Yksin asuvien miesten aika

  1. 45 vuotta täyttäneiden miesten ansiotyöhön käyttämä aika on lisääntynyt
  2. 45 vuotta täyttäneet yksin asuvat miehet tekevät paljon kotitaloustöitä
  3. Ikä vaikuttaa vapaa-ajan käyttöön
  4. Yksin asuvat miehet tekevät vapaaehtoistyötä yhtä aktiivisesti kuin suomalaiset miehet keskimäärin
  5. Yksin asuvat miehet antavat apua enemmän kuin ottavat apua vastaan
  6. Yksin asuvat nuoret miehet kärsivät aikapulasta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Yksin asuvat miehet antavat apua enemmän kuin ottavat apua vastaan

Ajankäyttötutkimuksen haastattelua edeltäneen neljän viikon aikana 57 prosenttia yksin asuvista miehistä oli auttanut toista kotitaloutta ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan. Osuus on suunnilleen sama kuin koko väestöllä. Eniten apua oli annettu ostoksissa ja asioinneissa, piha-, lumi- ja puutarhatöissä sekä kuljetuksissa tai muutoissa.

44 prosenttia oli saanut apua kotitalouteensa liittyvissä töissä tuttavalta, sukulaiselta tai naapurilta haastattelua edeltäneen neljän viikon aikana. Osuus on pienempi kuin väestöllä keskimäärin. Eniten apua oli saatu ruoanlaitossa ja siivouksessa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.12.2012