Julkaistu: 26.5.2014

Suomessa toimeentulovaikeudet koettelevat erityisesti yksinhuoltajaperheitä

  1. Suurperheiden ja yksinhuoltajien tulokehitys on ollut muita heikompaa
  2. Lapsista yhä useampi kuuluu pienituloiseen perheeseen
  3. Toimeentulovaikeudet haittaavat etenkin yksinhuoltajia
  4. Huono-osaisuuden riskit ovat suurimmat yhden huoltajan perheiden lapsilla

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Kaisa-Mari Okkonen on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 1/2014.

Lapsiperheiden määrä on vähentynyt viimeisten 20 vuoden aikana Suomessa, mutta lapsiperheiden koko on hieman kasvanut. Lasten toimeentuloerot liittyvät erityisesti huoltajien määrään: yhden huoltajan perheillä on muita useammin pienet tulot ja toimeentulovaikeuksia.

Tässä artikkelissa tarkastelen lasten ja lapsiperheiden toimeentuloa Suomessa hieman yli 20 vuoden aikajaksolla. Kuvaan lasten ja lapsiperheiden määrän kehitystä, tuloja, lasten asemaa tulojakaumalla, pienituloisuutta sekä lapsiperheiden koettua toimeentuloa.

Kotitalouksista joka neljäs on lapsiperhe

Suomessa oli vuonna 2011 kaiken kaikkiaan hieman alle 2,6 miljoonaa kotitaloutta. Niistä noin 630 000 oli yhden ja kahden vanhemman lapsiperheitä ja 23 000 muita lapsitalouksia – siis sellaisia talouksia, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia ja/tai 18–24-vuotiaita epäitsenäisiä nuoria (määritelmästä ks. tietolaatikko toisen artikkelini yhteydessä). Vajaa puolet suomalaisista eli 2,45 miljoonaa henkilöä asui tällaisissa kotitalouksissa. Lapsia talouksissa asui 1,23 miljoonaa.

Kotitalousrakenne on runsaan 20 vuoden aikana muuttunut Suomessa selvästi. Kaikkien kotitalouksien lukumäärä on kasvanut vuodesta 1990, mutta samanaikaisesti lapsiperheiden määrä on pienentynyt. Yksin ja kaksin asuvien määrä ja osuus kaikista kotitalouksista on kasvanut ja kotitalouksien keskikoko on pienentynyt. Lapsettomien yhden ja kahden hengen kotitalouksien määrä on vuodesta 1990 kasvanut yli puolella miljoonalla, ja lapsiperheiden osuus kaikista kotitalouksista on vähentynyt selvästi: kotitalouksista vuonna 1990 lapsiperheitä oli vajaa kolmannes ja vuonna 2011 neljännes.

Perheiden lapsiluku on kasvanut

Lapsiperheiden lisäksi lasten lukumäärä on vähentynyt, muttei yhtä paljon. Lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku onkin hieman kasvanut ja yhä useammalla lapsella on enemmän kuin yksi sisarus perheessä. 1990-luvun alussa ydinperheissä asuvista lapsista 68 prosentilla oli yksi sisarus tai ei yhtään, vuonna 2011 osuus oli 62 prosenttia. Erityisesti on kasvanut niiden lasten osuus, joilla sisaruksia on 3 tai enemmän: vuonna 1990 heitä oli 9 prosenttia ja vuonna 2011 14 prosenttia kaikista lapsista. (Kuvio 1.)

Kuvio 1. Lasten lukumäärä sisarusten lukumäärän mukaan ydinperheissä sekä lasten määrä muissa talouksissa vuosina 1990, 1995, 2000, 2005, 2010 ja 2011.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Noin neljä viidestä alle 18-vuotiaasta lapsesta ja 18–24-vuotiaasta epäitsenäisestä nuoresta asuu kahden huoltajan taloudessa ja reilut 13 prosenttia yhden huoltajan taloudessa. Muissa perheissä asuvien lasten osuus on vähäinen, vain 3,2 prosenttia kaikista lapsista. Yhden huoltajan kanssa asuvien lasten osuus on kasvanut 1990-luvun alusta, jolloin reilut 10 prosenttia lapsista asui vain yhden vanhemman kanssa.

Sekä yhden että kahden huoltajan talouksien keskimääräinen lapsiluku on kasvanut, mutta erityisen selvästi on kasvanut yhden huoltajan talouksissa asuvien lasten määrä: vuonna 1990 yhden huoltajan talouksissa oli keskimäärin 1,42 lasta, vuonna 2011 lapsia oli keskimäärin 1,66. Kahden huoltajan talouksissa määrä on kasvanut vähemmän, 1,88:stä 1,94:een. Lapsiluvun kasvu on tärkeää pitää mielessä kun tarkastellaan, miten perheiden tulot ovat kehittyneet.

Huoltajien ja sisarusten määrän lisäksi lasten ja lapsiperheiden toimeentuloon vaikuttaa lasten ikärakenne, joka on muuttunut erityisesti yhden huoltajan talouksissa merkittävästi. Yhden huoltajan lapset olleet yleensä vanhempia kuin kahden huoltajan lapset, sillä eron sattuessa lapset ovat jo usein varttuneita. 1990-luvun alusta yhden huoltajan kanssa asuvien lasten ikärakenne on kuitenkin muuttunut niin, että alle 8-vuotiaiden lasten osuus on pienentynyt 30 prosentista 20:een ja 14 vuotta täyttäneiden on kasvanut alle 40 prosentista 50 prosenttiin. Tässä tarkastelussa mukana oleva 18–24-vuotiaiden lasten ryhmä on myös kasvattanut osuuttaan. (Kuvio 2a.)

