Aikuisuuteen siirtymisen ehdot muuttuvat
- Ensisynnytysikä yhä nousussa
- Kulttuuriset ja rakenteelliset tekijät muutosten taustalla
- Kansalliset instituutiot kanavoivat epävarmuuden vaikutuksia
- Maiden väliset erot kasvussa
- Määräaikaisuus viivästyttää perheen perustamista Suomessa
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Maiden väliset erot kasvussa
Anxo ym. (2010) laskivat yhdeksästä Euroopan maasta sen mediaani-iän, jolloin miehet muuttavat vanhempiensa luota sekä sen mediaani-iän, jolloin naiset saavat ensimmäisen lapsensa. Ruotsissa vanhempain luota muuton mediaani oli miehillä alhaisin (21 v.), mutta ensisynnytysikä naisilla korkein (31 v.). Tämä tarkoittaa keskimäärin varsin pitkää itsenäisen tai lapsettomassa parisuhteessa, usein avoliitossa, elämisen jaksoa.
Italiassa, Kreikassa ja Unkarissa naisten ensisynnytysiän mediaani on sen sijaan vuotta alhaisempi kuin se mediaani, jolloin miehet muuttavat vanhempiensa luota. Koska naiset ovat parisuhteissa puolisoitaan tyypillisesti parisen vuotta nuorempia, tuloksen voi tulkita niin, että vanhempien luota muutetaan vasta siinä vaiheessa, kun perustetaan oma perhe – noin vuotta ennen esikoisen syntymää. Espanjassa kyseiset mediaani-iät ovat molemmat 29 vuotta. Keski-Euroopan maissa Itävallassa, Ranskassa ja Saksassa sekä Britanniassa miehet ovat tyypillisesti 4–5 vuotta nuorempia kotoa muuttaessaan kuin naiset ensimmäistä kertaa synnyttäessään. Edellisen laskutavan mukaan nuoret miehet ehtivät näissä maissa siis elää noin 6–7 vuotta itsenäisesti tai lapsettomassa parisuhteessa ennen isäksi tuloa.
Toisen demografisen siirtymän teorian mukaisesti avioitumisaste on pitkällä aikavälillä laskenut ja ensimmäisen avioliiton solmimisen ikä on noussut kaikissa teollisuusmaissa viime vuosikymmeninä. Suomessa naiset solmivat ensimmäisen avioliittonsa keskimäärin 30,3- ja miehet 32,6-vuotiaina vuonna 2010, kun vastaavat luvut 1970-luvun alussa olivat noin 23 ja 25 vuotta (Tilastokeskus 2011).
Kehitys avioliittoinstituutioon suhteen ei kuitenkaan ole ollut kaikilta osin niin yhteneväistä kuin hedelmällisyyden väheneminen. Suurimmassa osassa teollisuusmaita avoliitot ja avioliiton ulkopuoliset synnytykset yleistyivät 1980-luvulta 1990-luvulle siirryttäessä, Pohjoismaissa jo aiemminkin, mutta Japanissa ja Etelä-Euroopassa nämä ilmiöt olivat vielä 2000-luvun alussa varsin poikkeuksellisia. (Van de Kaa 2002.)
Nämä kulttuuriset erot avoliittojen hyväksyttävyydessä heijastuvat suoraan myös lapsuudenkodista muuton ikään, kun työmarkkinoiden epävarmuus kasvaa ja asunnon saanti on vaikeaa. Italiassa avioliiton solmiminen on nuorille pareille edelleen periaatteessa ainoa sosiaalisesti hyväksytty tapa asua yhdessä. Niinpä lähtö vanhempien luota ja muuttaminen parisuhteeseen on lykkääntynyt, kun olosuhteet avioliiton solmimiselle eivät tunnu suotuisilta. Pohjoismainen kulttuuri sen sijaan sallii avoliitot, ja kun yhteiskunta vielä tukee nuorten asumista, on avoliittojen solmimisen (ja purkamisen) suhteellinen helppous johtanut Ruotsissa pikemminkin yhteen muuttamisen aikaistumiseen kuin myöhentymiseen. (Anxo ym. 2010.)
Anxon ja kumppaneiden (emt.) mukaan aikuisuuteen siirtymisen ja perheellistymisen erot heijastelevat siis sekä kulttuurisia arvoja ja normeja että institutionaalisia, nuorten itsenäistymistä tukevia rakenteita tai niiden puutetta. Kirjoittajien mukaan Euroopan maitten väliset erot ovat viime aikoina jopa lisääntyneet tavalla, joka ei johdu ideologisista muutoksista vaan lisääntyneestä eriarvoisuudesta resurssien kuten työllistymisen ja asunnon saannin jakautumisessa. Etelä- ja Keski-Euroopan maissa ja Britanniassa nuorten itsenäiseen elämään siirtyminen on yhä enemmän riippuvaista vanhempien tulotasosta, mikä voi johtaa siihen, ettei oman elämän rakentaminen ja perheellistyminen pääse ajoissa alkuun.
Päivitetty 4.6.2012