Varallisuuden huomioon ottaminen tarkentaa tietoa köyhyydestä

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Veli-Matti Törmälehto on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2012.

Kun köyhyyslaskelmissa tulojen ja aineellisen puutteen ohella tarkastellaan myös varallisuutta, alenevat köyhyysluvut merkittävästi. Suurimmillaan vaikutus ilmenee yrittäjien ja eläkeläisten köyhyydessä. Käytetyt varallisuuden käsitteet ja köyhyysmittarit vaikuttavat kuitenkin tuloksiin.

Tarkastelen tässä artikkelissa varallisuuden yhteyttä säännöllisen ja jatkuvan tilastoinnin piirissä oleviin köyhyysindikaattoreihin. Erityisesti tarkastelen varallisuutta ja tuloköyhyyttä sekä EU:n tilastoinnissa sovellettavaa moniulotteista köyhyysmittaa, jossa ovat tulojen lisäksi mukana aineellinen puute ja vajaatyöllisyys. Pyrkimyksenä on vastata kahteen kysymykseen: 1) miten varallisuus vaikuttaa tilastoituun köyhyyteen ja 2) miten varallisuus voidaan tilastoissa tuoda osaksi moniulotteista köyhyyden mittaamista?

Artikkelin tiedot perustuvat vuoden 2009 tulonjakotilastoon, sen yhteydessä kerättyihin EU:n tulo- ja elinolotutkimuksen (EU-SILC) tietoihin ja vain tämän tilastovuoden otokselle EKP:n kotitalouksien varallisuustutkimusta varten muodostettuihin varallisuustietoihin (ks. Markku Säylän artikkeli tässä lehdessä). Aineistoon liittyviä menetelmäkysymyksiä tarkastelevat tarkemmin Törmälehto ym. (2012).

Mitä on tilastoitu köyhyys?

Köyhyyttä voidaan mitata monella tavalla ja monella mittarilla: epäsuorasti tai suoraan, yksi- tai moniulotteisesti, staattisesti tai dynaamisesti, objektiivisilla tai subjektiivisilla mittareilla. Erilaiset köyhyysmitat antavat erilaisen kuvan köyhyyden tasosta ja sen kohdentumisesta. Taulukossa 1 (sarakkeet 2 ja 3) on esitetty kaksi keskeisintä säännöllisen tilastotuotannon indikaattoria, jotka voidaan mieltää köyhyysmittareiksi. Yleisin tilastoitava köyhyysluku on pienituloisuus eli suhteellinen tuloköyhyys, joka on yksiulotteinen resurssiperusteinen indikaattori. Keskeisin tilastoitava moniulotteinen mittari on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevat (at risk of poverty or social exclusion, AROPE). Tämän artikkelin tarkoituksena on täydentää varallisuudella näitä kahta indikaattoria. Molemmista on saatavissa tilastotietoja useammalta vuodelta kaikista EU-maista; pienituloisuuslukuja on saatavissa myös kaikista OECD-maista.

Taulukko 1. Köyhyysmittareita Suomessa henkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2009. Prosenttia koko väestöstä tai väestöryhmästä.

  Köyhyys- tai syrjäytymisriski (AROPE) Pienituloisuus eli suhteellinen tuloköyhyys Vajaatyöllisyys Vakava aineellinen puute Aineellinen puute
  Pienituloinen tai vakava aineellinen puute tai alhainen työintensiteetti 60 % mediaani-
tulosta
Kotitalouden jäsenet työskentelevät alle 20 % potentiaalista 4 puutetta 9:stä 3 puutetta 9:stä
           
Kaikki henkilöt 16,8 13,1 6,9 2,8 8,4
Yrittäjät 14,9 14,3 0,1 1,0 3,8
Palkansaajat 3,1 2,0 0,1 1,2 4,5
Opiskelijat 33,2 29,8 11,3 4,5 14,4
Eläkeläiset 24,6 18,3 8,2 3,2 8,4
Muut 16,6 13,1 8,2 2,5 9,3
Työttömät 61,7 46,2 48,5 13,5 30,0

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilaston vuoden 2009 perusaineisto (tulonjakotilasto, EU-SILC, varallisuustutkimus).

