Syömisen ajat ja paikat

  1. Ajankäyttötutkimuksen antama kuva kodin ulkopuolella ruokailusta
  2. Ruokailurytmi on vapautunut viikonloppuisin
  3. Ruokailu yksin ja muiden kanssa
  4. Ulkona syömisen tilanteet
  5. Ravintolassa vietetty aika on vähentynyt
  6. Ulkona syömiseen vaikuttavat tulot, ikä, asenteet ja ravintolatarjonta
  7. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Johanna Varjonen on erikoistutkija Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2012.

Syöminen on pitkään ankkuroitunut kodissa perheen kanssa yhdessä syötävään ateriaan. Kolmen vuosikymmenen aikana ruokailu on kuitenkin muuttunut. Mikroaaltouunien yleistyminen 1980-luvulla ja ruoan lämmittämisen helppous niissä vapautti perheenjäsenet syömään eri aikoina, ja valmisateriat vapauttivat ruoanvalmistuksen pakosta. Eniten aikaa vievä kotityö helpottui. Uusin muutos liittyy ruokailuun kodin ulkopuolella, mikä vapauttaa aterian suunnittelusta ja siihen varautumisesta ruokahankinnoin.

Aiemmin ulkona syöminen vapaa-ajalla oli erityistä. Se juhlisti merkkipäivää tai oli juhla itsessään. Se on sitä edelleenkin, mutta ulkona syömisestä on tullut monille myös osa arkea. Ulkona syömisen monipuolistumisesta kertoo jo nimityskin: ulkona syöminen on tullut yleiskäsitteeksi suppeamman ravintolassa ruokailun sijaan.

Kuvaan tässä artikkelissa syömisen aikoja ja paikkoja sekä tarkastelen niiden muuttumista. Erityisesti kiinnitän huomiota vapaa-ajan ulkona syömiseen1. Tässä tarkastelussa aikaperspektiivi on tosin vain parikymmentä vuotta, mikä historiallisessa katsannossa on varsin lyhyt aika toiminnolle, joka lienee yhtä vanha kuin ihmiskunta. Kuitenkaan koskaan ennen Suomessa ei ruokaa ole ollut niin paljon tarjolla ja vaivattomasti suuhun poimittavissa kuin nyt – jos vain on rahaa sen ostamiseen. Ravintoloiden ja muiden varsinaisten ruokapaikkojen lisäksi kadunvarsille ja kauppakeskuksiin on ilmestynyt kahviloita ja kioskeja, joihin voi pysähtyä nauttimaan makeita ja suolaisia leivonnaisia, juomia, makeisia, välipaloja ja kesäaikaan tuoreita marjoja tai ostaa niitä mukaan matkalle. Syömisen tuottaman mielihyvän houkutukset ympäröivät meitä huomattavasti useammin kuin vielä vuosikymmenkin sitten.

Ulkona syöminen ymmärretään laajempana kuin ravintolaruokailu, koska ulkona syömiseen sisältyy myös välipala-aterioinnin tyyppinen syöminen. Tutkimuksessamme ulkona syömiseksi määriteltiin perinteisen ravintolassa tai muussa ruokapaikassa ruokailun lisäksi take away -ateriat ja välipalat, jotka ovat ruokapalveluyritysten valmistamia ja myymiä, mutta jotka voidaan syödä kotona tai sananmukaisesti ulkona. Sen sijaan supermarketeissa myytävät välipalat ja valmisruoat jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Perinteisissä empiirisissä aineistoissa, joita edustavat Tilastokeskuksen kulutustutkimus ja Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa ry:n teettämä ravintolaruokailun trenditutkimus, kasvavaan välipalasyömiseen ei ole kiinnitetty vielä kovin paljoa huomiota, vaikkakin kahvit ja pullat sekä pikaruoka on aina raportoitu erikseen. Samoin Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus erottelee ateriat kahvittelusta ja välipalojen syönnistä ja raportoi lisäksi syömispaikan.

Taustoitan aluksi ulkona syömistä aiemman tutkimuskirjallisuuden avulla. Seuraavaksi esitän ruokailuun liittyviä analyysituloksia Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen aineistoista eri vuosikymmeniltä. Sen jälkeen tarkastelen ulkona syömisen syitä ja käytäntöjä ravintolaruokailun trenditutkimuksen aineistojen2 pohjalta ja lopuksi kokoan erilaisten aineistojen tuottamista tuloksista kokonaiskuvaa.

