Julkaistu: 26.5.2014

Ikärakenne pakottaa keskustelemaan eläkeiästä

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Markus Rapo on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2014.

Euroopan talouskriisi, työttömyyden kasvu, väestön ikääntyminen ja julkisen talouden ongelmat edellyttävät työllisyyden parantamista. Ehdotus eläkeiän nostosta on saanut runsaasti huomiota osakseen. Mekaanisesti sen toteuttaminen ei kuitenkaan yksin paranna työllisyyttä. Sen toteutuminen saattaa myös lisätä eriarvoisuutta ammatti- ja ikäryhmien välillä.

Vuonna 1961 yleiseksi vanhuuseläkeiäksi määriteltiin Suomessa 65 vuotta. Tuolloin Suomessa oli 65 vuotta täyttäneitä henkilöitä 335 000. Runsaat 50 vuotta myöhemmin kansaneläkelain mukainen vanhuuseläkkeen ikäraja on edelleen 65 vuotta. Kuluneen runsaan 50 vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden määrä on kolminkertaistunut runsaaseen miljoonaan henkilöön (kuvio 1) ja osuus väestöstä seitsemästä 19 prosenttiin. Vuonna 2003 työeläkkeen mukainen vanhuuseläkeikä määriteltiin joustavaksi – eläkkeelle voi jäädä 63–68 vuoden iässä. Seuraava eläkeuudistus on suunniteltu vuodelle 2017, mutta sen sisällöstä ei vielä ole tietoa.

Kuvio 1. 65 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien määrä Suomessa vuosina 1950–2013 ja ennuste vuoteen 2050.

Lähde: Tilastokeskus. Väestörakennetilasto ja Väestöennuste 2012.

Tarkastelen artikkelissani, miten ikärakenteen muutos vaikuttaa Suomen taloudelliseen ja väestölliseen huoltosuhteeseen. Esitän myös laskelmia, miten elinajanodotteeseen sidottu eläkeikä nousisi väestöennusteen perusteella.

Työttömyys syö työuria

Suomen ikärakenteen muutoksesta on puhuttu jo vuosikymmeniä. Keskustelu ilmiöstä on päässyt kunnolla vauhtiin vasta aivan viime vuosina, kun ikärakenteen muutos on oikeasti konkretisoitumassa. Vuonna 2008 ylitti 65 vuotta täyttäneiden määrä ensimmäistä kertaa alle 15-vuotiaiden määrän. Voi olla, että emme enää koskaan koe tilannetta, jossa alle 15-vuotiaiden määrä ylittää 65 vuotta täyttäneiden määrän.

Vuonna 2007 kestävyysvajeesta ei käyty vielä kovin laajaa keskustelua. Euroopan talousongelmat ovat nostaneet kestävyysvajeen yhdeksi suureksi huolenaiheeksi. Kestävyysvajeen voi ymmärtää tarkoittavan sitä, että valtiontalouden menot uhkaavat tulevaisuudessa kasvaa pysyvästi tuloja suuremmiksi, ellei tuloja ja menoja saada tasapainoon.

Euroopan talouskriisi on aiheuttanut ongelmia valtiontaloudelle. Perinteinen vahva vientiteollisuus on taantunut ja työllisyystilanne heikentynyt. Samaan aikaan väestön ikärakenteen muutos vaikeuttaa tilannetta hitaasti, mutta vääjäämättömästi. Tässä tilanteessa olisi hyvä muistaa, että ikärakenteen muutoksesta aiheutuva paine on huomattavasti pienempi kuin työllisyystilanteen heilahtelusta johtuvat seuraukset. Työttömyys ja etenkin pitkäaikaistyöttömyys syövät työurista valtiotalouden kannalta tärkeitä työvuosia. Tehdyt työvuodet ovat samanarvoisia, tehtiin ne sitten työuran alussa, lopussa tai keskellä. (Rapo 2013.)

Sivun alkuun

Ikärakenteen muutos heijastuu taloudelliseen huoltosuhteeseen

Taulukossa on esitetty mm. väestöllinen ja taloudellinen huoltosuhde Suomessa vuosina 1987, 1993, 2007 ja 2012 sekä niiden ennusteet vuosille 2015 ja 2020. Väestöllinen huoltosuhde on alle 15- ja yli 64-vuotiaiden osuus 15−64-vuotiaasta väestöstä. Taloudellinen huoltosuhde on työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien suhde työllisiin.

Taulukko 1. Väestöllinen ja taloudellinen huoltosuhde, työllisten ja ei-työllisten määrä sekä 65+ ikäisten määrä.