Suhteellinen tuloköyhyys on määritelty suhteessa väestön keskituloihin, ja rajana EU-tilastoinnissa on 60 prosenttia mediaanitulosta. Se on myös yksi EU:n köyhyys- tai syrjäytymisriskin indikaattorin kolmesta ulottuvuudesta. Kaksi muuta ovat vakava aineellinen puute ja vajaatyöllisyys, jotka on myös esitetty taulukossa (sarakkeet 4 ja 5). Jos kotitalouden alle 60-vuotiaiden jäsenten yhteenlasketut työllisyyskuukaudet vuoden aikana ovat alle 20 prosenttia potentiaalisista työkuukausista, alle 60-vuotias henkilö on vajaatyöllinen. Aineellinen puute sinällään on yhdeksän osatekijän yhdistelmäindikaattori, joista vähintään neljällä on oltava puutteita. Yhdeksän osatekijää sisältää mm. maksuvaikeudet, tiettyjen kestokulutushyödykkeiden puutteet, ravintoon ja vapaa-aikaan liittyvät mahdollisuudet sekä kyvyn suoriutua yllättävistä menoista (aineellisen puutteen määritelmästä ks. Kaisa-Mari Okkosen artikkeli tässä lehdessä).

Köyhyys- tai syrjäytymisriskiin riittää puute yhdelläkin kolmesta ulottuvuudesta. Indikaattori on siis kolmen osajoukon unioni, eli se on yhdisteindikaattori ("tai"). Yksittäinen ulottuvuus, esimerkiksi suuret tulot, ei sinällään riitä poistamaan henkilöä köyhyydestä. Yhdisteindikaattorit tuottavat yleisesti suuria köyhyyslukuja. Esimerkiksi Suomessa on noin 900 000 henkilöä, jotka ovat pienituloisia tai kokevat aineellista puutetta tai elävät kotitaloudessa, joka on heikosti kiinnittynyt työmarkkinoille. Vastakohtana leikkausindikaattoreissa ("ja") kaikkien ehtojen on täytyttävä. Ne edellyttävät vahvaa puutteiden kasautumista ja tuottavat siten hyvin pieniä tunnuslukuja. Välimuodot voivat tuottaa hyvinkin eritasoisia lukuja. Taulukossa esimerkiksi aineellinen puute edellyttää kolmen osatekijän puutetta ja vakava aineellinen puute neljän; tunnusluku alenee samalla 8,4 prosentista 2,8 prosenttiin.

Tässä artikkelissa sovelletaan lähestymistapaa, jossa varallisuus lisätään resurssiulottuvuudeksi moniulotteisessa köyhyystarkastelussa1. Tällöin varallisuuden yhteyttä muihin huono-osaisuuden määritelmiin on helpompi tarkastella. Lähtökohtana on kaksivaiheinen ns. AF-köyhyysmitta (Alkire & Foster 2011), jossa ensimmäisessä vaiheessa määritellään köyhyyden ulottuvuudet (d) ja niille jokaiselle tietyt deprivaatiorajat. Toisessa vaiheessa määritetään, kuinka monella ulottuvuudella puutteita on oltava (k), jotta henkilö voidaan määritellä köyhäksi. Esimerkiksi köyhyys- tai syrjäytymisriskiä kuvaavassa indikaattorissa on valittu kolme ulottuvuutta (d=3; tulot, aineellinen puute, työllisyys) ja määritelty niille raja-arvot2. Toisessa vaiheessa on määritelty, että kyseessä on yhdisteindikaattori eli ehdoksi on asetettu puute yhdellä tai useammalla ulottuvuudella (k=1). Olennaista on, että mittari ottaa huomioon ulottuvuuksien yhteisjakauman. Tietojen on siis oltava saatavilla samassa kotitaloustason aineistossa.

