Mainos: TietoTrendi

Suomella vahva teknologiatase

  1. Irlannissa suurin bkt-osuus

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Samuli Rikama työskentelee Tilastokeskuksen yritysten rakenteet -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 8/2010.

Teknologian kansainvälistyminen lisää teknologian siirtoihin liittyviä rahavirtoja eri maiden välillä. Useimmissa OECD-maissa teknologiasta saadut sekä maksetut maksut ovat 2000-luvulla kasvaneet huomattavasti. OECD-maat ovat säilyttäneet muun maailman suhteen teknologiamaksuissa nettosaajan aseman.

Teknologian maksutase mittaa kansainvälisiä teknologian siirtoja kuten lisenssimaksuja, patentteja, rojaltimaksuja ja tietotaitoa. Nämä ovat keskeisiä panoksia yritysten liiketoiminnassa, uusien teknologioiden käyttö kohentaa myös yritysten kilpailukykyä.

Euroopan unionilla oli teknologian suhteen alijäämä muiden maiden kanssa vuoteen 2001 asti. Sittemmin tilanne on EU-maissa kohentunut ja vuonna 2008 EU oli teknologiamaksujen suhteen nettoviejä. Lukuihin tulee kuitenkin suhtautua varauksella, sillä EU:n sisäisiä teknologiamaksuja on hankala erotella.

Teknologiamaksujen ylijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen oli vuonna 2008 suurin Ruotsissa, Itävallassa, Norjassa, Britanniassa, Suomessa, Yhdysvalloissa ja Tanskassa. Italiassa ja Ranskassa ylijäämä oli vähäinen ja esimerkiksi Kreikassa ja Puolassa tase oli alijäämäinen.

Irlannissa suurin bkt-osuus

Irlannissa teknologiamaksujen osuus bkt:sta oli selvästi vertailumaiden suurin, reilu 13 prosenttia. Tämä johtuu valtaosin siitä, että Irlannissa on useita monikansallisten yritysten tytäryrityksiä, joiden pääkonttori sijaitsee Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Lisäksi lukuihin voivat vaikuttaa myös konsernin sisäiset transaktiot sekä siirtohinnoittelu.

Suomessa maksut ja saamiset olivat Irlannin jälkeen suurimmat – molemmat yli 3 prosenttia bkt:sta. Sekä Suomen että Ruotsin taloudet ovat erityisen teknologiaintensiivisiä, sillä bkt:hen suhteutetut maksut ja saamiset teknologiasta ovat moninkertaiset useisiin muihin maihin verrattuna.

Teknologian maksutase heijastaa paitsi eri maiden mahdollisuuksia myydä teknologiaansa ulkomaille myös ulkomaisten teknologioiden käyttöä. Teknologiataseen alijäämä ei välttämättä ole merkki maan heikosta kilpailukyvystä, sillä se voi johtua lisääntyneestä teknologiatuonnista.

Teknologiamaksut ja saamiset osuutena bkt:sta vuonna 2008

Lähde: OECD Economic Globalisation indicators 2010.

 

Teknologiatase – saadut ja maksetut maksut – heijastaa teknologian kansainvälistä leviämistä sekä maiden integraatiota globaalitalouteen. Teknologian kauppa koostuu mm. tekniikan siirroista esimerkiksi patenttien ja lisenssien muodossa, designin ja tavaramerkkien siirroista (lisenssit, franchising), teknisen sisällön palveluista sekä t&k-toiminnasta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 22.12.2010

Jaa