Julkaistu: 8.12.2014

Suomi aikuisten koulutukseen osallistumisen kärkimaita EU:ssa

  1. Useampi kuin joka toinen suomalainen aikuinen koulutuksessa vuonna 2012
  2. Pohjoismaissa aikuisilla eniten koulutustunteja
  3. Suomessa sukupuolten välinen ero EU-maiden suurin
  4. Korkea pohjakoulutus edistää aikuiskoulutukseen osallistumista
  5. Työssä olevat osallistuvat koulutukseen useammin kuin työttömät
  6. Nuorten kouluttautuminen on yleisempää kuin vanhojen
  7. Koulutuksellinen tasa-arvo ei toteudu EU-alueella
  8. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Pohjoismaissa aikuisilla eniten koulutustunteja

Monipuolisemman kuvan aikuisten koulutukseen osallistumisesta saa tutkimalla koulutuksen määrää. Sopiva mittari tähän tarkoitukseen on saadut koulutustunnit henkeä kohden. Mittari ottaa huomioon paitsi osallistumisasteen myös saadun koulutuksen pituuden. Koulutustuntien määrä henkeä kohden saadaan, kun kerrotaan koulutukseen osallistumisaste koulutukseen osallistuneiden koulutustuntien keskiarvolla.

Koulutusvertailun kärkeen nousevat Pohjoismaat. Ruotsi pitää selvästi kärkipaikkansa, siellä 25–64-vuotias oli vuodessa keskimäärin runsaat 100 tuntia koulutuksessa. Tanskassa saatujen koulutustuntien määrä henkeä kohden oli runsaat 80 ja Suomessa runsaat 70. (Kuvio 2.)

Kuvio 2. Koulutustunnit henkeä kohden EU-maissa (pl. Kroatia ja Romania) vuosina 2011 ja 2012 (25–64-vuotias väestö).

Lähde: Eurostat. EU-AES.

Pohjoismaiden jälkeen seuraavaksi eniten koulutusta saatiin Portugalissa. Osallistumisastevertailun kärkipäässä ollut Luxemburg putoaa maiden välisessä vertailussa sijalle 10. Koulutuksen määrä henkeä kohden oli siellä keskimäärin 48 tuntia. Määrä on vain hivenen korkeampi kuin EU-maiden keskiarvo (45 tuntia). Luxemburgissa siis moni aikuinen osallistuu koulutukseen, mutta koulutuksessa ollaan suhteellisen vähän aikaa. Päinvastainen esimerkki on Irlanti, jossa osallistumisaste on alhainen (24 %). Siellä koulutukseen osallistuneet olivat koulutuksessa hyvinkin pitkiä jaksoja, minkä johdosta koulutustuntien määrä henkeä kohden nousee korkeammaksi kuin toiseksi korkeimman osallistumisasteen maassa Luxemburgissa.

Vähiten koulutustunteja henkeä kohden saatiin Alankomaissa (14 tuntia) ja Kreikassa (21 tuntia).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.12.2014