Ulkona syömistä on tutkittu erityisesti niissä maissa, joissa ravintolaelinkeino on vanhemman taajamatyyppisen asumisen tai turismin vuoksi vahvempaa kuin meillä. Talousteorian mukaan uskotaan, että ruoanvalmistusta ulkoistetaan sitä enemmän, mitä suuremmat talouden tulot ovat. Tutkimukset vahvistavat oletuksen yleisellä tasolla, mutta yhteys ei ole aivan suoraviivainen. Erot ilmenevät eri tavoin erilaisissa ravintoloissa käynneissä.

Tuloilla näyttää olevan vaikutusta silloin, kun valitaan kallis ja korkeatasoinen ravintola. Ne eivät tunnu suuresti vaikuttavan käynteihin pikaruokaravintoloissa, pitserioissa tai etnisissä ravintoloissa. Tutkimukset osoittavat myös, että perheen ruokataloudesta vastaavan henkilön työssäkäynti, suurehkot tulot ja koulutus sekä asuinpaikan korkea kaupungistumisen aste lisäävät todennäköisyyttä kodin ulkopuoliseen ruokailuun. Molempien vanhempien työssäkäynti ja sen aiheuttama kiire saa lapsiperheen suosimaan pikaruokaravintoloita, sillä annosten valmistumisen odotteluun perinteisissä ruokaravintoloissa kuluu liikaa aikaa. (Esim. Byrne ym. 1998; Olsen ym. 2000; Lankinen 2008.) Suomalaiset lapsiperheet ruokailevat pikaruokaravintoloissa usein matkalla ollessaan, jolloin annosten nopea saatavuus on tärkeää (Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Sre 2009).

Viime vuosina ravintolaruokailun yhteydet ihmisten terveyteen ovat nousseet tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi. Tämä liittyy huoleen nuorten lihavuuden yleistymisestä. Tulilinjalla ovat erityisesti pikaruokaravintolat. Vaikka niitä yleisesti pidetään epäterveellistä ruokaa tarjoavina, pitävää näyttöä niiden ja lihavuuden yhteydestä ei ole ollut helppoa osoittaa, sillä painonhallintaan vaikuttavat monet muutkin ruokatottumuksiin ja elämäntapaan liittyvät seikat. Pikaruokaa puolustavat tutkijat korostavat, että tuhdin annoksen ravintolassa syönyt ei syö enää kotona, toisin kuin vain kevyen annoksen syöneet (Mehta & Chang 2008; Anderson & Matsa 2011).

Meillä Suomessa on monista Etelä-Euroopan maista poiketen vahva joukkoruokailuperinne maksuttomine kouluaterioineen ja subventoituine työpaikkaravintola-annoksineen. Näissä ruokalistojen suunnittelua ovat pitkään ohjanneet asiantuntijoiden laatimat ravitsemussuositukset, mistä syystä joukkoruokailu on pikemminkin edesauttanut terveellistä ruokailua, muun muassa kasvisten ja salaattien käyttöä.

Ajankäyttötutkimuksen antama kuva kodin ulkopuolella ruokailusta

Energian tarve on perusta, joka ohjaa syömistä ja ruokarytmiä. Aamupala, lounas, päiväkahvi tai muu välipala iltapäivällä, päivällinen ja iltapala muodostavat suomalaisen ruokailun tavanomaisen rytmin, josta on yksilöllisiä variaatioita. Kaikki ateriat tai osa niistä voidaan syödä kotona tai kodin ulkopuolella. Ajankäyttötutkimuksista saadaan esille aterioinnin kokonaiskuva ja vaihtelevasti myös kodin ulkopuolella ruokailu. Tässä tärkeää on tietenkin se, onko ulkona syöminen eroteltu muista aterioista ajankäytön luokituksissa. Ajankäytön luokittelujen pitäisi pysyä ajankohdasta toiseen mahdollisimman samanlaisina, jotta tiettyjen toimintojen muutosta voitaisiin seurata.