Kuvio 2a. Lasten ikärakenne yhden huoltajan perheissä vuosina 1990–2011. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Erityisesti 14 vuotta täyttäneiden osuuden kasvu on merkille pantavaa, sillä tämänikäisten lasten kulutustarve arvioidaan tulotilastoinnissa aikuisen tasoiseksi (ks. seuraava luku). Kahden huoltajan perheissä ikärakenne muuttui hieman 1990-luvun alkuvuosina, mutta on pysynyt melko tasaisena vuodesta 1993 eteenpäin (kuvio 2b).

Kuvio 2b. Lasten ikärakenne kahden huoltajan perheissä vuosina 1990–2011*. Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Suurperheiden ja yksinhuoltajien tulokehitys on ollut muita heikompaa

Kuvaan lasten ja epäitsenäisten nuorten toimeentuloa koko perheen toimeentulon kautta. Rahatuloihin lasketaan tällöin perheen kaikkien jäsenten saamat palkka-, yrittäjä- ja omaisuustulot sekä saadut tulonsiirrot, ja niistä vähennetään verot ja muut maksetut tulonsiirrot. Yhteenlasketut tulot jaetaan kotitalouden laskennallisella tulotarpeella, joka riippuu perheenjäsenten määrästä ja lasten iästä. Kun yhden hengen talouden tulotarve on 1, niin esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden alle 14-vuotiaan lapsen taloudessa tulotarve on 2,1 (eikä siis 4), sillä kotitalouden kulutustarpeet eivät kasva suorassa suhteessa jäsenmäärän kanssa.

Yhdessä asuminen tuottaa erilaisia yhteiskulutushyötyjä esimerkiksi jaettujen asumiskustannusten ja yhteisten kestotavaroiden muodossa. Erikokoisissa perheissä asuvien lasten toimeentuloa voidaan verrata tämän yhtälön lopputuloksena saatavan ns. ekvivalentin eli kulutusyksikkökohtaisen tulon avulla1.

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulon kannalta merkittäviä erottelevia tekijöitä ovat sekä huoltajien että sisarusten lukumäärä. Yhden huoltajan taloudet tulevat toimeen heikommin kuin kahden huoltajan perheet luonnollisesti siitä syystä, että tulonsaajia on yleensä vain yksi, jolloin kotitalouden kulutusyksikkökohtaiset tulot ovat muita pienemmät.

Sisarusten lukumäärä ei erottele lapsiperheitä niin selkeästi kuin huoltajien lukumäärä, mutta käytettävissä olevia rahatuloja tarkasteltaessa suurempi lapsiluku luonnollisesti pudottaa kulutusyksikkökohtaisen tulon määrää kun kotitalouden tulojen jakajia on enemmän.

Yhden ja kahden lapsen perheiden keskimääräinen kulutusyksikkökohtainen käytettävissä oleva rahatulo on ollut koko 20 vuoden ajan keskituloa suurempi, ja etäisyys mediaanituloon on pysynyt tasaisena. Kolmilapsisten perheiden tulot ovat pysytelleet keskitulon tuntumassa. Sen sijaan neljän tai useamman lapsen perheiden tulotaso on pysytellyt selvästi keskitulon alapuolella, ja etenkin 1990-luvun loppupuolelta ne ovat etääntyneet keskitulosta: 2000-luvulla näiden perheiden kulutusyksikkökohtainen tulo on ollut keskimäärin 80 prosenttia maan keskitulosta. (Kuvio 3a.)

Kuvio 3a. Lapsiluvun mukaiset kotitalouksien keskitulot Suomessa vuosina 1990–2011. Ekvivalentin käytettävissä olevan tulon mediaani. Euroa.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Sekä yhden- että kahden huoltajan lapsiperheiden tulot ovat erkaantuneet hieman koko maan keskitulosta vuoden 1990 jälkeen, mutta eri suuntiin. (Kuvio 3b.) Kahden huoltajan talouksien kulutusyksikkökohtaiset tulot olivat 1990-luvulla keskimäärin vajaat 12 prosenttia ja 2000-luvulla reilut 13 prosenttia suuremmat kuin väestön keskitulo, mutta yhden huoltajan talouksissa tulot olivat 1990-luvulla noin 90 prosenttia ja 2000-luvulla noin 83 prosenttia keskitulosta.

Kuvio 3b. Huoltajien lukumäärän mukaiset kotitalouksien keskitulot Suomessa vuosina 1990–2011. Ekvivalentin käytettävissä olevan tulon mediaani. Euroa.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilasto.

Yksinhuoltajatalouksien toimeentulo on kahden huoltajan talouksia riippuvaisempi saaduista tulonsiirroista. Tulonsiirrot muodostavat noin neljänneksen yhden huoltajan talouksien bruttotuloista, kun kahden huoltajan talouksissa osuus on noin 12 prosenttia. Palkkatulojen osuus yhden huoltajan talouksien bruttotuloista on vaihdellut 2000-luvulla, mutta on noussut vuodesta 2004 lähtien.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.5.2014

Jaa