Alussa asutaan yksin tai kaksin – lopussa uudestaan yksin

  1. Vanhempien luota muutetaan entistä enemmän asumaan yksin
  2. Alle kolmekymppisten avoliitot ovat edelleen useimmiten lapsettomia
  3. Lapsettomien osuus väestössä on lisääntynyt
  4. Lasten hankinta ja avioituminen ovat siirtyneet myöhemmäksi
  5. Joka neljäs yksin asuva 30–59-vuotias mies on eronnut
  6. Puoliso pidentää elinikää
  7. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Lapsettomien osuus väestössä on lisääntynyt

Ensimmäistä kertaa äidiksi ja isäksi tuleminen on siirtynyt myöhemmäksi, kuten edellä todettiin. Samaan aikaan myös lapsettomien naisten ja miesten osuus väestössä on lisääntynyt.

Nykyisin 45-vuotiaista naisista joka viides ja 50-vuotiaista miehistä noin joka neljäs on lapseton. Se on johtanut keski-ikäisten yksin asuvien sekä lapsettomien avio- ja avoparien määrän kasvuun.

Vuoden 2012 lopussa peräti 19 prosenttia 45-vuotiaista naisista oli lapsettomia. Kymmentä vuotta aiemmin lapsettomien 45-vuotiaiden naisten osuus oli 16 prosenttia ja kahtakymmentä vuotta aiemmin 14 prosenttia.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 9.12.2013