Ravintolassa ruokailu ei ole kuulunut näihin toimintoihin, vaan muutos suhtautumisessa ravintolassa tapahtuvaan ruokailuun näkyy selvästi eri vuosikymmenien aineistojen luokitteluissa. Ulkona syömistä voidaan jäljittää kahdella tavalla: toisaalta ajankäytön toimintoluokituksen avulla ja toisaalta toiminnon paikkaa kuvaavan luokituksen avulla. Vuoden 1979 aineistossa ulkona syömistä ei erotettu muusta ruokailusta. Vuoden 1987−1988 aineisto on erinomainen, sillä ulkona syöminen on eroteltu sekä toimintojen kesto- että rytmiaineistossa. Kaksi uusinta ajankäyttötutkimusta erottelevat ulkona syömisen kestot, mutta rytmit saadaan selville vain paikkakoodin avulla.

Seuraavassa kuvataan ensin ruokailuun käytettyä aikaa kokonaisuudessaan ja sitten ruokailun ajoittumista vuorokauden eri tunneille. Kuviosta 1 ilmenee, että ruokailu on välttämätön päivittäinen toimi, jossa erot eri vuosien välillä eivät ole kovin suuret. Hienoinen kasvu syömiseen käytetyssä ajassa näyttää johtuvan lähes yksinomaan kahvitteluun ja välipalojen syöntiin käytetyn ajan lisääntymisestä.

Kuvio 1. Ruokailuun käytetty aika vuosina 1987−1988, 1999−2000 ja 2009−2010. Min/pv.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Kotona syötyjen aterioiden suhdetta kodin ulkopuolella syötyihin valaisee kuvio 2. Siinä on mukana pelkästään ateriat, ei välipalojen yms. syömistä. Kodin ulkopuolella syövät eniten 20−24-vuotiaat, joiden ruokailuista 60 prosenttia tapahtuu kodin ulkopuolella. Noin 20 prosenttia aterioista syödään työ- tai opiskelijaravintoloissa, 20 prosenttia toisessa kotitaloudessa ja runsaat 10 prosenttia ravintoloissa. Ravintolassa puolestaan ruokailevat eniten 25−34-vuotiaat. Tässä ei ole tapahtunut muutosta kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana. Työpaikalla ruokailu on sen sijaan tänä aikana hiukan vähentynyt tässä ikäryhmässä. Se saattaa johtua työttömyyden lisääntymisestä tai take away -ruokien käytöstä työpaikalla, sillä ravintolaruokailu ei ole vastaavasti lisääntynyt. On kuitenkin huomattava, että ajankäyttötutkimus kuvaa ruokailuun käytettyä aikaa keskimäärin päivää kohti, ei ruokailukertoja.

Kuvio 2. Ruokailupaikka iän mukaan vuonna 2009−2010. Osuus kaikesta ruokailusta.Prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus. Ajankäyttötutkimus.

Kiinnostava piirre on toisessa kotitaloudessa aterioinnin yleisyys varsinkin 20−24-vuotiaiden keskuudessa. Se on yhtä yleistä kuin ravintolassa, koulussa tai työpaikalla ruokailu ja on jopa yleistynyt tultaessa tälle vuosituhannelle. Toisessa kotitaloudessa ruokailu tarkoittanee omien vanhempien luona ruokailua ja ehkä myös ystäväporukan ruoanlaittoharrastusta. Eläkeikäisten ateriointi on kotikeskeistä. He eivät syöneet kodin ulkopuolella juuri lainkaan vuonna 1987−1988, mutta osuus on noussut jo runsaaseen 10 prosenttiin ruokailuajoista vuonna 2009−2010. Kotiate­rioihin käytetty aika on kuitenkin vähentynyt selvästi, mutta se ei ole kokonaan korvautunut kodin ulkopuolisella ruokailulla. Selitys saattaakin piillä siinä, että aterioita on korvattu välipaloilla. Kahvitteluun ja välipalojen syömiseen käytetty aika päivässä kasvaa 43 minuutista 55 minuuttiin siirryttäessä 45−54-vuotiaiden ikäryhmästä 55−64-vuotiaiden ikäryhmään. Kyse lienee siitä, että säännöllinen työaikainen ruokailu korvautuu 55−64-vuotiailla osittain välipaloilla. Tätä vanhemmat kasvattavat välipalan syömisaikaa vielä muutamilla minuuteilla päivää kohden.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 20.3.2013

Jaa