Koulutuksen niukkuudesta koulutuksen valintamyymälään

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Aila Repo on erikoistutkija Tilastokeskuksen Henkilötilastot-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2010.

Yksipuolinen ja voittopuolisesti tutkintoihin tähtäävä koulutusjärjestelmä on muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa monipuoliseksi ja monimutkaiseksi. Nykyisin koulutusvaihtoehtoja on lähes rajattomasti, ja monille opiskelusta on tullut elämänpituinen hanke. Perusasiat ovat kuitenkin pysyneet vuosikymmeniä samoina: jo 1960-luvulla huolestuttiin opiskeluaikojen pidentymisestä ja suurten ikäluokkien aiheuttamista ruuhkista.

"Tehtävämme on luoda koulu, joka kasvattaa kaikkia lapsia heidän synnynnäisten kykyjensä ja taipumustensa edellyttämällä tavalla ja johtaa heidät valmistumaan niiden edellyttämille paikoille yhteiskunnassa kokonaan riippumatta vanhempien varallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta tai koulun sijainpaikasta." - A. Salmela (1948).

Tässä artikkelissa tarkastellaan suomalaisen koulutusjärjestelmän muutosta koulutustilastojen avulla vuodesta 1960 nykypäivään. Tuona aikana tutkinnon suorittaneen väestön määrä on lisääntynyt valtavasti: 13 prosenttia yli 15-vuotiaista oli suorittanut tutkinnon vuonna 1960 ja 66 prosenttia vuonna 2008.

Ikuiset koulutushuolet

Koulutusjärjestelmä on viidessäkymmenessä vuodessa muuttunut, mutta monet koulutushuolet tuntuvat olevan pysyviä. Jo 1960-luvulla keskusteltiin huolestuneeseen sävyyn nuorten kouluttautumisesta ja työhön pääsystä. Huolta lisäsi pelko suurten ikäluokkien koulutuslaitoksissa aiheuttamista ruuhkista.

Valtakunnansuunnittelutoimisto teki useita tutkimuksia sodanjälkeisten suurten ikäluokkien yhteiskunnalle aiheuttamista ongelmista ja ongelman ratkaisuun vaikuttavista tekijöistä. Vuoden 1960 alussa käynnistettiin tutkimus, joka käsitti selvityksen nuorten koulunkäyntimahdollisuuksista ja työmarkkinoille tulosta vuosina 1955-1965.

Opetustoimen hallinnon organisoinnista puhuttiin jo 1960-luvun alussa. Opetushallintokomitea totesi vuonna 1963 antamassaan mietinnössä, että yhteiskunnan kehitys maatalousvaltaisesta teollisuusvaltaiseen vaatii koulutuksen tehostamista ja monipuolistamista. Komitean mukaan myös opetustoimen hallinto oli organisoitava vallitsevia olosuhteita vastaavaksi. Opetushallintokomitea teki muun muassa ehdotuksen ammattikouluhallituksen perustamisesta.

Iäisyysasioihin kuuluu myös koulutuksen ja yhteiskuntakehityksen suhde. Vuoden 1971 koulutuskomitean mietinnössä kuvattiin runsassanaisesti koulutusjärjestelmän vaikutuksia yhteiskunnan kehitykseen.

Tutun tuntuista keskustelua yliopistojen pitkistä opiskeluajoista käytiin jo 1960-luvulla suurten ikäluokkien pyrkiessä yliopistoihin. Tuolloin ratkaisuksi ehdotettiin opiskeluajan lyhentämistä neljään vuoteen Britannian ja Yhdysvaltojen tapaan. Samaan aikaan kaikki yliopistojen tiedekunnat alkoivat rajoittaa sisäänpääsyä.

Sivun alkuun

Hyppäys kansakoulusta peruskouluun

Kansakoululain (1.7.1957) mukaan oppivelvollisuus alkoi syyslukukauden alussa sinä vuonna, jonka kuluessa lapsi täytti seitsemän vuotta. Se päättyi kevätlukukauden lopussa sinä vuonna, jona nuori täytti 16 vuotta, jollei oppivelvollisuus sitä ennen ollut täyttynyt.

