Ajankäyttö on kansainvälisesti laajeneva tutkimusala

  1. Suomi on ollut edelläkävijä ajankäytön kansainvälisissä vertailuissa
  2. Kansainvälinen ajankäyttötutkimusarkisto perustettiin vuonna 1985
  3. Eurooppalainen harmonisointi käynnistyi 1990-luvulla
  4. YK kehittää ajankäyttötutkimusta kehitysmaiden tarpeisiin
  5. Pohjoismainen ajankäyttötutkimus käynnistyi Tanskassa
  6. Ajankäyttötutkijoiden järjestö julkaisee tieteellistä aikakauslehteä
  7. Satoja ajankäyttötutkimuksia

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kansainvälinen ajankäyttötutkimusarkisto perustettiin vuonna 1985

Suomen ajankäyttöä kuvaavat aineistot pääsivät laajaan kansainväliseen käyttöön kansainvälisen ajankäyttötutkimusarkiston (MTUS) perustamisen myötä. Tämän arkiston pani alulle vuonna 1985 professori Jonathan Gershuny Euroopan unionin alaisen niin sanotun Dublinin säätiön (The European Foundation on Living and Working Conditions) alkurahoituksella (Gershuny 1995, 547; Gershuny ym. 2000).

Suomen ensimmäiset aineistot luovutettiin arkistoon 1990-luvun alussa. Arkistoa ylläpidetään nykyisin Oxfordin yliopistossa, ja siinä on yli 60 ajankäyttöaineistoa 22 eri maasta (Centre for Time Use Research – information gateway 2012).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.12.2012