Verovalvonnan musta aukko

  1. Tuloja maksutaseessa enemmän kuin veroilmoituksissa
  2. Säästödirektiivi vuotaa
  3. Ulkomaalaisena esiintyminen on houkuttavaa ja helppoa
  4. Sijoituksia salkkuvakuutusten suojissa
  5. Myyntivoitot piiloon etävälittäjiä käyttämällä
  6. Ulkomaalaisten osingoista jää satojen miljoonien verotulot saamatta
  7. Ulkomaalainen voi välttää kotimaansa veroja sijoittamalla suomalaisiin arvopapereihin
  8. Kansainvälisen sijoitustoiminnan aiheuttamat veromenetykset

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Ulkomaalaisena esiintyminen on houkuttavaa ja helppoa

Verovalvonta toimii varsin hyvin yleisesti verovelvollisen suomalaisista arvopapereista saamien tulojen kohdalla. Korkotuloista peritään maksettaessa lähdevero, pörssiyhtiöiden osingoista toimitetaan ennakonpidätys ja suomalaiset arvopaperivälittäjät lähettävät tiedot välittämistään kaupoista verohallinnolle.

Ulkomaalaisen kohdalla tilanne on toinen. Ulkomaalaisen saamat korkotulot ja esimerkiksi pörssiyhtiöiden osakkeista saadut myyntivoitot ovat täällä verovapaita, ja osingoista voi selvitä verosopimuksesta riippuen joko kokonaan ilman lähdeveroa tai selvästi lakisääteistä pienemmällä veroprosentilla.

Veroja välttämään pyrkivälle suomalaissijoittajalle onkin houkuttelevaa pyrkiä esiintymään ulkomaalaisena. Se on myös helppoa. Osakeomistuksen yleisestä julkisuudesta poikkeuksena oleva, vain ulkomaalaisille sallittu hallintarekisteröinti takaa omistuksen nimettömyyden, eikä verottajalla ole juuri mahdollisuuksia selvittää ulkomaisen tilinhoitajayhteisön takana olevaa todellista osakkeenomistajaa.

Suomalainen voi hankkiutua hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajaksi esimerkiksi ottamalla yhteyttä ulkomaisiin sijoituspalveluyrityksiin henkilökohtaisesti tai internetin välityksellä. Useilla suurilla ulkomaisilla pankeilla on suomalaista henkilökuntaa palvelemassa suomalaisia sijoittajia, ja nämä pankit ovat myös ilmoittaneet hallintarekisteröivänsä kaikki, myös suomalaiset sijoittajat.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 6.9.2011