  Väestöllinen huoltosuhde Taloudellinen huoltosuhde Työllisten määrä Ei-työllisten määrä Ei-työllisten 18-64-vuotiaiden määrä 65 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien
1961 58,5 ... ... ... ... 335 268
1987 47,6 114,8 2 319 527 2 619 075 871 114 639 266
1993 49,3 181,4 1 877 721 3 200 191 1 338 526 706 128
2007 50,1 123,7 2 369 066 2 931 418 972 228 875 231
2012 54,3 131,9 2 339 904 3 086 770 1 012 982 1 018 193
             
2015* 58,6 137 2 324 000 3 181 000 993 000 1 127 800
2020* 64,4 145 2 299 000 3 332 000 968 000 1 272 800

* Taloudellinen huoltosuhde, työllisten ja ei-työllisten määrä, jos ikäryhmittäiset työllisyysasteet pysyisivät vuoden 2012 tasolla.

Lähteet: Tilastokeskus. Työssäkäyntitilasto, Väestötilasto, Väestöennuste 2012.

Valitsin tarkasteluun edellä mainitut vuodet, koska vuonna 1961 päätettiin 65 vuoden vanhuuseläkeiästä; vuonna 1987 Suomessa talous- ja työllisyystilanne oli vahva; vuonna 1993 Suomea koetteli paha lama ja heikko työllisyystilanne, jotka nostivat taloudellisen huoltosuhteen korkealle, vaikka väestöllisessä huoltosuhteessa ei käytännössä mikään muuttunutkaan. Vuosi 2007 valikoitui mukaan, koska vuonna 2008 alkanut Euroopan talouskriisi ei vielä vaikuttanut ja vuosi 2012 on tuorein vuosi, jolta lopullisia koko väestön kattavia työllisyystietoja on rekistereistä saatavilla.

Verrattaessa vuosia 2007 ja 2012 havaitaan, että sekä väestöllinen että taloudellinen huoltosuhde ovat nousseet, mutta taloudellinen huoltosuhde on noussut väestöllistä huoltosuhdetta enemmän.

Työllisten määrä oli vuonna 2012 noin 30 000 henkilöä pienempi kuin vuonna 2007, kun taas ei-työllisten määrä kasvoi viidessä vuodessa 155 000 henkilöllä. Ei-työllisten määrän kasvu selittyy suurimmaksi osaksi ikärakenteen muutoksella. 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvoi vuodesta 2007 vuoteen 2012 noin 143 000 henkilöllä, kun taas työikäisten (18−64-vuotiaiden) ei-työllisten määrä vain 41 000 henkilöllä. On hyvä muistaa, että ei-työllisiin sisältyvät myös alaikäiset, opiskelijat ja muu työvoiman ulkopuolella oleva väestö, mutta näiden ryhmien koossa tapahtuneet muutokset jäävät vaikutuksiltaan vähäisiksi. Esimerkiksi alaikäisten määrä väheni vuosien 2007 ja 2012 välisenä aikana.

Kun vertailukohdaksi otetaan vuosi 1987, havaitaan, että Suomessa on koko 2000-luvun ajan ollut 1,5–2,0-kertainen määrä työttömiä. Kun työttömien määrä vaihteli 1980-luvun lopussa 110 000−150 000 välillä, on heitä ollut 2000-luvulla 220 000−320 000. Tilanne juontaa juurensa 1990-luvun lamaan, jonka jälkeen työttömien määrä on pysynyt aiempaa korkeammalla tasolla.

Suomessa oli vuonna 2012 noin 20 000 työllistä enemmän, mutta samaan aikaan 133 000 työtöntä ja runsaat 300 000 eläkeläistä enemmän kuin vuonna 1987. Kun otetaan kaikki ei-työlliset ryhmät huomioon, niin vuosien 1987 ja 2012 välisenä aikana "huoltavien" eli työllisten määrä on kasvanut 20 000 henkilöllä ja "huollettavien" eli ei-työllisten määrä on noussut 468 000 henkilöllä.

Taulukkoon on laskettu taloudellinen huoltosuhde ja työllisten määrä vuosina 2015 ja 2020. Nämä laskelmat perustuvat oletuksiin, että viimeisin syksyllä 2012 laadittu väestöennuste toteutuu ja että ikäryhmittäiset työllisyysasteet pysyvät vuonna 2012 havaitulla tasolla. Jos verrataan vuosia 2012 ja 2020, niin tehtyjen oletusten mukaan työllisten määrä vähenee ikärakenteen johdosta 41 000 henkilöllä, mutta ei-työllisten 18–64-vuotiaiden määrä vähenee myös 45 000 henkilöllä. 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa 255 000 henkilöllä, mikä selittäisi kokonaan ei-työllisten kokonaismäärän kasvun. Taloudellinen huoltosuhde eli ei-työllisten määrä sataa työllistä kohden nousee tässä tarkastelussa nykyisestä 132:sta 145:en. Tulevaisuus ei siis ainakaan ikärakenteen osalta tuo yhtään helpotusta valtiontalouden näkökulmasta, vaan päinvastoin.

