Ulkomainen raha pyörittää kolmannesta Suomen viennistä

  1. Ulkomaalaisomisteisten osuus viennistä kasvanut 2000-luvulla
  2. Tukku- ja vähittäiskaupassa yli puolet ulkomaankaupasta ulkomaalaisomisteisten hallussa
  3. Ulkomaalaisomisteiset yritykset selvisivät taantumasta paremmin
  4. Taustalla talouden globalisaation eri muodot ja vaiheet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Taustalla talouden globalisaation eri muodot ja vaiheet

Ulkomaalaisomisteisten yritysten kasvava merkitys juontuu yritysten kansainvälistymisprosessista - sen eri muodoista ja vaiheista. Talouden kansainvälistymisessä voi vientiyritysten toiminnan kannalta erottaa eräitä perustyyppejä. Kansainvälistymisen perusmuoto on raaka-aineiden tai itse valmistettujen lopputuotteiden vienti maailmanmarkkinoille - tästä esimerkkinä mainittakoon Suomen puu- ja paperiteollisuus, joka alkuvaiheessaan kansainvälistyi juuri tällä tavoin.

Toinen muoto on yritysten kasvu ja hakeutuminen lähemmäksi markkinoita ostamalla samalla toimialalla toimivia yrityksiä muista maista. Tästä varhaisena suomalaisena esimerkkinä on Kone Oy:n kasvu kansainväliseksi yritykseksi 1970-luvulta lähtien.

Kolmas kansainvälistymisen muoto - joka on tullut mahdolliseksi vasta parina viime vuosikymmeninä maailmankaupan vapautumisen myötä - on yrityksen tuotanto- ja tuotekehitysprosessien hajauttaminen eri maihin sen mukaan, missä toiminnot voidaan edullisimmin hoitaa. Esimerkkinä tästä on teollisuuden yksinkertaisen vaihetyön siirtyminen ensin Itä-Eurooppaan ja sittemmin Kiinaan ja Intiaan.

Erilaiset kansainvälistymisen prosessit toteutetaan eri tyyppisillä rahoitus- ja omistajuusjärjestelyillä.

________________________________________

Ulkomaalaisomisteiseksi yritykseksi määritellään yritykset, joissa ulkomaisen omistuksen osuus on yli 50 prosenttia, sekä ulkomaalaisomisteisten konsernien tytäryhtiöt. Ulkomaalaisomisteinen yritys katsotaan ulkomaalaisomisteiseksi vain, jos yksittäisen ulkomaalaisen omistajatahon äänivaltaosuus on yli 50 prosenttia. Esimerkiksi pörssiyrityksellä äänivalta saattaa jakautua usean ulkomaalaisen tahon kesken, mutta yhdenkään äänivalta ei ole yli 50 prosenttia. Tässä tilanteessa yritystä pidetään yksityisenä kotimaisena yrityksenä.

Yksityisiin kotimaisiin yrityksiin katsotaan kuuluvaksi yksityiset suomalaisomisteiset yritykset (pl. rahoituslaitokset), jotka eivät ole julkisyhteisöjen tai ulkomaisten institutionaalisten yksiköiden valvonnan alaisia. Yritys on yksityinen kotimainen yritys, jos yksityisten kotimaisten omistajatahojen äänivaltaosuus on yli 50 prosenttia tai yksityisten kotimaisten omistajatahojen omistusosuus on yli 50 prosenttia.

Yritys katsotaan valtio-omisteiseksi, jos valtion yksittäisen laitoksen tai valtion laitosten omistajatahon äänivaltaosuus on yli 50 prosenttia.

Lähde: Tilastokeskus
________________________________________

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 4.8.2010