Kansakoulu jakautui varsinaiseen kansakouluun ja kansalaiskouluun; kansakoulu oli yleensä kuusivuotinen ja kansalaiskoulu kaksivuotinen. Kansakouluun saattoi kuulua myös apukoulu, hitaasti edistyvien luokkia ja muita oppivelvollisuusikäisten luokkia.

Peruskoulukeskustelu alkoi 1950-luvun lopulla, jolloin esitettiin ajatus 9-vuotisesta, kaikille maksuttomasta kunnallisesta yhtenäiskoulusta. Peruskoulun tavoitteena oli turvata kaikille lapsille yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta.

Sodanjälkeisen ajan merkittävimmässä koulu-uudistuksessa yhdistettiin kansakoulu, kansalaiskoulu ja keskikoulu koko ikäluokan oppivelvollisuuskouluksi. Peruskouluun siirryttiin vaiheittain vuosina 1972-1977 ensin Pohjois-Suomessa ja viimeksi Helsingissä.

Vuonna 1960 kansa-, kansalais- ja keskikouluissa oli yhteensä 807 900 oppilasta. Määrä kuvastaa hyvin suurten ikäluokkien kokoa. Syyslukukauden 2008 alkaessa peruskouluissa oli 561 100 oppilasta, lähes 250 000 vähemmän kuin vuonna 1960.

Ennen varsinaiseen peruskouluun siirtymistä annetaan nykyisin esiopetusta 3-6-vuotiaille lapsille yleensä päiväkodissa. Osa 6-vuotiaista saa esiopetusta peruskoulussa; peruskoulun esiluokkien oppilaat lasketaan mukaan peruskoulun oppilasmääriin. Syyslukukaudella 2008 lähes 57 000 lasta sai vähintään 700 tuntia vuodessa kestävää esiopetusta. Heistä 23 prosenttia sai esiopetusta peruskoulun ja 77 prosenttia päivähoidon yhteydessä.

Kouluikäisen 7-15-vuotiaan väestön määrä on vähentynyt kolmanneksella vuosien 1960 ja 2008 välillä. Saman verran on pienentynyt 7-vuotiaiden ikäluokka viimeisten 50 vuoden aikana.

Koulutusjärjestelmä vuonna 1960 ja 2010.

 

Vuoden 1960 ja nykyisen koulutusjärjestelmän vertailua.

  1960     2008
Väestö
7-vuotiaat 87 000     56 900
7-15-vuotiaat 838 200     548 000
 
Tutkinnon suorittanut väestö 0,4 milj.     2,9 milj.
15-vuotta täyttäneistä % 12,9     65,5
 
Kansa- ja keskikouluopetus     Esi- ja peruskouluopetus  
    Päivähoidon esiopetus 43 500
  Esiopetus (peruskoulu) 13 100
Kansakoulu/kansalaiskoulu 629 000   Peruskoulu (vuosiluokat 1-9) 547 000
Keskikoulu 178 900   Lisäopetus (10. lk) 1 300
 
Lukiokoulutus     Lukiokoulutus  
Opiskelijoita 35 700   Opiskelijoita 114 200
Ylioppilaita 7 700   Ylioppilaita 32 600
 
