Huoltosuhde aiheuttaa huolta

  1. Väestöllisen huoltosuhteen alueittaiset erot ovat suuria
  2. Taloudellinen huoltosuhde reagoi talouden muutoksiin
  3. 1990-luvun lama romahdutti taloudellisen huoltosuhteen
  4. Uudenmaan ja Ahvenanmaan huoltosuhde edullisin
  5. Työllisten osuus väestöstä aikaisempaa pienempi
  6. Miten huoltosuhteen käy tulevaisuudessa?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Kaija Ruotsalainen on tilastopäällikkö Tilastokeskuksen Henkilöstötilastoyksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2012.

Keskustelua kuntauudistuksesta on käyty kiivaana viime syksyn ja tämän alkuvuoden aikana. Hallituksen esityksessä kuntauudistuksen perusteluina on ollut mm. kuntapalveluiden turvaaminen ja kansalaisten yhdenvertaisuus sekä se, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen vaaditaan tulevaisuudessa nykyisiä kuntia suurempi väestöpohja. Ikärakenteensa perusteella monet kunnat taistelevatkin nyt elinkelpoisuuden rajalla.

Koko väestön ikärakenteen kuvaamiseen yhdellä luvulla on kehitetty joukko mittareita, joista yleisempään käyttöön ovat jääneet väestöllinen huoltosuhde ja taloudellinen huoltosuhde. Väestöllinen huoltosuhde on lasten ja eläkeläisten määrän ja työikäisten määrän suhde. Taloudellinen huoltosuhde puolestaan kuvaa työttömien ja muiden työvoiman ulkopuolella olevien määrän suhdetta työllisten määrään.

Huoltosuhteella ei kuitenkaan voi kuvata väestörakennetta. Esimerkiksi 1950-luvulla väestöllistä huoltosuhdetta rasitti suuri lasten määrä − nyt sitä puolestaan huonontaa suuri eläkeikäisten määrä. Taloudellista huoltosuhdetta puolestaan heikensi 1990-luvun alussa suuri työttömien määrä.

Väestöllisen huoltosuhteen alueittaiset erot ovat suuria

Väestöllinen huoltosuhde pohjautuu pelkästään väestön ikärakenteeseen eikä se ota huomioon työllisyyttä. Kansainvälisissä vertailuissa lapsiin luetaan yleensä 0−14-vuo­tiaat ja eläkeikäisiin 65 vuotta täyttäneet. Näin työikäisiä ovat 15−64-vuotiaat. Suomessa kuitenkin suurin osa 15−17-vuotiaista on vielä opiskelemassa ja asuu vanhempiensa kanssa, joten tässä tarkastelussa väestöllinen huoltosuhde on laskettu alle 18- ja yli 64-vuo­tiaiden osuutena 18−64-vuotiaasta väestöstä.

Vuodesta 1987 lähtien väestöllinen huoltosuhde on pysytellyt noin 60:ssa (kuvio 1). Vuonna 1987 lapsia ja vanhuksia oli 56 sataa työikäistä kohden, vuoteen 2011 mennessä huoltosuhde oli noussut 62:een

Väestöllisen huoltosuhteen alueittaiset ja kunnittaiset erot ovat suuria. Maakunnittain huoltosuhteet vaihtelevat tällä hetkellä Uudenmaan 54:stä Etelä-Savon 71:een. Yksittäisten kuntien väliset erot ovat tätäkin suurempia. Asukasmäärältään suurissa kunnissa huoltosuhteet ovat pääosin edullisempia kuin pienissä kunnissa. Helsingissä on maan pienin huoltosuhde (46,6), ja suurin arvo on Kivijärvellä (103,7).

Väestöllinen huoltosuhde oli yli 100 kahdessa kunnassa vuonna 2011, eli niissä oli alle 18-vuotiaita ja yli 64-vuotiaita enemmän kuin työikäisiä. Syyt liittyvät syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen kehitykseen. Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla väestölliseen huoltosuhteeseen vaikuttaa keskimääräistä korkeampi hedelmällisyys, mutta muu osa maata on jo menettämässä runsaan maassamuuton takia luonnollisen väestönkasvunsa − ja tulevaisuudessa tilanne vain pahenee.

Etenkin vanhusväestön määrän huomattava kasvu nostaa väestöllistä huoltosuhdetta tulevaisuudessa, ja jo vuonna 2020 koko maan huoltosuhteen arvioidaan olevan 75 ja vuonna 2030 reilusti yli 80.

Väestöennusteen mukaan huoltosuhde ei parane tulevaisuudessa yhdessäkään Suomen kunnassa, ja vuonna 2020 Suomessa lasketaan olevan lähes 100 kuntaa, joissa huoltosuhde nousee yli 100:n eli lapsia ja vanhuksia on enemmän kuin työikäisiä.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 4.6.2012

Jaa