Julkaistu: 29.9.2014

Koululaisten vanhempien kiireet

  1. Koululaisten vanhempien ajankäyttö ja päivärytmit
  2. Viikonloppuisin tehdään paljon kotitöitä
  3. Koululaisten äidit elävät ruuhkavuosia
  4. Isillä ja äideillä on erilaiset rytmit
  5. Kiirettä kouluikäisten perheissä
  6. Tasa-arvo ei toteudu vielä vanhempien ajankäytössä
  7. Lähteet

Koko dokumentti yhdella sivulla


Kirjoittaja: Kristiina Aalto on erikoistutkija Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2013.

Monissa yhteyksissä on pohdittu, mitä kiire oikeastaan on ja mitä tekijöitä löytyy sen taustalta. Kouluikäisten lasten vanhempia pidetään erityisen kiireisinä verrattuna muita elämänvaiheita eläviin. Koululaisten vanhemmilla on sekä ansiotyötä että kotitöitä, mutta ne eivät jakaudu tasaisesti äitien ja isien kesken. Tässä artikkelissa selvitetään, kokevatko kouluikäisten vanhemmat olevansa kiireisiä ja näkyykö kiireisyys heidän päivärytmeissään.

Ajankäytön perusteella perhe elää kiireisintä aikaa silloin, kun lapset ovat pieniä ja vanhemmat ovat töissä. Vanhempien tehtävät tai kiireet eivät juuri vähene, vaikka lapset tulevat kouluikään. Kouluikäisten perheissä vanhemmat pitävätkin arjen merkittävimpinä haasteina jatkuvaa kiireisyyttä, töistä paluun hetkiä, työaikojen ja perheenjäsenten omien aikataulujen huonoa yhteensopivuutta sekä omaa väsymystään (Rönkä ym. 2005, 180).

Kiireen tuntu on osin subjektiivista ja se voi syntyä aikataulujen sovittamisesta, muiden määräämien aikataulujen toteuttamisesta tai siitä, että kuvittelee ehtivänsä tekemään enemmän kuin todellisuudessa ehtii. Siitä puolestaan voi seurata töiden kasautumista ja riittämättömyyden tunnetta. Mitä kiire oikeastaan on, ja mitä tekijöitä löytyy sen taustalta?

Arkielämään kiireisyyttä luo se, että meillä on paljon virikkeitä ja mahdollisuuksia osallistua erilaisiin jaettuihin käytäntöihin. Jalaksen (2011, 109) mukaan ajankäyttöä ohjaa myös vahva kollektiivinen rytmi, joka "päättää" puolestamme, mitä milloinkin tehdään, joten mahdollisuutemme vaikuttaa aikarakenteisiin (mm. työajat, erilaisten palvelujen aukioloajat) ovat rajalliset. Näin arjen organisointi ei olekaan ajankäytön järkeilyä, optimointia ja kaukonäköisyyttä, vaan pikemminkin selviytymistä päällekkäisten rytmien puristuksessa. Kiire syntyy tällöin tarpeesta ja mahdollisuudesta osallistua sellaisiin rytmeihin, jotka eivät taivu omien toiveidemme mukaisiksi. (Jalas 2011, 117.)

Kiireen tuntua voi syntyä paitsi työn ja perheen sekä muiden elämänalueiden yhteensovittamisesta myös ajan riittävyydestä niihin asioihin, joita pidetään tärkeinä. Kiireen ei katsotakaan johtuvan siitä, että aikaa olisi vähän, vaan ajan organisointi ja hallinta on entistä vaativampaa (Shove ym. 2012; Southerton 2006). Aikataulujen ja ajankäytön organisointi on vaativaa etenkin lapsiperheissä, joissa yhteen soviteltavana ovat usean perheenjäsenen aikataulut.

Anneli Miettinen ja Anna Rotkirch (2012) ovat Väestöliiton vuoden 2012 Perhebarometrissä tutkineet lapsiperheiden kiireen kokemuksia ja etsineet monipuolisesti kiireen taustalla olevia syitä. Aineistona heillä oli Tilastokeskuksen viimeisin ajankäyttötutkimus, ja lisäksi he tekivät haastatteluja. Heidän mukaansa kiireen kokeminen on vähentynyt viime vuosituhannen vaihteesta − myös kouluikäisten perheissä (Miettinen & Rotkirch 2012, 22).

Monissa tutkimuksissa työkiireiden on todettu haittaavan perhe-elämää. Kiireen kokemukset olivatkin yleisimpiä niillä vanhemmilla, jotka kävivät työssä. Kiire näyttää usein olevan yhteydessä työajan pituuteen, ja työajan epätyypillisyys kuten vuorotyö lisäsi isien kiirettä. Naisilla puolestaan puolison lyhyt työaika vähensi kiirettä. (Miettinen & Rotkirch 2012, 30.)

Ansiotyöaika on lyhentynyt koko väestöllä, mutta kouluikäisten vanhemmilla vain vähän. Vuosityöaikaa ovat lyhentäneet erityisesti osa-aikatyön yleistyminen sekä perhevapaiden ja muiden vapaiden lisääntynyt käyttö. Peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaiden vanhempien oikeus osittaiseen hoitovapaaseen on lisännyt alakoululaisten äitien osa-aikatyön käyttöä viimeisten 20 vuoden aikana. Viimeisimmän ajankäyttöaineiston mukaan kouluikäisten työllisistä äideistä noin 13 prosenttia teki osa-aikatyötä. (Miettinen & Rotkirch 2012, 37.) Alakouluikäisten äideistä muita suurempi osa on valinnut osa-aikatyön juuri siksi, että voi hoitaa lapsiaan (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 16).

