Julkaistu: 26.5.2014

Työpaikkaomavaraisuus kuntien tunnuslukuna

  1. Perinteinen ja todellinen työpaikkaomavaraisuus
  2. Suurissa kaupungeissa on korkea työpaikkaomavaraisuusaste
  3. Uudenmaan työpaikoista lähes puolet sijaitsee Helsingissä
  4. Työpaikkaomavaraisuuden kehitys
  5. Yksityisen ja julkisen sektorin vaikutus työpaikkaomavaraisuuteen
  6. Todellinen työpaikkaomavaraisuus eli kotikunnassaan työskentelevät
  7. Väheneekö kuntatason tiedon merkitys?
  8. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Jaana Huhta on suunnittelija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2014.

Kuntauudistuksen myötä valtionosuusjärjestelmään on tulossa uutena kriteerinä kunnan työpaikkaomavaraisuus. Kuntien työpaikkaomavaraisuutta, työssäkäyntiä ja yhdyskuntarakennetta käytetään myös kuntarakennelaissa yhtenä kuntien yhdistymisselvityksen perusteena. Tässä artikkelissa tarkastellaan työpaikkaomavaraisuuskäsitteitä, kunnittaisia työpaikkaomavaraisuuksia sekä ilmiön kartoittamiseen liittyviä haasteita.

Valtionosuusjärjestelmä tasaa kunnittaisia olosuhteista johtuvia tulopohjaeroja ja takaa kuntien peruspalveluita. Valtionosuudet muodostavat yhteensä noin 22 prosenttia kaikista kunnan käyttötuloista (vaihtelee kunnittain välillä 3–61 %) (Miettinen 2013). Valtionosuusjärjestelmää uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja sen kannustavuutta parannetaan. Uuden lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan siirtymäaikoineen 1.1.2015 alkaen (VM 2013b, 2012).

Uutena tekijänä laskentaperusteiden lisäosiin otetaan työpaikkaomavaraisuuskriteeri (200 miljoonaa euroa). Työpaikkaomavaraisuuskriteerin tarkoituksena on kannustaa kuntia aktiivisuuteen elinkeinopolitiikassaan, muun muassa ohjaamaan panostuksia kaavoitukseen ja kunnallistekniikkaan. Valtionosuuksien laskennassa kunnan kerroin muodostuu siten, että kunnan työpaikkaomavaraisuudesta vähennetään sen kunnan osuudella, jonka osuus on maan alin. (Miettinen 2013).

Myös 1.7.2013 voimaan tulleessa kuntarakennelaissa viitataan työpaikkaomavaraisuuteen. Perusteita käytetään kuntien yhdistymisselvitysten kriteereinä. Kuntarakennelain mukaan kunnan tulee selvittää yhdistymistä, jos kunnan työssäkäyvästä väestöstä alle 80 prosentilla on työpaikka kunnan alueella (todellinen työpaikkaomavaraisuus). Hallituksen esityksen (HE 31/2013) mukaan "vahva työpaikkaomavaraisuusaste kuvaa kunnan elinvoimaisuutta, kilpailukykyä ja kykyä vastata alueensa elinkeinotoiminnan kehittämisestä." 

Kuntauudistus on lisännyt kiinnostusta kuntarajat ylittävää pendelöintiä, työpaikkaomavaraisuutta ja työpaikkojen sijaintia kohtaan. 

Kuntien työpaikkaomavaraisuuslaskelmissa käytetään Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston kuntakohtaisia tietoja, joissa tuorein tilastotieto on tällä hetkellä vuodelta 2011. Vuoden 2012 tiedot julkaistaan lokakuussa 2014. Myös työpaikkaomavaraisuudelle vaihtoehtoinen peruste "työssäkäynti" perustuu Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon ja sen pohjalta laadittuihin työssäkäyntialueisiin.

Tässä artikkelissa tarkastelen työpaikkaomavaraisuuskäsitteitä, kunnittaisia työpaikkaomavaraisuuksia sekä ilmiön kartoittamiseen liittyviä haasteita. Selvitän työpaikkaomavaraisuutta ja sen ominaispiirteitä yksittäisten kuntien esimerkkilukujen avulla. Kaikkien kuntien työpaikkaomavaraisuustiedot löytyvät Tilastokeskuksen verkkosivuilta, ja ne on mahdollista laskea maksuttoman StatFin-tietokannan luvuista.