Ammatillinen koulutus     Ammatillinen koulutus  
Opiskelijat, yhteensä 56 000   Opiskelijat, yhteensä 196 700
Liikeapulaiskoulut 400   Ammatilliset oppilaitokset 154 600
Kauppakoulut 5 200   Ammatilliset erityisoppilaitokset 3 000
Kauppaopistot 5 000   Ammatilliset erikoisoppilaitokset 4 700
Merenkulkuoppilaitokset 300   Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset 33 800
Erikoisalojen ammattikoulut 3 000   Palo-, poliisi- ja vartiointialojen oppilaitokset 200
Ammattiopistot 5 500   Muut oppilaitokset 400
Invalidien ja aistivikaisten ammattikoulut 1 100      
Kotiteollisuusoppilaitokset 2 400  
Maanviljelysoppilaitokset 2 400  
Meijerikoulut 200  
Kotieläinoppilaitokset 1 200   Ammattikorkeakoulukoulutus  
Kotitalousoppilaitokset 3 200   Opiskelijoita 132 500
Kuntien yleiset ja valmistavat ammattikoulut 14 000   Tutkintoja 21 800
Ammattioppilaskoulut 900      
 
Keskusammattikoulut 3 000  
Teknilliset koulut 4 700  
Teknilliset opistot 1 800  
Yhteiskunnalliset korkeakoulut 500  
Kodinhoitajakoulut 500  
Puutarhaoppilaitokset 300  
Metsä- ja sahateollisuuskoulut 400  
 
Yliopisto- korkeakoulukoulutus     Yliopistokoulutus  
Opiskelijoita 23 600   Opiskelijoita 164 100
Tutkintoja 4 300   Tutkintoja 38 200

Lähteet:
Suomen tilastollinen vuosikirja 1961. Tilastokeskus.
Oppilaitostilastot 2009. Tilastokeskus.

Sivun alkuun

Oppikouluista lukioihin

Kansakoululaitoksen syntymisen aikoihin koululaitoksen toiseksi haaraksi vakiintui 8-luokkainen oppikoulu; tyttölyseot olivat 9-luokkaisia. Koulumuodot toimivat aluksi erillään, mutta itsenäisyyden alkuaikoina - pitkällisen pohjakoulukiistan jälkeen - järjestelmäksi vakiintui nelivuotinen kansakoulu, jonka jälkeen opiskeltiin kahdeksan vuotta oppikoulussa.

Oppikoulun keskikouluasteen tarkoituksena oli antaa nuorisolle yleistä kansalaissivistystä sen lisäksi, mitä kansakoulussa jo oli opetettu. Lukioasteella oppilaita valmennettiin lähinnä yliopisto- ja korkeakouluopintoihin.

Peruskoulu-uudistuksen myötä myös oppikoulujen tilanne on muuttunut. Vuonna 1960 oppikouluissa opiskeli lukioasteella 35 700 opiskelijaa. Vuonna 2008 lukiokoulutusta annettiin 449 oppilaitoksessa, joissa oli 114 000 oppilasta. Näistä 17 oppilaitosta antoi kansainvälisiin ylioppilastutkintoihin (IB-tutkintoon ja Reifeprüfung-tutkintoon) tähtäävää koulutusta tai Gymnasieexamen-koulutusta.

Sivun alkuun

Ammatillista opetusta on runsaasti tarjolla

Aikaisemmin hyvin monenlaiset organisaatiot tarjosivat ammatillista koulutusta. Ammattioppilaitoksista annetun lain (25.4.1958) mukaan ammattioppilaitoksella tarkoitetaan eri alojen ammattiopetusta ja jatkokoulutusta antavia kouluja ja opistoja sekä muita niihin verrattavia oppilaitoksia.

Ammattioppilaitoksia olivat varsinaiset ammattikoulut, ammattioppilaskoulut ja ammattiopistot. Näiden lisäksi kunnat, tuotantolaitokset ja elinkeinonharjoittajien järjestöt ylläpitivät maassamme lukuisia erikoisalojen ammattikouluja.

1960-luvun alussa ammatillisessa tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli 56 000, mutta vuonna 2008 jo 196 700 opiskelijaa.

Vuonna 2008 ammatillista koulutusta annettiin 219 ammatillisessa oppilaitoksessa, 41 kansanopistossa, 10 musiikkioppilaitoksessa, 13 liikunnan koulutuskeskuksessa ja 2 ammattikorkeakoulussa. Lisäksi näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta annettiin 12:ssa koulutusalan yrityksessä.

