokeskus 2013; ks. myös Perttu Melkaksen artikkeli tässä numerossa). Monet käyttävät kuitenkin ulkomaisia verkkokauppoja, jolloin ostot eivät näy kotimaisten kauppojen myynnin kehityksessä.

Kotimaisetkin kaupat ovat aktivoituneet verkkokaupan suhteen ja monet perinteiset kivijalkakaupat toimivat nykyään verkossa. Lisäksi markkinoilla on myös puhtaasti verkossa toimivia kotimaisia yrityksiä eri erikoiskaupan aloilla.

Tutkimuksen mukaan vuonna 2013 tavaroista ostettiin internetin kautta eniten vaatteita ja jalkineita. Vaikka verkko-ostosten määrän kasvu hidastuikin, jatkoi vaatteita ja kenkiä verkosta ostaneiden lukumäärä selvää kasvuaan. Verkkokaupan yleistyminen selittää osittain vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskaupan myynnin laskua. Ulkomaisten yritysten saama jalansija markkinoilla tekee varmasti loven kotimaisten vaatekauppojen myyntiin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 23.2.2015