Julkaistu: 29.9.2014
Yhteisen talouden ristiriidat ja ratkaisut nuorissa lapsiperheissä
- Lapsen syntymä mullistaa perheen taloutta
- Yhteiset vai omat rahat?
- Ristiriitoja nuoren perheen taloudessa
- Yhteinen talous edellyttää luottamusta ja sopimista
- Yhteisistä käytännöistä sopiminen on tapa välttää ongelmia
- Lähteet
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Yhteinen talous edellyttää luottamusta ja sopimista
Keskustelupalstat toimivat nykyajan perheenäideille luontevana kommunikaation paikkana tarjoten tukea ja tietoa arjen ongelmiin elinvaiheessa, jossa liikkuminen kodin ulkopuolella on usein rajoitettua. Seuraavaksi tarkastelen keinoja, joita keskustelijat ottavat esiin ristiriitojen välttämiseksi.
Perheen yhteinen talous alkaa askarruttaa pariskuntia, kun heille syntyy lapsi. Kaksi seikkaa edellyttää pohdintaa: puolisoiden välisten tuloerojen muodostuminen ja perheen menojen kasvu. Tulojen yhteisyys korostaa sitoutumista perheeseen ja lasten hyvinvoinnin turvaamiseen. Nettikeskustelijat perustelevat rahojen yhteisyyttä avioliittoinstituutiolla ja parisuhteella, mutta yhteistalouden onnistumisen edellytyksenä he näkevät puolisoiden välisen lujan keskinäisen luottamuksen. Yhteistalouden periaatteisiin kuuluu myös rahojen käytöstä päättäminen yhdessä eriarvoisista taloudellisista asemista riippumatta:
"yhdessä rahankäytöstä päätetään riippumatta siitä onko jompi kumpi kotona vai töissä vai työtön vai opiskelee."
Vaikka nuoret äidit korostivat keskusteluissa molempien puolisoiden vastuuta yhteisistä menoista, he toivat esille myös oman rahan merkityksen. Yhteisten ja omien rahojen erottelu onnistuu parisuhteessa parhaiten erillisin tilein tai priorisoimalla yhteisiä menoja. Puolisoilla voi olla yksi yhteinen tili, jonne talletetaan säännöllisesti sovittu summa rahaa, ja siitä ylijäävää rahaa pidetään kummankin omalla tilillä omassa päätösvallassa. Toinen vaihtoehto on maksaa omilta tileiltä ensin kaikki yhteiset menot, jonka jälkeen loput rahat ovat "omia". Äidit pitivät tärkeänä, että molemmille jää yhteisten menojen maksamisen jälkeen suunnilleen saman verran rahaa omiin menoihin käytettäväksi.
Rahojen ajatellaan olevan osin korvamerkittyjä, sillä toiselle myös sallitaan itsemääräämisoikeus omien rahojen käyttöön:
"Miehelläkin oli silloin yks pahempi työkeikka josta tuli ekstra rahaa, niin kyllä mä sen annoin ne käyttää mihin halus."
Parisuhteessa on yleistä jakaa yhteiset menot tasan puoliksi. Tämä toimii hyvin, kun puolisoiden tulot ovat suurin piirtein samalla tasolla. Kun toisen tulot ovat selvästi toista alhaisemmat, joutuu toinen ottamaan suuremman vastuun yhteisten menojen hoitamisesta, jotta taloudelliselta eriarvoisuudelta vältyttäisiin. Yhtenä vaihtoehtona esitetään yhteisten menojen maksamiseen osallistumista tulojen mukaan, mikä vaatii puolisoilta jonkin verran vaivannäköä. Ohessa kuvaus erään perheen käytännöstä:
"Se maksaa kummalla sattuu tilillä oleen rahaa. Mä yleensä vaan muutaman päivän kk, ku sitten se suuri summa onkin jo kulutettu laskuihin ja kauppaan. Meillä ei siis ole omia rahoja vaan kaikki on yhteistä. Omat tilit on ja suuremmista hankinnoista keskustellaan. Eipä tuo valita vaikka maksaa lainan ym. Myöhemmin sitten taas voidaan enemmän puolittaa menoja kun olen töissä."
Yllä olevassa perheessä on yhteistalous, jossa työssäkäyvä maksaa suuremman osan perheen yhteisistä menoista. Keskustelupuheenvuorosta välittyy ymmärrys siitä, että kyseessä on ohimenevä tilanne, joka muuttuu, kun kotiin jäänyt puolisokin menee ansiotyöhön. Taloudellinen hyvinvointi toteutuu, kun paremmin ansaitseva puoliso hyväksyy tilanteen:
"Meillä toimii hyvin sellainen järjestely, että minä paremmin ansaitsevana puolisona maksan laskuja yksin niin kauan, kunnes meillä on molemmilla saman verran rahaa kuukaudessa jäljellä. Jos sen jälkeen on vielä laskuja maksamatta, ne maksetaan puoliksi. Lopputuloksena meillä on saman verran rahaa käytettävänä henkilökohtaisiin menoihin. Tilit pitää silti olla erillään, en voi mennä ostamaan jotakin kaupasta huomatakseni, että tili on tyhjä kun puoliso on käynyt asioillaan. Se ei ole hyvää rahan hallintaa."
Yhteisten menojen maksaminen voidaan sopia käytännössä siten, että toinen puolisoista vastaa tietyistä menoista ja toinen joistakin muista. Tämä johtopäätös tuli esille jo Raijaksen ja Wilskan (2007) tutkimuksessa. Monet keskustelijat ilmoittavat maksavansa yhteisiä menoja ilman mitään erillistä sopimista vaihtelevasti tilanteen mukaan.
Itsenäinen talouden hallinta voi olla myös yhteinen päätös, vaikka puolisoiden taloudelliset tilanteet olisivatkin eriarvoiset. Itsenäinen rahankäyttö saattaa johtua erilaisista rahankäyttötyyleistä:
"Omat tilit, omat rahat. Minä kotiäitinä, mies töissä. Miehen palkka ei kuulu minulle eikä minun rahat miehelle. Ruuat ja muu yhteinen maksetaan puoliksi. Sitä paitsi minulla on aina enemmän rahaa tilillä kuin miehellä, osaan säästää ja se taas törsää ihan huoletta omiin juttuihinsa. En voisi edes kuvitella että miehellä olisi tililleni mitään asiaa tai minulla sen tilille."
Päivitetty 29.9.2014