Sivun alkuun

Elinajanodotteeseen sidottu eläkeikä?

Tulevaa eläkeuudistusta valmisteltaessa on yhdeksi vaihtoehdoksi esitetty eläkeiän sitomista elinajanodotteeseen. Eläkeikä nousisi, mikäli elinajanodote pitenisi. Eläke- ja eliniän kasvua tuskin sidottaisiin kokonaan suhteessa 1:1, vaan osittain. Hypoteettisesti voisi ajatella, että pidentyneestä elinajanodotteesta 40–50 prosenttia lisättäisiin eläkeikään. Nuoret saattavat kysyä, miksi eläkeiän sitominen elinajanodotteeseen tehtäisiin vasta nyt? Elinajanodote on pidentynyt tasaiseen tahtiin ja tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään.

Kun 65 ikävuoden vanhuuseläkeiästä päätettiin, oli vastasyntyneiden poikalasten keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä "sattumoisin" noin 65 vuotta (vuosilta 1961–1965 laskettuna 65,43 vuotta) ja tyttölasten runsaat 72 vuotta. 1960-luvun alun tilastojen valossa 65-vuotiaalla miehellä oli odotettavissa eläkeaikaa keskimäärin noin 11 vuotta ja 65-vuotiaalla naisella noin 13 vuotta.

1960-luvun alusta vuoteen 2013 mennessä poikalasten elinajanodote on pidentynyt noin 12 vuodella ja tyttölasten noin 11 vuodella (kuvio 2). 65-vuotiaillekin on kertynyt lisää odotettavissa olevia elinvuosia, miehille kuusi ja puoli ja naisille vajaat kahdeksan vuotta.

Kuvio 2. Vastasyntyneiden ja 65-vuotiaiden elinajanodote vuosina 1951–2013 ja ennuste vuosille 2014–2030.

Lähde: Tilastokeskus. Kuolleet ja Väestöennuste 2012.

Vuoden 2013 tilastojen perusteella sadasta vastasyntyneestä pojasta 65-vuotiaaksi elää 83 ja vastaavasti sadasta tyttölapsesta 92. Edellä esitetyt luvut ja määrät toteutuvat, mikäli ikäryhmittäinen kuolleisuus pysyy vuoden 2013 tasolla eikä enää tulevaisuudessa alene. Koska kuolleisuus on laskenut ja mitä todennäköisimmin alenee myös tulevaisuudessa, todelliset 65-vuotiaiksi asti elossa elävien osuudet saattavat olla vieläkin korkeammat.

Seuraavassa tarkastelen sitä, millaisia vaikutuksia eläkeikään on luvassa, jos se sidotaan elinajanodotteeseen. Oletuksena on, että elinajanodote pitenee syksyllä 2012 laaditun väestöennusteen mukaisesti ja pidentyneestä elinajanodotteesta 40 prosenttia lisätään eläkeikään.

Vastasyntyneiden poikalasten keskimääräinen elinajanodote on nyt 77,8 vuotta ja tyttölasten 83,8 vuotta (ennakkotieto 2013). Syksyllä 2012 julkistetun väestöennusteen mukaan vastasyntyneiden keskimääräinen elinajanodote on vuonna 2050 pojilla 85,7 vuotta ja tytöillä 89,9 vuotta. Mahdollinen elinajanodotteeseen sidottu eläkeiän korotus on todennäköisimmin sukupuolineutraali. Ennusteen mukainen keskimääräinen elinajanodotteen pidentyminen vuoteen 2050 mennessä on noin 7 vuotta ja 40 prosenttia siitä tarkoittaisi 2,8 vuoden korotusta eläkeikään. Jos eläkeiän nousu sidotaan 65-vuotiaiden elinajanodotteen kehitykseen, olisi korotus vuoteen 2050 mennessä hieman maltillisempi, 2,2 vuotta.

