Julkaistu: 23.2.2015

Kulutus on tärkein talouskasvun tekijä

  1. Tuotanto ei kasva pelkästään kulutusta lisäämällä
  2. Kulutuksella on ekologiset ja globaalit rajansa
  3. Yksityinen ja julkinen kulutus
  4. Myös julkinen kulutus lisää kysyntää taloudessa
  5. Julkisista kulutusmenoista valtaosa on kansalaisten hyvinvointipalveluita
  6. Bruttokansantuotteesta taloudellisen hyvinvoinnin mittaamiseen
  7. Kotitalouksien tulot ja kulutus seuraavat viiveellä talouskehitystä
  8. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Olli Savela työskentelee yliaktuaarina kansantalouden tilinpidossa Tilastokeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2014.

Kulutus on ylläpitänyt merkittävästi tuotannon kasvua. Jotta talous kasvaisi, kulutuksen tulisi kohdistua kotimaiseen tuotantoon. Lisäksi tarvitaan kotimaisia investointeja. Kansalaisten taloudellista hyvinvointia kuvaa parhaiten kulutuskäsite, jossa ovat mukana yksityinen kulutus ja julkiset hyvinvointipalvelut.

Kansantalouden kysyntä voidaan jakaa kolmeen isoon osaan: kulutukseen, investointeihin ja vientiin. Kulutus on Suomessa ollut jatkuvasti yli puolet, 50–60 prosenttia lopputuotteiden kokonaiskysynnästä, 1990-luvun alun lamavuosina enemmänkin. Vienti on viime vuosina jäänyt vajaaseen 30 prosenttiin kysynnästä ja investoinnit runsaaseen 15 prosenttiin.

Viennillä on Suomen kaltaisessa avoimessa taloudessa ollut tärkeä osa kansantalouden kasvattajana ja ylläpitäjänä. Erityisesti talouden nousu 1990-luvun alun lamasta oli pitkälle "vientivetoista". Viime vuosina viennin merkitys taloudessa on pienentynyt sen vähentyessä, mikä on tärkein syy nykyiseen talouskriisiin. Kulutuksen merkitys kasvutekijänä on korostunut uudelleen.

Kulutuksen merkityksen voi havaita kuvioista 1 ja 2, joissa on esitetty bruttokansantuotteen kasvuun vaikuttaneiden kysyntäerien vaikutus (kontribuutio) bruttokansantuotteen nimelliseen muutokseen 2000-luvulla. Kuviot kertovat, kuinka monta prosenttiyksikköä käypähintainen bruttokansantuote on kasvanut kunakin vuonna kyseisen kysyntäerän johdosta. Tässä vertailussa on käytetty käypähintaisia tietoja kiinteähintaisten sijasta, koska suhteelliset hintamuutokset ovat olennainen osa talouden muutoksia.

Kuvio 1. Kulutuksen vaikutus bruttokansantuotteen nimelliseen kasvuun vuosina 2000–2013. Prosenttiyksikköä

Lähde: Tilastokeskus. Kansantalouden tilinpito.

Kuvio 2. Investointien ja nettoviennin vaikutus bruttokansantuotteen nimelliseen kasvuun vuosina 2000–2013. Prosenttiyksikköä

Lähde: Tilastokeskus. Kansantalouden tilinpito.

Sekä yksityinen että julkinen kulutus ovat jatkuvasti ylläpitäneet tuotannon nimellistä kasvua. Myös investoinnit ovat yleensä lisänneet tuotantoa paria vuotta lukuun ottamatta. Nettoviennin vaikutus on sen sijaan ollut 2000-luvulla pääasiassa negatiivinen eli sen kehitys on pienentänyt bruttokansantuotetta. Tuonti on kasvanut vientiä enemmän ja vaihtotasekin kääntyi vuonna 2011 alijäämäiseksi.

Kulutuksen osalta on esitetty myös reaalinen (kiinteähintainen) vaikutus bruttokansantuotteen muutoksiin, koska nimellishintaisesta vaikutuksesta iso osa on vain hintamuutosta (kuvio 3).

Kuvio 3. Kulutuksen vaikutus bruttokansantuotteen reaaliseen kasvuun vuosina 2000–2013. Prosenttiyksikköä

Lähde: Tilastokeskus. Kansantalouden tilinpito.

Yksityisen kulutuksen vaikutus bruttokansantuotteen volyymimuutoksiin on ollut 1−2 prosenttiyksikköä joka vuosi 2000-luvulla lukuun ottamatta niitä vuosia, joina kansantuote on supistunut (2009, 2012 ja 2013). Julkisen kulutuksen vaikutus on ollut lievästi positiivinen lähes kaikkina vuosina.

Tuotannon eli kansantuotteen kannalta on periaatteessa aivan sama, mistä eristä kysyntä muodostuu. Tuotantoa ylläpitävät yhtä lailla kulutukseen, vientiin ja investointeihin käytetyt rahat. Vienti on tarpeen, jotta voimme tuoda sellaisia tavaroita ja palveluita, joita ei kotimaassa tuoteta, tai jotka on muuten edullista ostaa ulkomailta. Investointeja taas tarvitaan, jotta voimme tulevaisuudessakin tuottaa ja kuluttaa.

Kulutus on selvästi tärkein kysyntäerä tuotannon ylläpitäjänä. Kansantalouden suhdanteet noudattavat pitkälle kulutuksen vaihteluita. Voinee sanoa myös toisinpäin: kulutus seuraa pitkälle suhdanteiden vaihtelua. Niin tiiviisti tuotanto ja kulutus ovat kytköksissä toisiinsa.

Tuotanto ei kasva pelkästään kulutusta lisäämällä

Mikäli haluamme lisätä kotimaista tuotantoa, kulutuksen pitää ensinnäkin kohdistua kotimaisiin tuotteisiin. Nykyisessä maailmantaloudessa tämä ei ole kovin yksinkertaista. Ulkomaiset tuotteet valtaavat markkinoita eikä "suosi suomalaista" -kampanjoita katsota hyvällä vapaakaupan ilmapiirissä. Aina ei tuotteen alkuperää voi myöskään tunnistaa.

Käytännössä tuonnin osuus kotitalouksien kulutuksesta on melko pieni, suunnilleen yksi kuudesosa, kun mukaan luetaan sekä kulutuksen välitön että välillinen tuontipanos ja kulutus ulkomailla. Toisin sanoen viisi kuudesosaa kulutuksesta kohdistuu kotimaiseen tuotantoon ja hyödyttää sitä. On silti selvää, että päivittäisillä kulutusvalinnoilla vaikutamme siihen, pidämmekö yllä kotimaista vai ulkomaista tuotantoa.

Toiseksi osa tuotannosta on varattava investointeihin, mielellään nykyistä suurempi osa, ja se on pois kulutuksesta. Investointien tulisi myös olla kannattavia ja niiden pitäisi kohdistua kotimaahan, jos halutaan lisätä kotimaista tuotantoa. Viime vuosina erityisesti suuryritykset ovat investoineet huomattavassa määrin ulkomaille.

Kolmanneksi tulojen rajallisuus asettaa rajat itse kunkin kulutuksen kasvulle, koska velkaantuakaan ei voi jatkuvasti. Yksilötasolla velat on joskus maksettava, mutta koko talouden tasolla esimerkiksi kotitalouksien tai julkisen sektorin velkaantumiselle on vaikea määritellä kipurajoja.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 23.2.2015

Jaa