Sivun alkuun

Varallisuus osana köyhyysindikaattoria

Varallisuus on resurssi, joka täydentää tuloja ja tuo kestävyysnäkökulman köyhyyden mittaamiseen. Varallisuuden karttuminen vaatii aikaa, joten tietyllä hetkellä mitattuna se heijastaa myös kotitalouden aiempaa taloudellista asemaa3. Ajatuksena on, että tulojen alentuessa varallisuus antaa mahdollisuuden yhteiskunnassa yleisesti odotetun vähimmäiselintason ylläpitämiseen tietyn ajanjakson ajan. Tulojen vähäisyys on siis suurempi ongelma, jos varallisuus ei anna joustovaraa. Pienituloisuuden pitkittyessä esimerkiksi kestokulutushyödykkeiden uusiminen voi vaatia säästöjen käyttämistä ja myös kulutustottumuksia on pakko muuttaa. Varallisuutta voidaan purkaa suoraan tai sitä voidaan käyttää velkojen vakuutena. Riittävän varakas pienituloinen voi saada esimerkiksi vakuudellisia kulutusluottoja, eikä hänen tarvitse turvautua korkeakorkoisempiin vakuudettomiin luottoihin tai pikavippeihin.

Varallisuus osana moniulotteista köyhyysindikaattoria vaatii vähävaraisuuden määritelmän. Tätä varten on ensin päätettävä, mihin riittävän varallisuuden raja vedetään. Yleinen ratkaisu on määrittää varallisuusraja suhteessa tuloköyhyysrajaan (vrt. Brandolini ym. 2010; Azpitarte 2012). Usein rajana käytetään neljäsosaa tuloköyhyysrajasta, joka vastaisi kolmen kuukauden tuloja (3/12 = 0,25). Taulukossa 2 on esitetty, miten varallisuusraja vaihtelee prosenttiosuuden/ajanjakson mukaan. Vuonna 2009 tuloköyhyysraja yhden hengen taloudelle oli noin 12 900 euroa vuodessa (1 080 euroa kuukaudessa), jolloin neljäsosa tästä olisi 3 230 euroa. Varallisuuden raja vaihtelee kotitalouden rakenteen mukaan eli se on kerrottava kotitalouden kulutusyksiköiden määrällä. Niinpä kolmen kuukauden raja esimerkiksi kahden aikuisen ja kahden lapsen taloudella olisi 2,1 x 3 230 = 6 785 euroa4.

Taulukko 2. Vähävaraisuuden raja vuonna 2009 eri puskuriajanjaksoilla/osuuksilla tuloköyhyysrajasta. Euroa. Tulokäsite: käytettävissä olevat rahatulot.

  Puskuriajanjakson pituus kuukausina
Kotitaloustyyppi 1 3 6 9 12
           
1 hengen talous 1 077 3 231 6 462 9 692 12 923
2 aikuista (1,5 kulutusyksikköä) 1 616 4 847 9 693 14 538 19 385
2 aikuista, 2 lasta (2,1 kulutusyksikköä) 2 262 6 785 13 570 20 353 27 138

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilaston vuoden 2009 perusaineisto (tulonjakotilasto, EU-SILC, varallisuustutkimus).

Toinen olennainen valinta on varallisuuskäsite eli millaista varallisuutta kotitaloudella on oltava alle edellä mainitun rajan. Varallisuus koostuu reaali- ja rahoitusvarallisuudesta vähennettynä veloilla. Mitä laaja-alaisemmaksi varallisuuden käsite määritellään, sitä alhaisempia ovat vähävaraisten väestöosuudet. Taulukossa 3 esitetään joitakin varallisuuskäsitteitä. Suppein käsite on likvidi finanssivarallisuus (talletukset, osakkeet, sijoitusrahastot), jota voidaan käyttää tarvittaessa helposti myös kulutustason ylläpitämiseen. Tällä käsitteellä noin 24 prosenttia väestöstä jäisi alle yhden kuukauden puskurin. Kun raja venytetään vuoteen, jo 74 prosenttia luokittuisi vähävaraiseksi. Kun koko nettovarallisuus otetaan huomioon, osuudet ovat merkittävästi alhaisempia: noin 16 prosenttia yhden kuukauden ja noin 30 prosenttia yhden vuoden rajalla.

