Tarinaa tilastosta?

  1. Tilastotiede etsii juonta
  2. Juoni voi löytyä, vaikkei sitä olisikaan
  3. Tilastosta löytyy monta juonta
  4. Tilasto on tarjoiltava niin, että kukin löytää oman tarinansa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Jussi Melkas työskentelee Tilastokeskuksessa kehittämispäällikkönä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 7/2010.

Tilastontekijöitä ja muita kvantitatiivisten aineistojen parissa työskenteleviä on viime aikoina haastettu kertomaan tilastotarinoita. Näissä keskusteluissa tarinan käsite on väljä eikä välttämättä merkitse muuta kuin sitä, että tilastoista tulisi tehdä mahdollisimman helposti ymmärrettäviä. Tarina-termiä voisi tulkita tiukemminkin.

Yhteiskuntaa voi tarkastella ainakin kahdesta eri näkökulmasta: Kyynisyyteen taipuvat ovat valmiita näkemään elämän sattumien summana, jolloin mitään juonellista tarinaa ei voi löytyäkään. Heille riittää lukujen matriisi. Tarinoiden ystävät taas näkevät elämässä mielellään juonen – optimistit onnelliseen loppuun päättyvän, pessimistit traagisen.

Kun kehotetaan tilastontekijää kertomaan tarina, ajatus voisi olla, että tilastossa on jokin paljastamista kaipaava juoni, jossa on alku ja loppu ja niiden välissä etenevä looginen kehitysprosessi. Tilastontekijän pitäisi siis syvällisesti analysoida tuottamaansa aineistoa, kertoa syy-seuraussuhteista ja jopa raportoida siitä, onko kyseessä tragedia vai menestystarina.

Tilastotiede etsii juonta

Itse asiassa eräänlaisen juonen etsintä on tilastotieteen ydinajattelua. Onhan pyrkimys satunnaisvaihtelun ymmärtämiseen ja hallintaan antanut pohjan monille tilastollisille menetelmille, joiden ideana on yhdistää sattuma ja juoni: riittävän monta sattumaa tuottaa tilastollisen lainalaisuuden.

Yhteiskunnan ymmärtäminen satunnaisuudelle pohjautuvien lainalaisuuksien kokonaisuudeksi muodostaa pohjan nykyiselle yhteiskuntatieteelle, jonka löytämät lainalaisuudet järjestävät sattumien kaaosta siten, että kehityksestä tulee ymmärrettävää. Tuore esimerkki tällaisesta teoriasta on Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin teos The Spirit Level: Why More Equal Societies Almost Always Do Better? Teoria ei päde jokaisessa yksittäistapauksessa, mutta kokonaisuuden tasolla vaikutussuhde näkyy, kirjoittajat sanovat.

Sairaanhoidon ja tilastotieteen tienraivaaja Florence Nightingale oli uskonnollinen mystikko. Hän näki tilastollisesti kuvattavissa olevan, sattumista syntyvän kehityksen Jumalan tahdon tuloksena. "Essential character of God" is "a Universal Being who is Law". Tilastollisten lainalaisuuksien selvittäminen oli hänen mielestään ihmiskunnan velvollisuus, jotta se voisi toimia Jumalan tahdon mukaisesti. Siten sattumat ja tilastollinen lainalaisuus voivat olla myös uskonnollisen ajattelun perustaa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.11.2010

Jaa