Julkaistu: 26.5.2014

Työ vai perhe? Usein molemmat!

  1. Lapsiperheiden vanhempien työllisyys korkeaa
  2. Lasten lukumäärä ja ikä vaikuttavat erityisesti äitien työllisyyteen
  3. Työ ja perhe kasautuvat samoille henkilöille
  4. Kattavia selityksiä työllisyyseroille ei voida esittää
  5. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kattavia selityksiä työllisyyseroille ei voida esittää

Selvityksen perusteella isät ja äidit olivat yleensä muuta väestöä useammin työllisiä, etenkin, jos perheessä oli kaksi vanhempaa. Puolison kanssa elävien miesten työllisyysosuudet olivat korkeita lapsiperheissä, myös lasten ollessa pieniä. Puolison kanssa elävien naisten työllisyys oli suhteellisesti matalalla tasolla, kun perheen lapset ovat pieniä tai lapsia oli useampia, mutta ero miesten työllisyysosuuteen ei ollut suuri, kun tarkastellaan yleisemmin kaikkia lapsiperheitä.

Lapsiperheiden vanhempien korkea työllisyys liittynee osin ryhmän ikärakenteeseen. Toisaalta ilman puolisoa eläneiden äitien työllisyys oli selvästi matalampaa kuin puolison kanssa elävien, mihin ikärakenne-erot eivät juuri vaikuttane.

Kattavia selityksiä eroille ei voida tässä yhteydessä esittää. Näyttää kuitenkin siltä, että henkilön asema työmarkkinoilla saattaa olla yhteydessä tulevaan perheellistymiseen ja lasten hankkimiseen, erityisesti miehillä. Perheettöminä pysyvät miehet ovat muihin miehiin verrattuna useammin työttömiä. Naisilla työllisyystilanne näyttää sen sijaan liittyvän heikommin myöhempään perheellistymiseen.

Lasten vanhempien työllisyystilanne eroaa perheen tyypin mukaan. Kaikki lapset eivät ole samassa asemassa. Edellä esitetyistä tuloksista ei kuitenkaan voida päätellä mitään siitä, miten ja missä määrin äidin tai isän työmarkkinoilla tai niiden ulkopuolella oleminen vaikuttaa perheeseen kuuluvien lasten ja aikuisten hyvinvointiin.

 

Perheväestö
Kolme neljästä suomalaisesta kuuluu perheväestöön. Tilastokeskus muodostaa perheet tilastointia varten Väestörekisterikeskuksen aineiston pohjalta. Tilastokeskuksen määritelmän mukaan perheisiin luetaan yhdessä asuvat avo- tai aviopuolisot tai parisuhteensa rekisteröineet ja heidän mahdolliset lapsensa sekä jompikumpi vanhemmista lapsineen.
Lapsiperheiksi määritellään perheet, joissa kotona asuu ainakin yksi alle 18-vuotias lapsi.
Perheväestöön eivät kuulu yksin asuvat, jonkun muun kuin perheenjäseneksi määriteltävän henkilön kanssa asuvat (esimerkiksi yhdessä asuvat sisarukset) ja laitosväestö. On syytä huomata, että osalla tilastojen mukaan yksin asuvista ja lapsettomista pareista voi olla lapsia, mutta lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. (Tilastokeskus 2012a.)

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.5.2014