Taulukko 3. Vähävaraisten osuus eri varallisuuskäsitteillä ja puskuriajanjaksoilla. Prosenttia henkilöistä. Tulokäsite: käytettävissä olevat rahatulot.

  Puskuriajanjakson pituus kuukausina
Varallisuuskäsite 1 3 6 9 12
           
Likvidi rahoitusvarallisuus 24,0 44,0 59,5 67,9 73,8
Likvidi rahoitusvarallisuus + vapaaehtoiset yksilölliset eläkkeet 21,2 39,6 55,5 64,5 70,8
Nettovarallisuus pl. oma asunto 23,0 31,2 41,2 48,8 55,7
Nettovarallisuus 15,9 19,9 24,1 26,6 29,0

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilaston vuoden 2009 perusaineisto (tulonjakotilasto, EU-SILC, varallisuustutkimus).

Myös yksilölliset vapaaehtoiset eläkevakuutukset voidaan purkaa poikkeustilanteissa (mm. pitkäaikainen työttömyys, avioero, pysyvä työkyvyttömyys), vaikka tästä voi aiheutua merkittäviä kustannuksia. Jos rajoitutaan pelkästään finanssivarallisuuteen, jäävät velat huomioimatta. Jos ne halutaan vähentää, on perusteltua ottaa mukaan myös vastaava varallisuuslaji (esimerkiksi autot). Omaa asuntovarallisuutta ei ole helppoa muuntaa likvidiksi, joten on perusteltua jättää se pois varallisuuskäsitteestä. Jäljempänä käytetään pääasiassa kaiken muun paitsi oman asunnon nettovarallisuuden (asunnon arvo − asuntovelat) kattavaa käsitettä.

Sivun alkuun

Varallisuuden liittäminen tuloköyhyyslaskelmiin pienentää köyhyysastetta 13 prosentista 5−9 prosenttiin

Vähävaraisten osuus väestöstä siis vaihtelee huomattavasti sen mukaan, mitä varallisuuskäsitettä käytetään ja mikä raja valitaan. Tämä heijastaa varallisuuden epätasaista jakautumista. On kuitenkin huomattava, että tarkoituksena on käyttää vähävaraisuuden indikaattoria vain täydentämään muita köyhyysmittareita. Moniulotteiset köyhyysmittarit vaikuttavat olevan huomattavasti vähemmän herkkiä varallisuuskäsitteelle ja ajanjakson pituudelle kuin vähävaraisten väestöosuus. Kun esimerkiksi tuloköyhyys ja varallisuus yhdistetään kaksoisehdoksi (d=2, k=2), on vaihtelu indikaattoreissa rajatumpaa (taulukko 4). Yhden kuukauden rajalla ja koko nettovarallisuus mukaan lukien 3,8 prosenttia väestöstä oli tulo- ja varallisuusköyhiä vuonna 2009. Vastaavasti vain likvidi rahoitusvarallisuus huomioiden osuus oli 5,7 prosenttia.

Taulukko 4. Tulo- ja varallisuusköyhien osuus eri varallisuuskäsitteillä ja puskuriajanjaksoilla vuonna 2009. Prosenttia henkilöistä. Tulokäsite: käytettävissä olevat rahatulot.

  Puskuriajanjakson pituus kuukausina
Varallisuuskäsite 1 3 6 9 12
           
Likvidi rahoitusvarallisuus 5,7 8,6 10,3 11,0 11,5
Likvidi rahoitusvarallisuus + vapaaehtoiset yksilölliset eläkkeet 5,4 8,4 10,1 10,8 11,4
Nettovarallisuus pl. oma asunto 4,5 7,0 8,8 9,7 10,3
Nettovarallisuus 3,8 5,3 6,3 6,8 7,1

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilaston vuoden 2009 perusaineisto (tulonjakotilasto, EU-SILC, varallisuustutkimus).