Työaikojen joustolla ja hyvällä perhepolitiikalla on mahdollista vähentää lapsiperheiden kokemaa aikapulaa. Ajankäyttöaineiston haastattelututkimuksen mukaan miehet pystyvät joustamaan työajoissa naisia enemmän. Työn tekemisen järjestelyt ovat myös monipuolistuneet. Töiden tekeminen kotona on yleisintä kouluikäisten isillä (14 prosenttia), ja äideistäkin lähes joka kymmenes on tehnyt töitä kotona tai tuonut niitä kotiin työpäivänä (Miettinen & Rotkirch 2012, 24, 27).

Kaikki kiire ei johdu ansiotyöstä, vaan kiire voi haitata myös perheen kanssa vietettyä aikaa tai vapaa-aikaa. Isien kiireisyys oli yhteydessä pitkiin työpäiviin, äitien kiire sen sijaan liittyi myös pitkään kotityöaikaan. Lasten lukumäärä lisäsi kiirettä, samoin pienet lapset perheessä. Vähiten kiirettä koettiin niissä perheissä, joissa lapset olivat alakouluikäisiä. (Miettinen & Rotkirch 2012, 30, 87–88.) Kiireen vähäisyys näissä perheissä saattaa liittyä äitien osittaisen hoitovapaan käyttöön.

Kouluikäisten talouksissa koko perheen yhteenlaskettu kotityöaika on vähentynyt tällä vuosituhannella. Eniten on vähentynyt siivoukseen ja muuhun asunnon huoltoon käytetty aika, kun taas lastenhoitoon käytetään enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin (Varjonen & Aalto 2013, 9). Lastenhoitoaika on viime vuosina lisääntynyt niin Suomessa (Pääkkönen & Hanifi 2011, 28; Miettinen & Rotkirch 2012, 11; Aalto 2013) kuin myös monissa muissa maissa (Bianchi ym. 2006, 157–161). Eniten lastenhoitoaika on lisääntynyt pikkulapsiperheissä, mutta myös kouluikäisten vanhemmat ovat lisänneet lastenhoitoon käyttämäänsä aikaa.

Yhtenä syynä lastenhoitoajan kasvuun on äitien osa-aikatyön yleistyminen, mutta kasvu kertoo todennäköisesti myös yleisemmästä kulttuurisesta muutoksesta perheiden ajankäytössä (Miettinen & Rotkirch 2012, 60). Biachi (2011) onkin tunnistanut monia tekijöitä lastenhoitoajan kasvuun: Lapset saadaan nykyisin entistä vanhempina, ja iäkkäämmillä vanhemmilla on enemmän kiinnostusta antaa aikaa lapsilleen kuin nuorilla. Lasten turvallisuuden valvonta vie nykyisin aiempaa enemmän aikaa, samoin lasten kuljetukset kouluun ja harrastuksiin. Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että lastenhoito nähdään yhä selvemmin investointina lapsen tulevaisuuteen ja mieluisana tekemisenä (Bianchi 2011; Bianchi ym. 2012; Österbacka ym. 2012).

Lastenhoidon arvostuksen nousu on mahdollisesti vaikuttanut siihen, että lastenhoito merkitään ajankäyttöpäiväkirjaan entistä herkemmin päätoiminnoksi, jolloin se tulee paremmin esiin ajankäytön vertailuissa. Lastenhoitoa on tyypillisesti runsaasti myös sivutoimisena (Smith & Craig 2009).

Koululaisten vanhempien ajankäyttö ja päivärytmit

Seuraavaksi tarkastelen lähemmin kouluikäisten perheiden työssä käyvien vanhempien ajankäyttöä: miten eri toiminnot rytmittyvät arkeen ja viikonloppuihin sekä miten äidin ja isän ajankäyttö ja päivänrytmi poikkeavat toisistaan. Lisäksi ajankäyttöä peilataan vanhempien kokemuksiin kiireestä ja aikapulasta. Tarkastelun kohteena ovat ajankäytön päätoiminnot.

Koululaisten vanhemmat tarkoittavat tässä kahden tai useamman 7–17-vuotiaan lapsen vanhempia. Lapsista nuorin määriteltiin 7–9-vuotiaaksi. Työllisyystilaston (Tilastokeskus 2011) mukaan kouluikäisten äideistä ja isistä noin 90 prosenttia oli vuonna 2009 työllisiä, joten tässäkin molemmat vanhemmat määriteltiin ansiotyössä käyviksi. Vuoden 2009 ajankäyttöaineistosta poimitussa ryhmässä kaikilla koululaisten isillä oli kokopäivätyö, vaikka vain 68 prosenttia isistä oli tutkimusarkipäivänä ansiotyössä. Myös suurimmalla osalla äitejä (90 prosenttia) oli kokopäivätyö, ja muut tekivät alle 30 tunnin työviikkoa. Äideistä 74 prosenttia oli tutkimusarkipäivänä ansiotyössä. Tarkasteltavan ryhmän ajankäytön rytmit kuvaavat siis keskimääräisiä rytmejä, jotka ilmentävät kuhunkin toimintoon samanaikaisesti osallistuneiden osuuksia. Rytmien tunnistamiseksi yksityiskohtaisia ajankäyttöluokkia on yhdistetty (menetelmästä tarkemmin ks. Aalto & Varjonen 2012, 38–40).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 29.9.2014

Jaa