Laskelman perusteella vanhuuseläkeikä voi siis nousta vuosikymmenessä noin 0,6 vuotta ja olisi vuonna 2020 noin 65,6 vuotta, 2030 noin 66,4 vuotta, 2040 noin 67,2 vuotta ja 2050 noin 67,8 vuotta. Nuoret ikäluokat voivat tietenkin kyseenalaistaa tällaisen esityksen, jos samalla myös jo käyttöön otettu elinaikakerroin pienentää maksettavaa eläkettä. Elinaikakerroin on sidottu elinajanodotteen kehitykseen ja sen idea on taata sama eläkekertymä kuin ennenkin, mutta eliniän pidentymisestä johtuen eläke maksetaan pidemmällä ajanjaksolla. Jos myös eläkeikä sidotaan elinajanodotteeseen, niin myöhentynyt eläköityminen ja elinaikakertoimen leikkuri saattavat asettaa nuoret ikäluokat eriarvoiseen asemaan vanhempiinsa verrattuna. Lohdutuksena tässä voi todeta, että eläkelainsäädäntöä voidaan muuttaa ja muutettaneen myös tulevaisuudessa, jos se koetaan tarpeelliseksi.

Asiaa voi tarkastella myös taaksepäin. Jos eläkeikä olisi sidottu 40 prosenttisesti elinajanodotteeseen jo vuonna 1961, olisi vanhuuseläkeikä tällä hetkellä noin 70 vuotta. Havaitun todellisen kehityksen valossa elinikä on siis pidentynyt viimeisten 50 vuoden kuluessa enemmän kuin sen ennustetaan pidentyvän seuraavan 50 vuoden kuluessa. Ne ikäluokat, jotka ovat jo ennättäneet eläkkeelle voivat onnitella itseään siitä, että heidän eläkekertymäänsä ei elinaikakerroin nakerra, vaikka heidän työuransa aikana eliniän kehitys on ollut varsin suotuisa.

Sivun alkuun

Mekaaninen eläkeiän nostaminen ei yksin paranna työllisyyttä tai taloudellista huoltosuhdetta

Eläkeiän korottaminen voi olla edessä ennemmin tai myöhemmin. On syytä kuitenkin muistaa, että pelkkä mekaaninen eläkeiän korottaminen ei sellaisenaan paranna taloudellista huoltosuhdetta ja työllisyyttä, elleivät asenteet yhteiskunnassa ja työelämässä muutu. Eläkeiän korotuksesta on hyötyä vain, jos ihmiset kykenevät tekemään töitä aiempaa iäkkäämpinä ja heille on töitä tarjolla. Yli 50-vuotiaana työttömäksi jäävälle uudelleen työllistyminen on tänä päivänä suuri haaste, puhumattakaan, jos työttömäksi jää lähellä 60 ikävuotta. Työkyvyn ylläpitoon ja työssä jaksamiseen vaikuttaviin tekijöihin on syytä kiinnittää tulevaisuudessa nykyistä enemmän huomiota .

On myös selvää, että eläkeiän alaraja ei voi olla kaikille ammattiryhmille täsmälleen sama. Meillä on jo nyt erityisryhmiä, joiden eläkeikä on poikkeava. Esimerkiksi ammattikuolleisuusaineiston perusteella ammattiryhmien välillä on havaittavissa suuria eroja kuolleisuudessa, jotka ainakin osittain selittyvät työn kuormittavuudella (Pensola ym. 2012). Mahdollisen eläkeiän alarajan korottamisen yhteydessä tulisikin ottaa huomioon nämä tosiseikat. Ei voida edellyttää, että raskasta ruumiillista työtä tekevän vanhuuseläkeikä olisi sama kuin kevyttä toimistotyötä tekevällä.

Aivan lopuksi on hyvä muistuttaa, että paras lääke kestävyysvajeeseen on työllisyyden parantaminen kaikissa työuran vaiheissa (Rapo 2013).

Sivun alkuun

Lähteet

Pensola, Tiina & Shemeikka, Riikka & Kesseli, Katja & Laihiala, Tuomo & Rinne, Hanna & Notkola, Veijo 2012. Palkansaaja, yrittäjä, työtön. Kuolleisuus Suomessa 2001–2007. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 84/2012. http://www.kuntoutussaatio.fi/files/731/ar.pdf.

Rapo, Markus 2013. Työuria pidennettävä etenkin keskeltä. Tieto&trendit 1/2013. http://tietotrendit.stat.fi/mag/article/17/.

Tilastokeskus. Kuolleet. http://tilastokeskus.fi/til/kuol/index.html.

Tilastokeskus. Työssäkäyntitilasto. http://tilastokeskus.fi/til/tyokay/index.html.

Tilastokeskus. Väestöennuste 2012. http://www.stat.fi/til/vaenn/index.html.

Tilastokeskus. Väestörakennetilasto. http://tilastokeskus.fi/til/vaerak/index.html.

Tilastokeskus. Väestötilasto. http://tilastokeskus.fi/til/vrm.html.


Päivitetty 26.5.2014