Kuviossa 1 on verrattu tuloköyhyyttä ja resurssien kaksoisehdon täyttävien osuutta väestöstä sosioekonomisen ryhmän mukaan kolmella eri varallisuuskäsitteellä ja kolmen kuukauden rajalla. Vain tulojen perusteella arvioituna 13,1 prosenttia väestöstä alitti köyhyysrajan vuonna 2009; jos varallisuus otetaan huomioon, osuus alenee 5−9 prosentin välille. Kaikkien väestöryhmien köyhyysasteet alenevat, mutta suhteellisesti enemmän eläkeläisillä ja yrittäjillä. Edelleen suhteellisesti tarkasteltuna tulot ja varallisuuden yhdistävä mittari identifioi selvemmin työttömät ja opiskelijat köyhinä väestöryhminä.

Kuvio 1. Tulo- ja varallisuusköyhät sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2009. Prosenttia henkilöistä. Tulokäsite: käytettävissä olevat rahatulot.

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilaston vuoden 2009 perusaineisto (tulonjakotilasto, EU-SILC, varallisuustutkimus).

Jos asuntovarallisuus otetaan huomioon, on pienituloisten ja vähävaraisten osuus aina alhaisempi kuin muita köyhyysmääritelmiä käytettäessä. Omasta asunnosta saatava tuotto voitaisiin laskea tuloihin ns. omistusasujien laskennallisen asuntotulon kautta. Tässä on kuitenkin pitäydytty kansainvälisten käytäntöjen mukaan rahatulojen käsitteeseen. Muun varallisuuden tuotto on mukana, sillä tulot sisältävät mm. osinko-, korko- ja vuokratulot.

Sivun alkuun

Varallisuus sekä köyhyys- ja syrjäytymisriski

Köyhyys- tai syrjäytymisriskiä kuvaavassa indikaattorissa on kolme osatekijää, joista yksi on tulot. Varallisuus voidaan yhdistää indikaattoriin joko käyttämällä tulojen ja varojen kaksoisehtoa tai tuomalla varallisuus erikseen neljäntenä ulottuvuutena moniulotteiseen indikaattoriin. Ensimmäisessä vaihtoehdossa ulottuvuuksia on siis kolme, joista ainakin yhden on täytyttävä (d=3, k=1). Jälkimmäisessä neljäulotteisessa mittarissa (d=4) on mielekästä edellyttää, että kaksi ehtoa (k=2) täyttyy (Törmälehto ym. 2012). Taulukossa 5 on esitetty, miten köyhyys- tai syrjäytymisriskiä kuvaavat osuudet muuttuvat näillä vaihtoehdoilla. Vähävaraisen rajana on neljäsosa tuloköyhyysrajasta ja varallisuuskäsitteenä nettovarallisuus ilman omaa asuntoa.

Taulukko 5. Varallisuus ja köyhyys- tai syrjäytymisriski vuonna 2009. Prosenttia väestöstä.

  Pienituloinen tai vakava aineellinen puute tai vajaatyöllisyys Pienituloinen ja vähävarainen, tai vakava aineellinen puute tai vajaatyöllisyys Pienituloinen tai vähävarainen tai vakava aineellinen puute tai vajaatyöllisyys
  AROPE (d=3,k=1) W-AROPE (d=3,k=1) W-AROPE2 (d=4, k=2)
       
Kaikki henkilöt 16,8 12,5 10,6
Yrittäjät 14,9 6,3 5,8
Palkansaajat 3,1 2,4 2,0
Opiskelijat 33,2 27,0 25,1
Eläkeläiset 24,6 15,0 11,3
Muut 16,6 13,4 11,9
Työttömät 61,7 58,4 50,0

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilaston vuoden 2009 perusaineisto (tulonjakotilasto, EU-SILC, varallisuustutkimus).