Oppilaitosmuotoisessa ammatillisessa koulutuksessa oli 205 500 opiskelijaa vuonna 2008. Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijoita oli 161 500, ja ammatti- ja erikoisammattitutkintoon valmistavissa koulutuksissa 44 000. - Oheisessa taulukossa on mukana vain ammatilliset oppilaitokset.

Sivun alkuun

Korkeakouluopiskelu on valtavasti lisääntynyt

1960-luku oli korkeakoulukoulutuksen laajentumisen vuosikymmen, koska silloin perustettiin useita uusia korkeakouluja. Vuonna 1960 yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoita oli runsas 20 000. Yliopistokoulutuksen opiskelijamäärä on moninkertaistunut vuosien varrella, ja vuonna 2008 se oli jo 164 000.

1990-luvun alkupuoliskolla aloitettiin ammattikorkeakouluverkoston luominen. Aikaisemman ammatillisen opistoasteen ja ammatillisen korkea-asteen koulutusta laajentamalla pyrittiin yhtenäistämään koulutusjärjestelmämme rakenteita EU-maiden kanssa. Tavoitteena oli luoda yliopistojen ja tiedekorkeakoulujen rinnalle käytännöllinen, tiivis ja työelämäläheinen koulutusväylä, lisätä ammatillisen koulutuksen arvostusta ja purkaa ylioppilassumaa.

Väliaikaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa vuonna 1991, ja viimeiset ammattikorkeakoulut vakinaistettiin 2000-luvun alussa. Nykyisin ammattikorkeakouluissa on runsaat 130 000 opiskelijaa.

Vuonna 2005 ammattikorkeakouluissa otettiin käyttöön ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot, jotka on rinnastettu yliopistojen maisterintutkintoihin.

Suomalaiset yliopistotutkinnot uudistuivat syksyllä 2005. Tutkinnonuudistus on osa niin sanottua Bolognan prosessia, jonka keskeisenä tavoitteena on parantaa tutkintojen kansainvälistä vertailtavuutta ja lisätä opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta. Lisäksi tavoitteena on tutkintoaikojen lyhentäminen uudistamalla tutkintojen sisältöjä tutkimuksen ja työelämän kehitystä vastaavaksi sekä lyhentää opiskeluaikoja.

Sivun alkuun

Koulutusta kaikille ja kaikkiin tarkoituksiin

Tutkintokoulutuksen ohella koulutusjärjestelmä tarjoaa runsaasti aikuisille suunniteltua koulutusta. Tämä koulutus eroaa nuorten koulutuksesta ennen kaikkea järjestämistavaltaan: se voi olla omaehtoista koulutusta, henkilöstökoulutusta tai työvoimakoulutusta. Opiskella voi työssä, työn ohessa ja vapaa-aikana, ja koulutusta järjestetään niin päivisin, iltaisin kuin viikonloppuisinkin.

Nykyisin on tarjolla runsaasti myös tutkintoihin tähtäävää aikuiskoulutusta. Lisäksi järjestetään muun muassa jatko- ja täydennyskoulutusta, vapaan sivistystyön koulutusta ja oppisopimuskoulutusta.

Myös maahanmuuttajien koulutus on muutostilassa; kaikille maahanmuuttajille pyritään järjestämään suomen ja ruotsin kielen opetusta vuoden 2004 yhdenvertaisuuslain mukaisesti.

Sivun alkuun

Koulutusta joka lähtöön

Suomalaiselle koulutusjärjestelmälle on ominaista, että nuorena suoritetaan laajat opinnot. Järjestelmän tavoitteena on valmistaa nuoria työelämään siten, että ainakin työtehtävien perusvalmiudet omaksutaan jo opiskeluvaiheessa.

