Voitot kasvaneet enemmän kuin investoinnit

  1. Isompi osuus voitosta omistajille
  2. Rahoitusasemassa selkeä parannus 1990-luvulla

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Rahoitusasemassa selkeä parannus 1990-luvulla

Yritysten rahoitustilannetta kuvaa myös bruttosäästö. Nettosäästö puolestaan kuvaa yritysten käytettävissä olevia tuloja osinkojen ja muiden omistajille jaettujen erien jälkeen. Bruttosäästössä siihen lisätään kiinteän pääoman kuluminen eli poistot, mikä on vähennetty nettosäästöä laskettaessa mutta ei ole oikeasti kulutettua rahaa. Bruttosäästö kuvaa sitä tulovirtaa, mikä yrityksillä on käytettävissään investointeihin.

Yritysten bruttosäästö on kasvanut melko tasaisesti (Kuvio 4). Lama- ja taantumakausina bruttosäästö on tietysti pienentynyt. Kuviossa on esitetty myös yritysten kiinteät investoinnit kotimaahan.

Kuvio 4. Yritysten bruttosäästö ja investoinnit

* ennakkotieto, lähde: Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskus

Kuviosta voi havaita selkeän muutoksen yritysten rahoitustilanteessa. Aina vuoteen 1993 asti investoinnit ylittivät bruttosäästön yhtä vuotta lukuun ottamatta. Sen jälkeen vuodesta 1994 alkaen investoinnit ovat jääneet joka vuosi pienemmiksi kuin bruttosäästö. Investointeihin olisi ollut käytettävissä enemmän tuloja.

Tämä näkyy suoraan yritysten rahoitusasemassa eli nettoluotonannossa (Kuvio 5). Kun se on ollut negatiivinen, yritykset ovat velkaantuneet tai vähentäneet rahoitusvarojaan. Investoinnit tehtiin 1990-luvun alkuun asti huomattavalta osin velaksi. Kun rahoitusasema sitten muuttui positiiviseksi, yritykset ovat vähentäneet velkojaan ja kasvattaneet rahoitusvarojaan. Niitä on lainattu talouden muille sektoreille ja sijoitettu ulkomaille.

Kuvio 5. Yritysten rahoitusasema eli nettoluotonanto

* ennakkotieto, lähde: Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskus

 

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 22.10.2012