Sivun alkuun

Köyhyyden profiilin muutokset

Varallisuus vaikuttaa merkittävästi köyhyysmittareiden tasoon, ja joiltakin osin myös väestöryhmittäiset köyhyysprofiilit muuttuvat merkittävästi. Taulukko 6 esittää väestöryhmien köyhyysriskiä suhteessa koko väestöön, käyttäen mittareina tuloköyhyyttä, köyhyys- tai syrjäytymisriskiä sekä kolmea varallisuudella täydennettyä mittaria. Palkansaajilla kaikki indikaattorit ovat johdonmukaisesti 20 prosenttia koko väestön tasosta (suhteellinen riski 0,2). Varallisuuden yhdistäminen tuloköyhyyteen vähentää yrittäjien köyhyysriskiä koko väestön tasoa alemmaksi. Yrittäminen vaatii pääomia ja yrittäjillä varojen lisäksi myös tulojen mittaaminen on haasteellista (Okkonen 2011). Myös eläkeläisten suhteellinen köyhyysriski alenee, mikä selittyy varallisuuden elinkaarisidonnaisuudella. Varallisuus kertyy iän myötä velkaantumisen samalla vähentyessä. Työttömien ja opiskelijoiden suhteellista asemaa varallisuuden huomioon ottaminen heikentää.

Taulukko 6. Köyhyysriski suhteessa koko väestöön (koko väestö = 1) viidellä eri tunnusluvulla vuonna 2009. Varallisuusraja 25 % tuloköyhyysrajasta, varallisuuskäsite nettovarallisuus pl. oma asunto.

  Tuloköyhyys Tulo- ja varallisuus-
köyhyys
Köyhyys- ja syrjäytymisriski
  Pienituloinen Pienituloinen ja vähä-
varainen
Pienituloinen tai vakava aineellinen puute tai vajaa- työllisyys Pienituloinen ja vähävarainen, tai vakava aineellinen puute tai vajaatyöllisyys Pienituloinen tai vähävarainen tai vakava aineellinen puute tai vajaa- työllisyys
  (d=1,k=1) (d=2,k=2) AROPE (d=3,k=1) W-AROPE (d=3,k=1) W-AROPE2 (d=4, k=2)
           
% väestöstä 13,1 7,0 16,8 12,5 10,6
Suhteellinen riski          
Kaikki 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0
Yrittäjä ja maatalousyrittäjät 1,1 0,8 0,9 0,5 0,5
Palkansaajat 0,2 0,2 0,2 0,2 0,2
Opiskelijat 2,3 2,8 2,0 2,2 2,4
Eläkeläiset 1,4 1,0 1,5 1,2 1,1
Työttömät 3,5 4,3 3,7 4,7 4,7
Muut 1,0 1,1 1,0 1,1 1,1

Lähde: Tilastokeskus. Tulonjakotilaston vuoden 2009 perusaineisto (tulonjakotilasto, EU-SILC, varallisuustutkimus).

Köyhyys- tai syrjäytymisriskin indikaattori täydentää pienituloisuuden mittaria liittämällä siihen aineellista puutetta ja vajaatyöllisyyttä kuvaavia tietoja. Kun mittaria täydennetään varallisuudella, voidaan todeta vaikutuksen olevan samankaltainen kuin tulo- ja varallisuusköyhyyden tapauksessa. Yrittäjien ja eläkeläisten suhteellinen riski pienenee selvästi ja työttömien ja opiskelijoiden kasvaa. Kaksi kokeiltua vaihtoehtoa tuottavat varsin samanlaisen profiilin.

Sivun alkuun

Varallisuus kansainvälisissä köyhyystarkasteluissa

Yksi hyvän indikaattorin kriteeri on kansainvälinen vertailtavuus. Edellä sovellettua objektiivista varallisuusköyhyyden mittaria ei ole saatavilla Suomen lisäksi muista maista, eikä tilanne tule kohentumaan lähivuosina. EKP on kehittämässä ja koordinoimassa euroalueen kotitalouksien varallisuustutkimusta, mutta se ei sovellu köyhyystutkimukseen, sillä sen tulokäsite on puutteellinen eikä se kata elinolotietoja.