Koulutustarjonnan ohjauksessa on 1990-luvun lopulta lähtien korostettu koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen päätäntävaltaa. Tavoitteena on ollut päätöksenteon vieminen sinne, missä paikallistuntemus ja alueen työmarkkinatilanteen tuntemus ovat parhaat. Lisäksi koulutussuunnittelu pyrkii ottamaan yhä paremmin huomioon aiemmin hankitun osaamisen, että vältettäisiin "turhaa" opiskelua.

Suomalaisten koulutustaso on parantunut ja koulutustarjonta on valtavasti monipuolistunut viidenkymmenen vuoden aikana. Nykyisin on runsaasti tarjolla sekä tutkintoon johtavaa että yleissivistävää koulutusta, ja kouluttautumisesta on tullut elämänpituinen hanke. Moni suorittaa tutkintoja vielä eläkkeelläkin - omaksi huvikseen.

Lähteet:

Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamista pohtineen työryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmien muistioita ja selvityksiä 2010:11.
Nuorten koulunkäyntimahdollisuudet ja työmarkkinoille tulo vuosina 1955-1965. Valtakunnansuunnittelutoimiston julkaisusarja A:12. Helsinki 1962.
Opetushallintokomitean mietintö. Komiteanmietintö 1963:7.
Oppilaitostilastot 2009. Koulutus 2010. Tilastokeskus.
Salmela, A. 1948. Uudistuva kansakoulu. Kansakoulunopettajain Jatko-opintoyhdistyksen julkaisuja V. Otava, Helsinki.
Suomen tilastollinen vuosikirja 1961. Helsinki 1962.
Vuoden 1971 koulutuskomitean mietintö. Komiteanmietintö 1973:52.

_________

Koulutusluokitukset auttavat kuvaamaan monimutkaista koulutusjärjestelmää

Koulutustilastojen systemaattinen suunnittelu aloitettiin 1960-luvun jälkipuoliskolla, koska koulutus- ja työvoimasuunnittelussa tarvittiin koko koulujärjestelmää kuvaavia yhtenäisin perustein laadittuja tilastoja.

Ratkaiseva edistysaskel koulutustilastojen kehittämisessä oli vuonna 1971 julkaistu koulutusluokitus. Sen avulla kyettiin ensimmäisen kerran kattavasti luokittelemaan ja analysoimaan kaikkea koulujärjestelmäkoulutusta. Koulutusluokitus uudistettiin vuonna 1997 vastaaman yhä paremmin kansainvälistä ISCED 1997 -luokitusta.

Nykyisin on käytössä neljä tutkintoon johtavan koulutuksen luokitusta: Tilastokeskuksen koulutusluokitus, Unescon kansainvälinen koulutusluokitus 1997 sekä opetushallinnon vuoden 1995 ja vuoden 2002 koulutusala- ja koulutusasteluokitus.

Vuonna 1971 perustettiin oppilaitosrekisteri ja luotiin koko koulujärjestelmän kattava oppilaitosten tyyppiluokitus. Sen jälkeen oppilaitostyyppiluokitus on muuttunut moneen kertaan, viimeksi vuonna 1999.

Vuosien mittaan erityisesti ammatillisen koulutuksen tutkintonimikkeet ovat muuttuneet paljon. Ennen valmistuttiin vaikkapa metallimiehiksi ja sähköasentajiksi, mutta nykyiset tutkintonimikkeet ovat laajoja toisen asteen ammatillisia perustutkintoja, esimerkkeinä kone- ja metallialan tai sähköalan perustutkinto.

Ammattikorkeakouluissa suoritetaan ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. Ammattikorkeakouluista valmistuu muun muassa tradenomeja, restonomeja ja geronomeja, joiden ammattikorkeakoulututkinnon nimikkeisiin lisätään (amk) ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon nimikkeisiin (amk, yl).

Hyvinvointikatsauksen artikkeleita ja muita kirjoituksia saa siteerata lähde mainiten. Kokonaisen kirjoituksen lainaamiseen tulee saada kirjoittajan lupa. Kirjoittajat kirjoittavat omissa eivätkä Tilastokeskuksen nimissä.


Päivitetty 27.9.2010