Sukupolvien väliset palkkaerot ovat vähäisiä

  1. Kolme erilaista sukupolvea
  2. Lama-ajan sukupolvi on niukasti parhaiten palkattu
  3. Vaatimuksena yhä korkeampi koulutus
  4. Nuorten palkkataso on heikentynyt
  5. Uudelta sukupolvelta vaaditaan korkeampi koulutus mutta tarjolla on pienempi palkka

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Uudelta sukupolvelta vaaditaan korkeampi koulutus mutta tarjolla on pienempi palkka

Käytettävissä olevat palkka-aineistot antavat mahdollisuuden sukupolvien välisen palkkaeron pintapuoliseen tarkasteluun. Pintapuolisella tässä yhteydessä tarkoitetaan sitä, että voitiin keskittyä vain nuoriin palkansaajiin. Asian perinpohjaisempaa tutkimusta varten tarvittaisiin pidemmälle historiaan meneviä kaikkia palkansaajia koskevia aikasarjoja.

Tarkastelun perusteella suurten ikäluokkien ja lama-ajan sukupolven palkkauksen välillä ei näyttäisi nykyisin keskimäärin olevan suurta eroa lukuun ottamatta vaativia tehtäviä. Mahdollinen syy tähän voi olla se, että johto- ja asiantuntijatehtävissä tehtävien vaativuus kasvaa vielä uran myöhäisemmissäkin vaiheissa, mikä vaikuttaa positiivisesti palkkaan. Sukupolvet kouluttautuvat yhä paremmin, minkä yhtenä seurauksena on se, että keskiarvopalkan saavuttamiseen vaaditaan yhä enemmän koulutusta.

Nuoret ovat palkkauksen suhteen nykyisin hieman edeltävää sukupolvea heikommassa asemassa. Nuorten palkkatason suhteellinen heikentyminen näyttäisi olevan lähtöisin yksityisen sektorin työnantajilta. Jotta nuorten palkkaus olisi nykyään samalla tasolla kuin aiemmalla sukupolvella, edellyttäisi se keskimäärin 150 euron lisäystä tilipussiin.

Lähteet:

Alestalo, Matti 2007. Rakennemuutokset ja sukupolvet. Yhteiskuntapolitiikka 2/2007.
Häkkinen, Antti & Linnanmäki, Eila & Leino-Kaukiainen, Pirkko 2005. Suomi, johon suuret ikäluokat syntyivät. Teoksessa: Antti Karisto (toim.) Suuret ikäluokat. Tampere: Vastapaino.

 

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 12.3.2012