EU, tilastot ja köyhyyspolitiikka

  1. EU:n inkluusiopolitiikka kiinnittää huomion marginaaliryhmiin
  2. Indikaattorit osana politiikan käytäntöjä
  3. Universalistisesta marginalistiseen näkökulmaan
  4. EU:n vähimmäisvaatimukset eivät riitä kansallisen politiikan toteuttamiseen
  5. Eri käsitteistä eri johtopäätökset – esimerkkinä asuntotulo
  6. Haasteet tilastotiedon tuottajille

Koko dokumentti yhdellä sivulla


EU:n vähimmäisvaatimukset eivät riitä kansallisen politiikan toteuttamiseen

EU on asettanut tiedontuotannolle tietyt laatukriteerit, joihin kuuluu muun muassa riittävä otoskoko. Vähimmäisvaatimusten tarkoitus on taata unionin kannalta riittävän hyvä tilastotuotannon taso. EU:n kiinnostus kohdistuu maiden välisiin eroihin ja niiden järjestykseen valitun indikaattorin suhteen. Aggregaattitason lukumäärätiedosta EU-politiikassa voidaan asettaa maakohtaisia tavoitteita, jotka luovat käsitystä yhteisestä ongelmasta (120 miljoonaa köyhää tai syrjäytynyttä), johon kunkin maan tulee tarttua (kuvio 1).

Ongelman yhteisyys osoitetaan vertailuin, ja samalla perustellaan koordinoitujen politiikkaprosessien tärkeys. EU:n näkökulmasta Suomen kansallinen vähennystavoite (100 000 köyhyysriskissä elävää henkilöä) on kuitenkin vähäinen: 0,5 prosenttia unionin kokonaistavoitteesta. Unionin yhtenäisyyden kannalta on tärkeää kiinnittää huomiota uusiin itäeurooppalaisiin maihin, joissa suuri osa väestöstä elää puutteenalaisissa oloissa. Näiden maiden olojen lähentäminen vanhojen jäsenmaiden olosuhteisiin on keskeinen tavoite.

Kansallisesti Suomen tavoite on kuitenkin merkittävä ja vaatii aineistolta erilaista tarkkuutta kuin EU-tasoiset tarkastelut. Köyhyyden vähentäminen vaatii tietoa siitä, keitä ilmiö koskee ja millaiset toimenpiteet purevat eri väestöryhmien kokemaan köyhyyteen. Köyhyysriski koskee Suomen kansallisen raportin mukaan eläkeläisnaisia, työttömiä, yksinhuoltajia, maahanmuuttajia, vajaatyöllisiä ja kotona lapsia pitkään hoitavia naisia. (EU 2020..., Valtiovarainministeriö 2011, 34–35.)

EU-tavoitteen konkretisoiminen poliittisiksi toimenpiteiksi vaatii tilastolta väestöryhmittäistä edustavuutta. Minimikriteerit ovat kompromissi 27:n, tilastotuotannon tasoltaan hyvin erilaisen unionin jäsenmaan välillä eivätkä ne siksi riitä köyhyyden vähentämistavoitteen väestöryhmittäiseen määrittelyyn. Unionin tasolla asetetut vaatimukset tilastoille ovat erilaiset kuin jäsenmaissa, joissa politiikan tavoitteet joudutaan konkretisoimaan ja joissa erityisryhmiin kohdennetut toimenpiteet vaativat seurantatietoa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 12.12.2011