Lähipalvelujen merkitys kasvaa väestön ikääntyessä

  1. Lähipalvelujen taustalla keskushierarkiateoriat
  2. Asukkaiden näkemykset lähipalveluista vaihtelevat asuinalueen ja kotitaloustyypin mukaan
  3. Lähipalveluita kehitettävä käyttäjän näkökulmasta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Hannu Kytö on erikoistutkija Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2012.

Väestörakenteen muutos ja muuttoliike muokkaavat lähitulevaisuudessa alueellisia palvelutarpeita. Lisäksi käyttäjien tyytyväisyys palvelujen saatavuuteen on viime vuosina vähentynyt. Etenkin lähipalvelujen suunnitteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan yhtenä ominaispiirteenä on ollut laaja ja kaikille suunnattu julkisten hyvinvointipalvelujen tarjonta. Toinen piirre on ollut suhteellisen tasainen tulonjako. Viime vuosina kumpikin näistä on kokenut suuria muutoksia. Etenkin 1990-luvun puolivälin jälkeen tuloerot ovat kasvaneet erityisen nopeasti Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa (OECD 2008). Myös julkisten palvelujen tuotantovastuuta on siirretty markkinoille ja kolmannelle sektorille sekä myös palvelujen käyttäjille (Eronen ym. 2010). Samaan aikaan suuret ikäluokat ovat tulossa eläkeikään ja Suomen väestö vanhenee vauhdilla. Kehitys johtaa etenkin lähipalvelujen kysynnän merkittävään kasvuun, ja kokonaan uusien palveluratkaisujen merkitys korostuu entisestään. Keskustelu lähipalveluista on ajankohtaista myös meneillään olevan kuntarakenneuudistuksen vuoksi. Tarkastelen tässä artikkelissa, mitä tarvittavat lähipalvelut ovat ja miten niitä pitäisi kehittää.

Suomessa monet ovat pyrkineet määrittelemään ja luokittelemaan palveluja sekä hallinnollisista että palvelujen käyttäjien näkökulmista. Tästä syystä esimerkiksi kohtuullisena pidetyt palvelumatkat saattavat vaihdella luokittelusta ja näkökulmasta riippuen huomattavastikin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (Zitting & Ilmarinen 2011) mukaan yleisimmin lähipalveluna pidetään neuvolaa, päivähoitoa, kotipalveluja ja kotisairaanhoitoa. Myös kaupan ja koulun sijaintia lähellä pidetään tärkeänä. Lähipalvelulla tarkoitetaan usein palvelua, jota käytetään lähes päivittäin ja jonka piiriin löytyy tarpeeksi asiakkaita muutaman tuhannen ihmisen asukaspohjasta. Lähipalvelun tulee olla helposti saavutettavissa. Sen on oltava myös lähellä tai sinne on oltava hyvät kulkuyhteydet. Lähipalvelun tarkoitus on olla helposti saavutettavaa ihmisläheistä palvelua.

Meneillään olevassa kuntarakennekes­kustelussa pääpaino on ollut kuntien uusissa rajoissa, jolloin palvelujen järjestäminen ja niiden käyttömahdollisuudet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Palveluverkkoja suunniteltaessa ja etenkin lähipalveluita määriteltäessä tulee niiden käyttäjien näkemykset ja kokemukset ottaa huomioon entistä paremmin. Kotitalous­tyyppi, asuinalue, elämäntilanne, asuinpaikka ja liikkumistottumukset vaikuttavat palvelutarpeisiin ja lähipalvelukäsitteen sisältöön. Työssä käyvä voi asioida työmatkansa varrella olevassa palvelupisteessä. Erityisen tärkeitä helposti saavutettavat lähipalvelut ovat lapsille ja nuorille, vanhuksille ja vammaisille sekä niille, joilla ei ole mahdollisuutta oman auton käyttöön. Lähipalveluiden saavutettavuudessa tuleekin kiinnittää huomiota myös liikenne- ja kuljetuspalveluiden saatavuuteen.

Lähipalvelujen taustalla keskushierarkiateoriat

Palvelut ovat osa alue- ja yhdyskuntarakennetta yhdessä asutuksen, työpaikkojen ja liikennereittien kanssa. Alue- ja yhdyskuntarakenteen sekä palveluverkkorakenteen tutkimus ja suunnittelu ovat pohjautuneet sijainti- ja vaikutusalueteorioihin, joista ensimmäisiä ja tunnetuimpia ovat Walter Christallerin (1933) keskus- ja vaikutusalueteoria sekä August Löschin (1940) yleinen sijaintiteoria. Christallerin mallissa jokaista suurta asutuskeskusta ympäröi tasavälein pienempiä asutuskeskuksia, joissa tuotetaan lähipalveluja ja täydentävät palvelut haetaan hierarkialtaan ylemmän tason keskuksista. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan fyysisen palveluverkon rakentaminen perustui pitkälti etenkin 1960- ja 1970-luvuilla keskus- ja vaikutusalueteoreettiseen ajatteluun. Eritasoisille keskuksille määriteltiin palveluvarustus, joka pyrittiin toteuttamaan koko maan tasolla. Näitä iäkkäitä teorioita sovelletaan vieläkin mm. myymäläverkostojen suunnittelussa ja tutkimuksessa.

Keskus- ja vaikutusalueteoriat ovat usein taustalla myös tämän päivän palveluverkkosuunnittelussa. Esimerkiksi Ilkka Lehtola (2008) on mallintanut palvelutyypit yhdistämällä Kuntaliiton palvelujen saavutetta­vuusryhmityksen (Kuntaliitto 2007) Graham Rowlesin (1983) tilan hierarkiaan. Rowlesin esittämässä hierarkiassa tila on ryhmitetty kodista lähteviin ulkoneviin sisäkkäisiin vyöhykkeisiin tilan käytön ja tukiverkostojen pe­rusteella. Lähipalveluympäristö voi suu­rissa kunnissa olla kaupunginosa, pienemmissä kunnissa taajama tai kylä. Kylä on perinteisesti ollut aluehierarkian alin taso, jossa palveluja on organisoitu, mutta palveluverkoston heikkenemisen myötä toiminnallinen yhteisyys on menettänyt merkitystään. Lehtolan mallissa palvelut on jaettu lähipalveluihin, seudullisiin palveluihin ja laajan väestöpohjan palveluihin. Lähipalveluihin kuuluvat esimerkiksi lasten päivähoito, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan vastaanotto, perusopetus, kioski ja lähikauppa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 4.6.2012

Jaa