Globaalit arvoketjut ovat tilastoinnin haaste

  1. Monta näkökulmaa arvoketjuihin
  2. Tiedonkeruuväline testiin jo alkuvaiheessa
  3. Pilottihankkeen tulokset rohkaisevia
  4. Kyselyn ymmärrettävyyttä ja vastausrasitetta testattiin
  5. Yritykset rakentavasti mukana
  6. Yhteistyö avainasemassa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Pilottihankkeen tulokset rohkaisevia

Globaalien arvoketjujen testaus toteutettiin eri maissa periaatteessa yhdenmukaisesti. Testattu lomake ja siihen liittyvä ohjeistus olivat samat, mutta testausasetelmat ja yritysten määrät vaihtelivat eri maissa osaksi johtuen hankkeen varsin tiukasta aikataulusta. Johtopäätökset ja muutokset tietosisältöön tehtiin maiden laatimien testausraporttien perusteella.

Uuden ilmiöalueen testaus on jo määritelmän mukaan parhaimpien vaihtoehtojen hakemista ja huonompien eliminoimista. Tätä varten yrityksiä pyydettiin joidenkin kysymysten kohdalla valitsemaan useasta tarjotusta kysymyksestä omasta näkökulmastaan paras tai helpoimmin vastattavissa oleva vaihtoehto.

Oman mielenkiintoisen lisänsä työhön tuo kansainvälinen ulottuvuus ja monen maan yhteistyö. Toisinaan monen maan näkemyksien ja testaustulosten yhteensovittaminen ei ole helppoa, mutta yhteensovitus avaa hyödyllisiä ja avartavia näkökulmia ilmiöön. Lopullinen näkemys kypsyy kompromissien kautta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 12.3.2012