Perinteinen ja todellinen työpaikkaomavaraisuus

Työpaikkaomavaraisuus kertoo kunnassa sijaitsevien työpaikkojen ja kunnassa asuvan työllisen työvoiman määrän välisen suhteen. Esimerkiksi Vantaan työpaikkaomavaraisuus vuonna 2011 oli 105. Luku saadaan jakolaskulla 105 955 (Vantaalla sijaitsevat työpaikat) / 101 348 (Vantaalla asuvat työlliset) eli 1,05. Osamäärä voidaan vielä kertoa sadalla, jolloin työpaikkaomavaraisuudeksi saadaan 105. Tätä kutsutaan perinteiseksi työpaikkaomavaraisuudeksi.

Perinteinen työpaikkaomavaraisuus voi olla yli sata prosenttia, vaikka kukaan alueella asuvasta työllisestä työvoimasta ei kävisi samalla alueella töissä.

Todellisella työpaikkaomavaraisuudella puolestaan tarkoitetaan samalla alueella työskentelevien osuutta alueen työllisestä työvoimasta. Todellinen työpaikkaomavaraisuus ei voi ylittää sataa prosenttia (Lintunen ym. 2000). Kuntarakennelaissa viitataan todelliseen työpaikkaomavaraisuuskäsitteeseen, kun taas valtionosuusjärjestelmän mukainen työpaikkaomavaraisuuskäsite on perinteistä mallia. (Kuvat 1a ja 1b.)

Kuva 1a. Perinteinen työpaikkaomavaraisuus

Kuva 1b. Todellinen työpaikkaomavaraisuus

Työpaikkaomavaraisuusindeksi ilmaisee yhdellä luvulla sen, onko alueella enemmän työpaikkoja vai työllisiä asukkaita ja kuinka suuresta erosta on kyse. Vantaan vuoden 2011 perinteinen työpaikkaomavaraisuusluku 105 kertoo, että Vantaalla on enemmän työpaikkoja kuin työllisiä asukkaita. Kaupunkiin suuntautuukin vilkas pendelöintiliikenne, vaikka Vantaalta toki käydään paljon töissä myös muissa kunnissa.

Matalimmillaan kunnan työpaikkaomavaraisuus on selvästi alle sadan. Esimerkiksi vuonna 2011 Vaasan naapurissa sijaitsevassa Mustasaaressa työpaikkaomavaraisuus oli 54,2 prosenttia.

Työpaikkaomavaraisuus ei suoraan kerro kunnan työllisyys- tai taloustilanteesta tai työmatkojen pituuksista. Työpaikat ovat usein keskittyneitä kaupunkikeskustoihin, joihin suuntautuu liikennettä lähikunnista saakka. Esimerkiksi Helsingin ydinkeskustaan tullaan töihin kauempaakin, kuten Tampereelta (noin 730 henkilöä), Turusta (noin 650 henkilöä) ja Hämeenlinnasta (noin 360 henkilöä). Isoissa kaupungeissa työpaikat ovat lisäksi keskittyneet ulosmeno- ja kehäteiden läheisyyteen. Kuntarajan yli pendelöivän työmatka voi olla lyhyempi kuin henkilöllä, joka työskentelee kotikunnassaan.

Kuntaliitokset vähentävät kuntarajat ylittävää pendelöintiä, mutta eivät suoranaisesti kohenna keskuskuntien työpaikkaomavaraisuutta, sillä liitoksessa saadaan keskuskunnan näkökulmasta yleensä enemmän työllisiä kuin työpaikkoja; keskuskuntiinhan liitetään usein niitä kuntia, jotka ovat luontaisesti samaa työssäkäyntialuetta. Esimerkiksi Vaasan työpaikkaomavaraisuus olisi ilman Vähänkyrön kanssa tehtyä kuntaliitosta 133,5 prosenttia, mutta kuntaliitoksen jälkeen lukema oli 128,1 prosenttia. Mikäli Vaasaan liitettäisiin kaupunkia ympäröivä Mustasaari, saataisiin työpaikkaomavaraisuudeksi 110,7 prosenttia.

Tässä artikkelissa työpaikkaomavaraisuudella viitataan pääasiassa perinteiseen työpaikkaomavaraisuuteen. Artikkelin lopussa käsittelen jonkin verran myös todellista työpaikkaomavaraisuutta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.5.2014

Jaa