Julkaistu: 26.5.2014

Uusi teknologia on vaikuttanut koululaisten elämäntapoihin

  1. Koululaisten nukkumistottumukset ovat parantuneet kymmenessä vuodessa
  2. Opiskeluun käytetty aika on lyhentynyt 20 vuodessa
  3. Tytöt tekevät enemmän kotitöitä kuin pojat
  4. Ruudun ääressä kuluu lähes kolme tuntia koulupäivinä
  5. Koululaisista tullut tietokoneen suurkuluttajia
  6. Liikuntaan yli tunti päivässä
  7. Sosiaalinen kanssakäyminen ja lukeminen ovat muuttuneet
  8. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Koululaisista tullut tietokoneen suurkuluttajia

Tietokoneen suurkuluttajia, jotka olivat koulupäivänä tietokoneen ääressä yli kaksi tuntia, oli vajaat 30 prosenttia peruskoululaisista ja runsaat 40 prosenttia lukiolaisista. Nämä osuudet ovat luonnollisesti paljon suuremmat kuin 10 vuotta aikaisemmin. Niitä, jotka eivät käyttäneet koulupäivänä tietokonetta vapaa-ajan tarkoituksiin lainkaan, oli runsas neljäsosa peruskoululaisista ja vajaa viidesosa lukiolaisista. Kymmenen vuotta aikaisemmin reilusti yli puolet koululaisista ei ollut käyttänyt tietokonetta koulupäivänä.

Peruskoululaiset viettivät aikaa tietokoneella koulupäivinä keskimäärin 1 tuntia 20 minuuttia ja vapaapäivinä 1 tuntia 50 minuuttia. Lukiolaiset viettivät tietokoneella noin 1 tunnin 50 minuuttia sekä koulu- että vapaapäivinä. Vaikka erot tietokoneen käyttöajoissa ovat tasoittuneet ikäryhmien välillä viime vuosien aikana, koululaiset viettävät tietokoneen ääressä selvästi suuremman osan ajastaan kuin muu väestö. Aikuisista 25–44-vuotiaat olivat tietokoneella keskimäärin 40 minuuttia, 45–64-vuotiaat 22 minuuttia ja yli 64-vuotiaat vain 10 minuuttia vuorokaudessa (Pääkkönen & Hanifi 2011, 58–59).

Peruskoululaiset viettävät ruutuaikaa koulupäivinä keskimäärin lähes kolme tuntia ja vapaapäivinä vajaat neljä tuntia. Tämä on selvästi enemmän kuin suositeltu kaksi tuntia vuorokaudessa. Lukiolaiset viettävät ruudun ääressä hieman peruskoululaisia enemmän aikaa. Kuvioista 5 ja 6 havaitaan, että ruutuaika on lisääntynyt koulupäivinä vielä 2000-luvulla, mutta ei enää vapaapäivinä. Syynä tähän on television katselun väheneminen 2000-luvulla.

Peruskoululaisten tietokoneen käyttö yleistyy vähitellen iltapäivällä koulun jälkeen ja saavuttaa huippunsa jo kello 16 jälkeen (kuvio 7). Peruskoululaisten television katselun prime time alkaa kello 19.30 ja jatkuu pari tuntia. Peruskoululaisten ruutuaika huipentuu koulupäivinä kello 19.30 ja 21 välisenä aikana, johon aikaan tietokoneen ja television ääressä on yli 40 prosenttia peruskoululaisista.

Kuvio 7. Yli 10-vuotiaiden peruskoululaisten television katselu ja tietokoneen käyttö kellonajan mukaan koulupäivinä vuosina 2009–2010. Minuuttia vuorokaudessa.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Myös lukiolaiset avaavat tietokoneensa heti koulupäivän jälkeen (kuvio 8). Heidän tietokonehuippunsa ajoittuu myöhemmäksi kuin peruskoululaisilla. Ensimmäinen huippuajankohta on noin kello 16.30 ja 20 välisenä aikana. Sen jälkeen televisio voittaa suosiossa tietokoneen kello 20–22 välisenä aikana. Tietokoneen käyttö yleistyy jälleen kello 21 jälkeen tunnin ajaksi. Lukiolaisten ruutuajan huippuajankohta on koulupäivinä kello 21 ja 22 välillä, jolloin lähes puolet lukiolaisista katsoo televisiota tai on tietokoneella.

Kuvio 8. Lukiolaisten television katselu ja tietokoneen käyttö kellonajan mukaan koulupäivinä 2009–2010. Minuuttia vuorokaudessa.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Alkuun Edellinen Seuraava