EU:n tulo- ja elinolotutkimuksessa (EU-SILC) on kuitenkin yksi muuttuja, joka indikoi kotitalouden varallisuusasemaa. Se on vastaus kysymykseen, joka on kysytty kaikissa maissa. Suomessa kysymys on muotoiltu seuraavasti: Pystyisikö taloutenne maksamaan yllättävän noin X euron suuruisen laskun kuukauden maksuajalla ottamatta luottoa tai pyytämättä apua (tuttavilta, sukulaisilta tai sosiaalitoimistosta)? Euromäärä on maan tuloköyhyysraja yhdelle henkilölle kuukausitasolla. Suomessa se oli 1 000 euroa vuonna 2009. Erityisesti pienituloisten vastauksen voi olettaa indikoivan yli 1 000 euron suuruisesta likvidistä varallisuudesta.

Kielteistä vastausta kysymykseen voidaan paremman tiedon puuttuessa käyttää subjektiivisena vähävaraisuuden osoittimena kansainvälisissä vertailuissa (Morrone ym. 2011). Törmälehto ym. (2012) osoittavat, että mittaus- ja käsite-eroista huolimatta tämä haastattelutieto korreloi Suomessa merkittävästi objektiivisten indikaattoreiden kanssa myös väestöryhmätasolla, kun tarkastellaan moniulotteista köyhyyttä. Taulukossa 7 on arvioitu vuoden 2010 EU:n tulo- ja elinolotutkimuksen aineistolla, miten tämä subjektiivinen likvidin varallisuuden indikaattori muuttaa kuvaa tuloköyhyydestä ja aineellisesta puutteesta. Tietoja on pidettävä useista syistä vain suuntaa antavina. Intuition mukaista kuitenkin on, että suhteellisesti eniten tunnusluvut alenevat Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa ja vähiten Bulgariassa, Latviassa ja Unkarissa.

Taulukko 7. Tuloköyhyys, köyhyys- ja syrjäytymisriski ja "subjektiivinen varallisuusköyhyys" (ei varaa yllättäviin menoihin). Prosenttia väestöstä. Järjestetty sarakkeen 6 mukaan.

  Tuloköyhä Tuloköyhä ja ei varaa yllättäviin menoihin Muutos, % AROPE Pienituloinen tai ei varaa yllättäviin menoihin tai vakava aineellinen puute tai vajaatyöllisyys Muutos, %
             
Norja 11,2 3,9 −65 14,9 6,7 −55
Ruotsi 12,9 5,3 −59 15,0 7,5 −50
Alankomaat 10,3 5,1 −50 14,8 8,6 −42
Islanti 9,8 5,6 −43 13,6 9,1 −33
Tanska 13,3 5,7 −57 17,9 9,7 −46
Luxemburg 14,5 8,8 −39 16,2 9,8 −40
Itävalta 12,1 7,3 −40 15,7 10,6 −32
Suomi 13,1 7,7 −41 16,9 11,1 −34
Tšekki 9,0 7,0 −22 13,6 11,5 −15
Malta 15,5 7,7 −50 19,8 12,4 −37
Belgia 14,6 9,2 −37 20,2 13,8 −32
Ranska 13,5 9,5 −30 18,8 14,1 −25
Slovenia 12,7 9,5 −25 18,2 14,5 −20
Portugali 17,9 9,3 −48 24,1 15,0 −38
Saksa 15,6 11,8 −24 19,2 15,1 −21
Iso-Britannia 17,1 9,6 −44 22,7 15,5 −32
Espanja 20,7 12,5 −40 24,6 15,8 −36
Slovakia 12,0 8,6 −28 19,8 15,9 −20
Italia 18,2 11,5 −37 23,0 16,2 −30
Kreikka 20,1 12,7 −37 26,4 17,9 −32
Viro 15,8 12,6 −20 21,6 18,2 −16
Puola 17,6 14,2 −19 27,2 23,3 −14
Unkari 12,3 11,6 −6 29,0 27,9 −4
Liettua 20,2 16,6 −18 33,2 29,7 −11
Romania 21,1 15,2 −28 40,9 33,1 −19
Latvia 21,3 19,9 −7 37,5 35,9 −4
Bulgaria 20,7 20,0 −3 41,3 40,2 −3

Lähde: Eurostat, EU-SILC (omat laskelmat EU-SILC käyttäjätiedostosta 2010, tulojen viitevuosi 2009).

