Joustava korkeakoulujärjestelmä lisää koulutuksen tasa-arvoa

  1. Vanhempien koulutus vaikuttaa opintojen aloittamiseen
  2. Suomessa on monta tapaa päästä korkeakouluun
  3. Yhdeksällä kymmenestä opiskelijasta on työkokemusta ennen opintojen alkua
  4. Valtaosa opiskelijoista pitää taustaansa keskiluokkaisena
  5. Suomalainen korkeakoulujärjestelmä on tasa-arvoinen

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Suomalainen korkeakoulujärjestelmä on tasa-arvoinen

Euroopassa on tavallista, että hyvin koulutettujen vanhempien lapset ovat yliedustettuina ja vähän koulutettujen vanhempien lapset aliedustettuina korkeakouluissa. Maiden välistä vertailua varten luotiin yksinkertainen indeksi siten, että opiskelijoiden vanhempien koulutusta verrattiin 40–60-vuotiaan väestön koulutukseen (Suomessa verrattiin 35–54-vuotiaaseen väestöön). Eurostudent-raportissa maat jaettiin korkeakoulutuksen tasa-arvoisuuden suhteen neljään ryhmään (kuvio 2).

Kuvio 2. Korkeakouluopiskelijoiden isien ja väestön koulutuksen vastaavuus* eräissä Euroopan maissa.

Lähde: Eurostudent IV 2008–2011.

Eurostudent-raportissa todetaan, että vain Alankomaiden, Irlannin, Suomen ja Sveitsin korkeakouluissa vähän koulutettujen vanhempien lapset eivät ole merkittävästi aliedustettuina eivätkä hyvin koulutettujen vanhempien lapset yliedustettuina (Eurostudent IV 2008–2011, 41).

Suomessa opiskelijoiden isät ovat paremmin koulutettuja kuin koko väestön 35–54- vuotiaat miehet, mutta toisaalta vähän koulutetut tai työntekijäasemassa olevat isät eivät ole aliedustettuina. Suomi kuuluu niihin harvoihin Euroopan maihin, joiden korkeakoulutusjärjestelmä Eurostudent IV -raportissa luokiteltiin tasa-arvoiseksi.

Lähteet:

Eurostudent IV 2008–2011. Social and Economic Conditions of Student Life in Europe. Synopsis of Indicators. Conference Version. Saatavissa: http:// www.eurostudent.eu.
Myrskylä, P. 2009. Koulutus periytyy edelleen. Hyvinvointikatsaus 1/2009.
Nori, H. 2011. Keille yliopiston portit avautuvat? Tutkimus suomalaisiin yliopistoihin ja eri tieteenaloille valikoitumisesta 2000-luvun alussa. Kasvatustieteiden laitos. Turun yliopiston julkaisuja.
Saarenmaa, K. – Saari, K. – Virtanen, V. 2010. Opiskelijatutkimus 2010. Korkeakouluopiskelijoiden toimeentulo ja opiskelu. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:18. Opetus- ja kulttuuriministeriö.

___________________________

Tietolaatikko

Suomalaiset korkeakouluopiskelijat lukuina

–  55 prosenttia korkeakouluopiskelijoista on naisia ja 45 prosenttia miehiä.
–  Opiskelijoiden äidinkielet: suomi 90, ruotsi 6 ja muut kielet 4 prosenttia.
–  Suomalaiset opiskelijat aloittavat korkeakouluopintonsa keskimäärin
    21-vuotiaina (mediaani).
   Viidennes korkeakouluopiskelijoista on yli 30-vuotiaita.
–  Suomalaiset opiskelijat asuvat tavallisimmin yksin omassa taloudessa.
    Vain 6 prosenttia opiskelijoista asuu vanhempiensa tai sukulaistensa luona.
–  13 prosentilla korkeakouluopiskelijoista on lapsia.

 

 

Tietolaatikko

Eurostudent

Eurooppalaista opiskelijatutkimusta Eurostudentia koordinoi HIS (Hochschule Information System GmbH) ja usean maan yhteenliittymä. Tutkimukseen osallistui 26 Euroopan maata.

Tilastokeskus toteutti tutkimuksen suomalaisen tiedonkeruun opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta vuoden 2009 marras-joulukuussa. Tutkimus tehtiin verkkokyselynä, ja se osoitettiin 8 400:lle korkeakoulussa perustutkintoa suorittavalle suomalaiselle opiskelijalle. Vastausosuus oli 45 prosenttia.

Kysely sisälsi sekä kaikille eurooppalaisille tarkoitettuja kysymyksiä että kansallisen ohjausryhmän tekemiä Suomeen sovellettuja kysymyksiä.

Kyselyaineiston tilastollisen käsittelyn avulla opiskelijoiden vastaukset voitiin yleistää koskemaan 248 000 korkeakouluopiskelijaa.

Eurostudentin indikaattorit perustuvat seuraaviin ydinmuuttujiin:
–  Korkeakouluopiskelijan vanhempien vähäinen koulutus vastaa kansainvälisen
    ISCED-luokituksen tasoja (0), 1 ja 2. Se tarkoittaa korkeintaan ylempää perusastetta
    (peruskoulu kymppiluokka mukaan lukien).

–  Vanhempien hyvä koulutus puolestaan on vähintään ISCED-luokituksen tasoa 5
    vastaava koulutus,
    jolloin ainakin toinen vanhemmista on suorittanut alemman tai ylemmän
    korkeakoulututkinnon.

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 12.12.2011