Sivun alkuun

Ainutlaatuinen aineisto mahdollisti laskelmat

Tässä artikkelissa täydennettiin kahta yleistä köyhyysmittaria varallisuustiedoilla ja havainnollistettiin, kuinka varallisuus voitaisiin tuoda niiden yhdeksi osatekijäksi. Tämän mahdollisti Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen Suomessa tuotettu vuoden 2009 tulonjakotilastoon perustuva aineisto, jossa samalle kotitalousotokselle on saatavissa virallisessa tilastoinnissa käytetyt tulo-, varallisuus- ja elinolotiedot.

Tulokset osoittivat, että vähävaraisuus voidaan määritellä eri tavoilla ja tulokset vaihtelevat runsaasti. Yhdistettynä muihin köyhyysmittareihin käsite- ja määritelmäerojen vaikutus on kuitenkin varsin kohtuullista. Yleisesti köyhyysmittareiden arvot alenivat merkittävästi, kun varallisuus otettiin huomioon. Esimerkiksi resurssiperusteinen köyhyysmitta lähes puolittui. Muutokset olivat hyvin suuria myös väestöryhmittäin. Muita ryhmiä enemmän varallisuustietojen mukaan liittäminen vaikutti odotetusti yrittäjien ja eläkeläisten köyhyyslukuihin.

Lähteet:

Alkire, Sabina & Foster, James 2011. Counting and multidimensional poverty measurement. Journal of Public Economics 95(7−8).

Azpitarte, Francisco 2012. Using both income and wealth: A cross-country comparison between the U.S and Spain. Review of Income and Wealth, number 1, series 58 (March 2012).

Brandolini, Andrea & Magri, Silvia & Smeeding, Timothy 2010. Asset-based measurement of poverty. Journal of Policy Analysis and Management, 29.

Okkonen, Kaisa-Mari 2011. Yrittäjäkotitalouksien tulot ja pienituloisuus. Hyvinvointikatsaus 4/2011.

Törmälehto, Veli-Matti & Kannas, Olli & Säylä, Markku 2012. Integrated measurement of household-level income, wealth and non-monetary well-being in Finland. IARIW Conference, Boston, 5−11.8.2012. www.iariw.org.

Morrone Adolfo & Scrivens Kate & Smith C. & Balestra, C. 2011. Measuring Vulnerability and Resilience in OECD Countries. Paper presented at the 2011 IARIW-OECD Conference on Economic Insecurity: Measurement, Causes, and Policy Implications, November 22−23 2011, Paris, France.

_______

1  Perinteinen tapa yhdistää varallisuus köyhyysmittareihin on ns. annuiteettimenetelmä, jossa tavoitteena on tulojen ja varallisuuden yhdistäminen yhdeksi resurssimittariksi (Brandolini ym. 2010). Tällöin tulokäsitteen omaisuustulot korvataan laskennallisella tulovirralla, joka saadaan jakamalla kotitalouksien diskontattu varallisuus tasan yli tietyn ajanjakson.
2  Köyhyys- ja syrjäytymisriskissä työintensiteetti on määritelty vain 0−59-vuotiaille. Siten indikaattori on yli 60-vuotiaille kaksiulotteinen (tulot ja vakava aineellinen puute).
3  Toinen yleinen aiempaa taloudellista asemaa heijastava köyhyysindikaattori on pitkittynyt pienituloisuus eli niiden henkilöiden osuus, jotka olivat tuloköyhiä tilastovuoden lisäksi kahtena edeltävästä kolmesta vuodesta.
4  Kulutusyksikköasteikko on Eurostat-asteikko (muunnettu OECD), jossa ensimmäinen aikuinen saa painon 1, muut yli 13-vuotiaat painon 0,5 ja 0−13-vuotiaat painon 0,3.


Päivitetty 10.12.2012